Suomen Paralympiakomitean verkkolehti Syke
Verkkolehti 5/2010 vol. 4
Ilmestymispäivä 20.12.2010

VUOSI 2010 PAKETISSA - KOHTI MIELENKIINTOISTA UUTTA VUOTTA

Urheiluvuosi 2010 alkaa taittua loppusuoralle ja on hyvä hetki muistella, mitä kaikkea vuoteen mahtui. Vuoden kohokohta oli Vancouverin talviparalympialaiset ja erityisesti Suomen palaaminen mitalimaiden joukkoon! Suomessa järjestetyt Pyörätuolicurlingin MM-karsinnat jäivät myös vahvasti mieleeni. Odotin Suomen joukkueelta hieman enemmän, mutta niin kuin sanonta kuuluu “se on pienestä kiinni”. Täytyy muistaa, että joukkueemme on vasta uran alussa. Kisojen järjestelyt olivat kuitenkin jälleen hyvä osoitus suomalaisesta kisajärjestelyosaamisesta.

 

Mielenkiinnolla odotan vuoden 2011 kilpailuja, joista alkuvuoden kilpailut Pajulahti Games ja Vuokatin maailmancup vaativat hyvää suunnittelua ja toteutusta. Your Move -suurtapahtuma kesän alussa Helsingissä on hyvä paikka tuoda esiin vammaisliikuntaa ja -urheilua.

 

Yleisurheilumaajoukkueemme on ollut viime vuosina parhainta kokonaismenestystä tuova lajiryhmä arvokisoissa. Kiinnostuksella seuraan, miten joukkue menestyy tammikuun MM-kisoissa. Peukkuja pidetään! Mieleen tulee kirkkaasti omat kokemukset yleisurheilujoukkueen mukana monien vuosien varrelta - hienoja hetkiä ja muistoja!

 

Tammikuun 10. päivänä jälleen Urheilugaalan raati valitsee vuoden parhaita urheilijoita, joukkueita ja muita urheiluntoimijoita. Hienoa huomata, että vammaisurheilijoita on ehdokkaana useissa kategorioissa.

 

Oman uran päätyttyä Pekingin paralympialaisiin olen saanut edelleenkin olla hyvin lähellä urheilua, paikat Suomen Paralympiakomitean hallitusjäsenenä sekä huippu-urheilun muutostyöryhmän alla toimivassa ohjausryhmässä antavat mahdollisuuden tuoda esille omia kokemuksia ja näkemyksiä. Upeaa olla aitiopaikalla seuraamassa, miten me kaikki yhdessä kehitämme suomalaista urheilua.

 

Toivotan kaikille rauhallista joulua ja hyvää menestystä vuodelle 2011!

 

Markku Niinimäki

Paralympiakomitean hallituksen jäsen


MELONTA JA TRIATHLON UUSIKSI PARALYMPIALAJEIKSI


Kansainvälisen Paralympiakomitean (IPC) hallitus äänesti 11.12.2010 Rion vuoden 2016 kesäparalympialaisten kilpailuohjelmasta. Hallitus päätti säilyttää 20 nykyistä lajia ohjelmassa sekä lisätä melonnan ja triathlonin uusiksi lajeiksi.

- Melonta oli yksi vahvimmista ehdokaslajeista ja sen lisääminen paralympialaisten kilpailuohjelmaan on Suomen kannalta hyvä päätös. Melonnassa on Suomessa harrastuspohjaa ja ensimmäinen arvokilpailumitali saavutettiin tänä vuonna, kun Henry Manni meloi MM-pronssille. Triathlon oli pienoinen yllätysvalinta, mutta mielenkiintoinen laji sekin, kommentoi Paralympiakomiotean valmennuspäällikkö Kimmo Mustonen.

Vuoden 2016 kesäparalympialaiset järjestetään 7.-18. syyskuuta Brasilian Rio de Janeirossa. Lisätietoja: www.paralympic.com

KATJA KARJALAISEN RATSASTUSPRONSSI PIRISTI URHEILUSYKSYÄ


Katja Karjalainen, kuva:Sonja Holma/Ratsastajainliitto

Syksyn 2010 aikana kilpailtiin arvokisatasolla ratsastuksen ja pöytätenniksen MM-mitaleista. USA:n Kentuckyssa järjestetyistä Ratsastuksen MM-kisoista oli tuomisina Katja Karjalaisen vapaaohjelman pronssimitali. Suomen toinen edustaja, Jaana Kivimäki, lähti kisoihin mitali tavoitteenaan. Kivimäen kilpailut kaatuivat erityisen huonoon onneen, kun hevonen pelästyi ennen ensimmäistä kilpailusuoritusta kovaäänistä Tanskan joukkuetta.

