Takaisin hakuun Päivitä seuran tiedot

Oulun Pyrintö

SEURAN YHTEYSTIEDOT

Hakakatu 5

90140 Oulu

KUVAUS

Oulun Pyrintö mahdollistaa yksilöllisen liikkujan ja urheilijan polun yleisurheilussa, voimistelussa, painissa, painonnostossa ja cheerleadingissä. Kaikkiin harrasteryhmiin voi osallistua tarvittaessa avustajan kanssa. Soveltavan liikunnan ryhmiä on lajikohtaisesti ja niissä otetaan huomioon lapsen erityisen tuen tarve, oli se sitten kielellinen, fyysinen, kasvatuksellinen tai sosiaalinen. Valmentajat toimivat tarvittaessa erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten tukena siirtymisessä harrasteryhmistä kilpavalmennusryhmiin.

Parayleisurheiluryhmät ovat perustaitojen, juoksemisen, hyppäämisen ja heittämisen ja yleisurheilutaitojen kehittämiseen tähtäävää harrastustoimintaa vamman sallimissa rajoissa. Pyörätuolilla liikkuville tavoitteena on luoda vahvat perustaidot erityisesti oman tuolin hallitsemiseen ja sen kanssa monipuoliseen liikkumiseen.

Soveltavan voimistelun pienryhmässä kehitetään perusliikuntataitoja, tasapainoa, notkeutta ja perusvoimaa voimistelullisin keinoin voimistelussa käytettävillä telineillä ja trampoliinilla.

Soveltavan Cheerleadingin kurssilla harjoitellaan perusliikuntataitoja ja lajin perustaitoja kuten nostoja, pyramideja ja akrobatiaa sekä voimistelua vamman sallimissa rajoissa.

Soveltavan painin pienryhmässä kehitetään perusliikuntataitoja, tasapainoa ja perusvoimaa painillisin keinoin painimolskia ja välineistöä apuna käyttäen.

Soveltavan liiikunnan ryhmissä on tavoitteena, että harjoitteet tukevat kokonaisvaltaista kehittymistä ja toimintakykyä niin harjoittelun osalta kuin arjessa. Ryhmien kautta saa myös hyvää vertaistukea arjen asioihin.

https://oulunpyrinto.fi/lajit/erityista-voimaa/

 

OTA YHTEYTTÄ

Hanna Uusitalo

Pääkontakti


0407285494

hanna.uusitalo@oulunpyrinto.fi

LAJIT

Cheerleading

Paini

Painonnosto

Voimistelu

Yleisurheilu

TOIMINNAN PAINOPISTE

Harrastetoiminta

Kilpaurheilu

IKÄLUOKAT

Aikuiset

Lapset ja nuoret

VAMMARYHMÄ

Autismin kirjo

Elinsiirron saaneet

Kehitysvammaiset

Kuulovammaiset

Liikuntavammaiset

Näkövammaiset

Oppimisvaikeudet

YHDESSÄ VAI ERIKSEEN

Avoin ryhmä

Erityisryhmä