Kelkkajääkiekko
Kuukauden kumarrus - huhtikuu 2008
Uusi laji vie mukanaan
Suomi tunnetaan maailmalla jääkiekkomaana. Myös erinäisissä paralympialaisissa ja arvokilpailussa on ihmetelty, ettei Suomessa ole kelkkajääkiekkomaajoukkuetta. Viime kesänä toiminta saatiin potkaistua käyntiin ja nyt Oulunkylän Kiekkokerhon (OKK) suojissa treenaa hyvä ja innostunut porukka.
– Innostuin heti, kun kuulin mahdollisuudesta päästä pelaamaan kelkkalätkää. Lajissa kiehtoo uutuus ja tietysti se, että pääsee pelaamaan kiekkoa. Meillä on kasassa hyvä perusporukka, jolla on motivaatio kohdallaan. Lisäksi harjoituksissa käy paljon kokeilijoita, mikä on positiivista. Joku aina innostuu ja tulee uudelleen, kertoo aikaisemmin proteesijääkiekkoa pelannut Kari Seliverstow.
Kelkkajääkiekko on ollut paralympialaji vuodesta 1998 lähtien. Kilpailutoimintaa on tällä hetkellä noin 20 maassa, vahvimmat maat ovat USA, Kanada, Norja ja Ruotsi. Lajin harrastus edellyttää hyvää istumatasapainoa ja käsien toimintakykyä. Varusteet ovat normaalit jääkiekkovarusteet kiekkokelkan sekä yhden tai kahden mailan lisäksi.
- Pelaajien erilaisista vammoista johtuen istuimien kulmien säädöillä ja kelkan pituudella on iso merkitys välineen hallintaan. Pelaaja käyttää yhtä tai kahta mailaa, joiden toisessa päässä on oltava vähintään 6 piikkiä, molemmin puolin. Toisessa päässä on lapa tai pyöristetty pää. Mailalla otetaan vauhtia "luisteluun" ja tietysti käytetään mailan tavoin kiekonkäsittelyyn, kuvailee Kari kiekkokelkan välineistöä.
Huhtikuussa vastassa huippukiekkoilijoita
Oulunkylän joukkueella on selkeät tavoitteet päästä mahdollisimman pian kansainvälisille jäille. Ensimakua joukkue sai Ruotsin leirillä, jossa Ruotsin maajoukkuevalmentaja Jörgen Lundgren pelaajien kanssa opasti suomalaisia lajin yksityiskohdissa.
- Saimme Ruotsin leirillä paljon arvokasta kokemusta ja vinkkejä niin treenaamiseen kuin välineisiinkin. Viimeisissä treeneissä peli Ruotsia vastaan oli jo tiukkaa vääntöä.
Lajin kehittyminen on hyvässä vauhdissa, mistä kertoo myös huhtikuun tapahtumat: 6. huhtikuuta OKK:n joukkue kohtaa Finnish Flash hyväntekeväisyysottelussa huippujääkiekkoilijoita ja 13. huhtikuuta Viron maajoukkue tulee pelaamaan ystävyysottelun Malmille.
Su 6.4 13.30-14.30 Malmi, M1 OKK - Finnish Flash
Su 13.4 14-15.30 Malmi, M1 PELI OKK – Viron maajoukkue
Faktat säännöistä
* Kelkkajääkiekkoa pelataan tavallisessa kaukalossa normaalein jääkiekkomaalein ja -säännöin
* Peliaika on 3 x 15 min
* Kentällä on viisi pelaajaa sekä maalivahti
Linkit:
Lisätietoja Oulunkylän Kiekko-kerho
Video OKK:n harjoituksista