Lokakuussa kilpailtiin myös Pöytätenniksen MM-mitaleista. Suomen edustajien Matti Launosen ja Esa Miettisen tiet katkesivat kuitenkin jo alkusarjan otteluihin.

TIE TÄHTIIN: NUORTEN MAALIPALLOJOUKKUE ON OIKEALLA TIELLÄ


eturivi: Heli Laitinen, Emma Kovalainen ja Merja Karvonen, takarivi: Heikki Juvonen, Tommi Hauskanen ja Eetu Eronen

Maalipallolla on pitkät ja menestyksekkäät perinteet Suomessa. Tulevaisuuskin näyttää hyvältä. Heikki Juvonen on ollut lajin parissa viisi vuotta ja siitä pari viimeistä vuotta valmentanut nuorten maalipallojoukkuetta yhdessä Heli Laitisen kanssa. Joukkueeseen kuuluu kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Joukkue on kasassa toista vuotta ja marraskuussa Göteborg Open –turnauksen nuorten sarjan voitto on todiste siitä, että asioita on tehty oikein.

-
Nuorten joukkue on hyvä näyttö koulun ja leiritoiminnan hyvästä yhteistyöstä. Pelaajat ovat tutustuneet lajiin Jyväskylän Näkövammaisten koulussa ja ovat nyt opiskeluelämään siirtymisen jälkeen jatkaneet harjoittelua omatoimisesti sekä leirityksen kautta, kertoo Juvonen, joka toimii Jyväskylän Näkövammaisten koulun vapaa-ajan ohjaajana.

-Nämä ovat ensimmäisiä nuoria, jotka on saatu pelaamaan aikuisten sarjoihin. Taso on niin kova, että on hankala saada nuoria mukaan. Tarvittaisiin oma sarja nuorille, mutta vielä ei ole tarpeeksi pelaajia, Juvonen kertoo lajin haasteista.

J
uvonen näkee tietoisuuden puutteen liikuntamahdollisuuksista suurimpana haasteena rekrytoinnin suhteen varsinkin näkövammaisten nuorten keskuudessa.

KOHTI LONTOOTA: YLEISURHEILIJAT TAVOITTELEVAT MM-KISOISTA KOLMEA MITALIA SEKÄ LONTOON KISAPAIKKOJA


Yleisurheilun MM-kilpailuihin Uuden-Seelannin Christchurchiin lähtee seitsemän suomalaisurheilijaa. Lontoon paralympialaisten kilpailupaikkojen suhteen tärkeät kisat järjestetään 22.–30. tammikuuta.

- Tavoitteemme MM-kilpailuista on kolme mitalia ja neljä muuta pistesijaa. Lisäksi odotan mahdollisimman monen urheilijan lunastavan maapaikan Lontoon paralympiakisoihin, kertoo Suomen joukkueen johtaja, SUL:n lajipäällikkö Marko Hyytiäinen.

Suomen joukkue: Marjaana Huovinen (keihäs ja kuula), Esa-Pekka Mattila (100m ja 200m kelaus), Elisa Montonen (pituushyppy), Timo Mustikkamaa (kiekko), Toni Piispanen (100m ja 200m ratakelaus), Janne Seppälä (100m ja 200m ratakelaus) ja Leo-Pekka Tähti (100m, 200m ja 400m ratakelaus).

HUIPPU-URHEILUN MUUTOSTYÖRYHMÄ ETSII MENESTYKSEN AVAIMIA


Syyskuussa työnsä aloittanut huippu-urheilun muutostyöryhmä tapasi keskiviikkona 3. marraskuuta Paralympiakomitean hallituksen sekä jäsenjärjestöt. Tilaisuudessa käytiin vilkasta keskustelua muun muassa nuorten liikuntamahdollisuuksista.

Muutostyöryhmä asettaa keskiöön urheilevan ihmisen, joka pyrkii erinomaisuuteen. Muiksi keskeisiksi tekijöiksi työryhmä määrittää yhdessä tekemisen yhteisössä, intohimon, arvostuksen ja menestyksen ja onnistumisen.

- Kaikessa lähtökohtana on urheileva ihminen, ylärakenteet ovat seurauksia tämän ihmisen urheilupolusta. Olennainen asia on myös se, että emme puhu erikseen vammaisurheilusta vaan se on mukana urheilussa. Koko huippu-urheilun arvostus on tällä hetkellä hukassa. En näe sitä pelkästään vammaisurheilun ongelmana vaan koko urheilukentän, muutostyöryhmän johtaja Jukka Pekkala kertoi.

