Osmo Kinnunen
Kuukauden kumarrus - joulukuu 2007
Lujalla luotolla Pekingiin
Jousiampuja Osmo Kinnunen on noussut maailman huipulle muutaman viime vuoden aikana. Vuonna 2006 Kinnunen saavutti Euroopan mestaruuden ja tänä vuonna lokakuun MM-kisoissa kaulaan ripustettiin hopeinen mitali.
– Mitaliputki on nyt päällä, Pekingistä lähden hakemaan kirkkainta mitalia, kertoo Kinnunen rauhallisesti.
Kinnunen aloitti kansainvälisen kilpailu-uran vuonna 2001. Sitä ennen takana oli kymmenen vuoden harjoittelu- ja kilpailukokemus kotimaassa. Euroopan mestaruus antoi uskoa ja lisäpuhtia ja MM-mitalin kautta saavutettu maapaikka Pekingin paralympialaisiin antaa mahdollisuuden unelmaan – paralympiakultamitaliin.
Rugbya, kuntosalia ja jousien virittelyä
Kinnunen harjoittelee fyysistä kuntoa kuntosalilla ja pyörätuolirugbya pelaamalla. Lisäksi treeniohjelmassa on kesäisin jousiammuntaharjoitus kaksi kertaa ja talvisin kerran päivässä. Kinnusella on kotona oma ammuntatausta ja kesäisin ampumarata lähellä. Lisäksi laji vaatii muutakin puuhaa. Nuolet rakennetaan itselle sopiviksi ja laukaisulaite viritetään huippuunsa.
Kinnusen henkilökohtaisesta valmennuksesta vastaa Hannu Nurhonen ja maajoukkuetta luotsaa omalla urallaan 29 arvokilpailumitalia saavuttanut Kyösti Laasonen.
– Valmentajille kuuluu suuri kiitos viime vuosien menestyksestä. Meillä on ammattitaitoiset ja kokeneet valmentajat, joihin voi turvautua aina ongelmatilanteessa. Tie huipulle on pitkä ja yksinäinen, ellei tukena ole kokenutta valmentajaa.
Jousiammunnassa on hallittava hermot ja luotettava onnistumiseen
Jousiammunta on herkkä laji, jossa mieli ja ajatukset on hallittava erityisen hyvin.
– Kilpailussa on pakko luottaa itseensä ja suoritukseen. Jos mielessä on yhtään epäröintiä, niin on turha haaveilla täysosumasta.
Henkistä vahvuutta Kinnunen ja muut maajoukkuejousiampujat harjoittelevat muun muassa mielikuvaharjoittelulla. Siinä käydään mielessä läpi kilpailusuoritus ja kaikki mahdolliset tilanteet, joita kilpailutilanteessa saattaa tulla eteen. Kilpailusta pyritään tehdä arkipäivää.
Jousiammuntakilpailu käydään alkukilpailuna, jossa pisteiden mukaan saadaan pudotuspeliparit. Pudotuspeli käydään toista kilpailijaa vastaan, joka tuo kilpailuun oman henkisen haasteensa. Useilla kilpailijoilla tulos tippuukin pudotusvaiheessa.
– Itse pyrin suhtautumaan kilpailijaan ystävänä. Kilpailu käydään itseä vastaan, siinäkin on tarpeeksi tekemistä, Kinnunen naurahtaa.
Osmo Kinnunen
Syntymäaika: 15.1.1953
Asuinpaikkakunta: Kerava
Urheilulaji: Jousiammunta
Luokka: ARW 1 (Pyörätuoli 1)
Valmentaja: Hannu Nurhonen
Saavutukset:
Henkilökohtaiset:
2002 EM-pronssi, Puola
2003 MM 5., Espanja
2005 MM 5., Italia
2006 EM-kulta, Tsekki
2006 Halli EM-kulta, Belgia
2007 MM2, Korea
Joukkuekilpailut:
2003 MM-kulta, Espanja
2005 MM-kulta, Italia
2006 EM-kulta, Tsekki