Paralympialaisten historia

Järjestäytynyt vammaisurheilutoiminta alkoi toisen maailmansodan jälkeen, kun tuhannet vammautuneet nuoret miehet palasivat sodasta kotiin. Liikuntaa ja urheilua käytettiin sodassa vammautuneiden kuntoutuksessa Stoke Mandevillen sairaalassa Englannissa.Kuntoutustoiminnan käynnistäjänä toimi tohtori (myöhemmin Sir) Ludwig Guttman. Usein loukkaantuneet kärsivät vammoista, jotka rajoittivat heidän jokapäiväistä elämäänsä. Guttman haaveili maailmanlaajuisesta tapahtumasta henkilöille, joilla on jokin liikuntarajoitus.

Ensimmäiset liikuntavammaisille tarkoitetut urheilukilpailut järjestettiin vuonna 1948 Stoke Mandevillessa. Toiminta laajeni pian kansainväliseksi ja ensimmäiset paralympialaiset pidettiin Roomassa 1960. Rooman kisoihin osallistui 400 urheilijaa 23 maasta. Lajeja oli tuolloin kahdeksan, joista kuusi on edelleenkin paralympilaisten lajeina (jousiammunta, uinti, miekkailu, koripallo, pöytätennis ja yleisurheilu).

Vuodesta 1960 lähtien paralympiakisoja on järjestetty joka neljäs vuosi. Tokion kisoissa vuonna 1964 paralympialaiset saivat ensimmäisen kerran kuulla paralympiahymnin ja nähdä paralympialipun liehuvan. Talviparalympialaiset alkoivat vuonna 1976. Itse nimi ”paralympialaiset” hyväksyttiin virallisesti Kansainvälisessä Olympiakomiteassa 1983. Vuodesta 1988 lähtien olympiakisojen järjestäjä on sitoutunut järjestämään samoilla suorituspaikoilla olympiakisojen jälkeen myös paralympialaiset.

Aluksi paralympialaisissa kilpailivat vain selkäydinvammaiset urheilijat. Torontossa Vuonna 1976 tulivat mukaan näkövammaiset ja amputoidut urheilijat. Arnheimissa mukaan tulivat CP-vammaiset urheilijat ja Atlantassa 1996 kehitysvammaiset urheilijat. Kehitysvammaiset urheilijat olivat Sydneyn kisojen jälkeen poissa, mutta palaavat paralympialaisiin jälleen 2012 kolmessa lajissa (pöytätennis, yleisurheilu, uinti).

Tutustu tilastoihin paralympialaisista, mm. paralympialaisten mitalitaulukot ja suomalaiset paralympiamitalistit.