Ryhmän jäsenet: Mika Kojonkoski, Leena Paavolainen, Tapio Korjus, Jukka Pekkala ja Jorma Vertainen. http://www.noc.fi/huippu-urheilun-muutos/

TUOMISTO, LÖYTYNOJA JA PARALYMPIAPÄIVÄ EHDOKKAINA SUOMEN URHEILUGAALASSA


Suomen Urheilugaalan palkintolautakunta päätti marraskuun lopussa vuoden 2010 palkintoehdokkaat. Urheilugaala 2011 järjestetään 10. tammikuuta Helsingissä.

Vammaisurheilijoista ehdokaslistoille valittiin maastohiihtäjä Ilkka Tuomisto vuoden esikuvakategoriassa sekä maasto- ja ampumahiihtäjä Maija Löytynoja läpimurtokategoriassa. Paralympiapäivä kilpailee vuoden markkinointiteko-tittelistä. 

 - Arvostan esikuva-ehdokkuutta todella paljon. Varsinkin kunnioitusta herättää, minkälaisessa porukassa tittelistä saa kisata. Pyrin omalla esimerkilläni tuomaan vammaisurheilua esille kaikissa mahdollisissa tilanteissa, kertoo Ilkka Tuomisto.

Urheilugaala on avoin kaikille, lippuja myy Lippupiste: www.lippu.fi

Lisätietoja: www.suomenurheilugaala.fi

HISTORIAN ENSIMMÄINEN PARALYMPIAKOULUPÄIVÄKIERTUE LÄHTÖVALMIINA

Menneen syksyn aikana koulut ovat voineet hakea Paralympiakoulupäivää ensi vuodelle. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 42 kappaletta, joista valitaan viisi. Koulut ja ensi vuoden kiertueaikataulu selviävät vuodenvaihteessa. Paralympiakoulupäiväkiertueesta on tarkoitus tehdä perinne.

-Olen erittäin positiivisesti yllättynyt, kuinka aktiivisesti erilaiset koulut ovat hakeneet päivää ja panostaneet hakemusten tekoon. Tämän tyyppiselle toiminnalle on selkeästi kysyntää. Valinnasta tulee mukavan haasteellinen, itsekin pitkään koulumaailmassa toiminut pääsihteeri Antti Heikkinen kertoo.

LUOKITTELUUN OTETTIIN VAUHTIA RUOTSISTA

Tukholmassa järjestettiin 27–28.11.2010 Pohjoismainen luokitteluseminaari, jonka järjestelyistä vastasi Ruotsin vammaisurheilujärjestön (SHIF) lääketieteellinen komitea. Pohjoismainen vammaisurheilujärjestö (NordHif) tuki myös tapahtumaa. Seminaariin osallistui yhteensä 50 henkilöä kaikista Pohjoismaista ja Suomesta kaiken kaikkiaan kahdeksan henkilöä. Seminaarin ohjelma käsitti mielenkiintoisia luentoja luokittelun eri alueilta sekä pienryhmätyöskentelyä. Seminaarikäytäntöä tullaan jatkamaan todennäköisesti joka toinen vuosi järjestettävällä tilaisuudella.

Suomessa luokittelijoiden toimintaa koordinoidaan Paralympiakomitean kautta. Seminaarin aikana sovittiin suomalaisten luokittelijoiden tiiviimmästä yhteistyöstä, mihin liittyen järjestetään kaikille luokittelijoille ja luokittelusta kiinnostuneille yhteinen tapaaminen jo tammikuussa 2011 Pajulahti Games-kilpailutapahtuman yhteydessä. Tämän tapaamisen päätavoitteena yhteistyön tiivistämisen ohella on kansallisen luokittelustrategian luominen tuleville vuosille.

VUOKATIN MAAILMANCUP AVAA MAASTO- JA AMPUMAHIIHDON KILPAILUKAUDEN


Hiihdon- ja ampumahiihdon maailman huiput kohtaavat paralympialaisten jälkeen ensimmäistä kertaa 15.–23. tammikuuta Vuokatissa. Ohjelmassa on kolme kilpailua kummassakin lajissa. Suomalaisista mukana ovat tuoreet paralympiamitalistit Ilkka Tuomisto ja Maija Löytynoja.

-Olen aina hiihtänyt Vuokatissa hyvin, siellä on tutut maastot ja mukava hiihtää. Mielenkiintoiset kisat on luvassa, Tuomisto pohtii kisojen alla.

Maailmancupin yhteydessä järjestetään kansainvälinen seminaari 17.1., joka käsittelee muun muassa vammaisurheilun luokittelua: www.vuokatti4all.org

PAJULAHTI GAMES KOKOAA YLI 300 URHEILIJAA 12 ERI MAASTA


Historian ensimmäinen Pajulahti Games –kilpailutapahtuma järjestetään 21.-23.1.2011 Pajulahden Urheiluopistolla. Kansainvälisessä monilajiturnauksessa on mukana viisi lajia: istumalentopallo, maalipallo, salibandy, sokkopingis ja pyörätuolitennis. Kansainvälinen turnaus järjestetään neljässä lajissa: naisten istumalentopallossa, naisten ja miesten maalipallossa, sokkopingiksessä ja pyörätuolitenniksessä. Kehitysvammaisten salibandyssa järjestetään kotimainen kilpailutapahtuma. Pajulahti Games –kilpailutapahtumassa on mukana yli 300 urheilijaa kaikkiaan 12 eri maasta. Tapahtuman suojelijana on urheilu- ja kulttuuriministeri Stefan Wallin.

Lisätietoja: www.pajulahtigames.fi

YOUR MOVE –SUURTAPAHTUMAAN VOI NYT ILMOITTAUTUA


Nuoren Suomen Your Move -kampanja huipentuu suurtapahtumaan Helsingissä 27.5.–1.6.2011. Vuoden 2011 tapahtumapaikkana on Olympiastadionin ja Kisahallin ympäristö. Suomen suurimmassa liikunta- ja urheilutapahtumassa 50 000 nuorta pääsee kokeilemaan eri liikunta- ja urheilulajeja uudella, nuoria kiinnostavalla tavalla. Koulut voivat nyt ilmoittautua tapahtumaan. Seurojen ja muiden ilmoittautuminen alkaa 18. tammikuuta.

Your Move -kampanja tarttuu isoon kansanterveydelliseen ongelmaan: alle puolet nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Suomen Paralympiakomitea ja Suomen Vammaisurheilu- ja Liikunta ry ovat mukana suurtapahtumassa.

Lisätietoja: www.yourmove.fi

VUODEN 2011 ARVOKILPAILUISTA PAIKKOJA LONTOON PARALYMPIALAISIIN


Lähes kaikissa paralympialajeissa on vuorossa EM- tai MM-kilpailut tulevana vuonna. Vuosi 2011 käynnistyy historiallisesti kesälajin arvokisoilla, kun Uudessa-Seelannissa kilpaillaan Yleisurheilun MM-mitaleista. Tammikuussa järjestetään myös Alppihiihdon MM-kilpailut. Lisäarvoa vuoden 2011 kilpailuille tuo Lontoon paralympialaisten läheisyys. Kaikista kisoista on jaossa suoria maapaikkoja tai rankingpisteitä Lontoon kisoihin. 

Poimintoja vuoden 2011 arvokisoista:

21.-30.1      Yleisurheilu MM, Uusi-Seelanti
1.-10.4        Maasto- ja ampumahiihto MM, Venäjä
1.-10.4        IBSA MM (maalipallo,judo), Turkki
10.-17.7      Jousiammunta MM, Italia
1.-10.10      PT-Rugby EM, Sveitsi
17.-23.10    Maalipallo EM, Tanska

Kaikki vuoden 2011 arvokilpailut (linkki)

PARALYMPIAKOMITEA HAKEE KEHITTÄMISPÄÄLLIIKKÖÄ

Kehittämispäällikkö Tommi Ojanen on valittu Puolustusvoimien Urheilukoulun valmennuspäälliköksi ja Paralympiakomitea avaa hakuun kehittämispäällikön paikan. Hakuaika päättyy 19. tammikuuta. Lisätietoja: www.paralympia.fi.

Toimiston henkilöstössä tapahtuu vuodenvaihteessa myös toinen muutos, kun Viestintä- ja yhteyspäällikkö Leena Kummu jää tammikuussa kolmen kuukauden työrupeaman jälkeen äitiyslomalle ja Heidi Lehikoinen jatkaa sijaisena.

TULEVIA TAPAHTUMIA

10.1.2011 Suomen Urheilugaala
15.-23.1.2011 Maasto- ja ampumahiihdon maailmancup Vuokatissa
17.1. ELMA-projektin seminaari
21.-23.1.2011 Pajulahti Games
21.-30.1.2011 Yleisurheilun MM-kisat, Uusi-Seelanti

10.-12.2 Nuorten leiri, Pajulahti
14.-21.2. Talviparalympia-cup, Sollefteå

15.-16.3 Integraatioseminaari: Suomi meets Norja, Helsinki 

















Suomen Paralympiakomitea     Radiokatu 20     00240 Helsinki     puh. 09 8775 9840

Eikö lehti näy oikein? Lue lehti selaimellasi »

Poistuaksesi postituslistalta, klikkaa tästä.