Luontomatkailun saavutettavuus keskustelutti Luonto kaikille -hankkeen seminaarissa

Seminaarin yhteydessä esiteltiin myös luontoliikunnan apuvälineitä.

Luonto kaikille -hankkeen aloitusseminaari pidettiin 13.3. Lahden Liikuntakeskus Pajulahdessa. Reilu satapäinen yleisö täytti Pajulahden auditorion. Paikalla oli niin luontopalvelujen tuottajia, eräoppaita, metsähallituksen henkilöstöä, opiskelijoita, kouluttajia kuin myös esteettömistä luontopalveluista hyötyvää hankkeen kohderyhmääkin.

Syksyllä startannut Luonto kaikille -hanke (2018–2020) on Lahden ammattikorkeakoulun (LAMK), Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n sekä Metsähallituksen Luontopalveluiden toteuttama. Hankkeessa keskitytään luontomatkailun esteettömyyden sijaan enemmänkin saavutettavuuteen.

– Sen sijaan, että pyrittäisiin saamaan lisää kaikki esteettömyyskriteerit täyttäviä yksittäisiä reittejä ja kohteita metsiin ja vesistöjen äärelle, yritetään tuottaa palvelukokonaisuuksia, joissa fasiliteetit mahdollistavat yli yön kestävien retkien tekemisen toimintakyvystä riippumatta, selvittää projektipäällikkö Petri Rissanen VAU:sta.

Rissanen painotti seminaarin avauspuheenvuorossaan, että luonnossa retkeily ja kalastusreissut ovat monesta eri palasesta koostuvia kokonaisuuksia. Niihin liittyvät paitsi itse reitit ja vaikkapa esteettömät laiturit, myös wc-tilat, majoituspaikat sekä ruoka- ja vesihuolto. Kaikki kulminoituu palvelukonsepteihin, joissa avainasemassa ovat luonto- ja eräopaspalveluja tuottavat yrittäjät.

Esteetöntä luontomatkailua pro gradu -työssään käsitellyt Sasa Dolinšek nosti esiin useissa muissakin puheenvuoroissa nousseen kysymyksen tiedon saatavuudesta, eli mistä saa luotettavaa tietoa esteettömistä ja saavutettavista luonto- ja retkeilypalveluista.

Yrittäjät saattavat mieltää erityisryhmät liian haastavana asiakasryhmänä, mutta käyttäjäkunnan paneelipuheenvuoroissa nousi selkeästi esiin, että palveluntuottajien etukäteispelot ovat pääasiassa turhia ja asioita yritetään ratkaista turhaan etukäteen. Yhteistyössä käyttäjäkunnan kanssa löytyvät parhaat ratkaisut ja soveltaminen kuuluu asiaan.

Seminaari ja sen aikana käyty vilkas keskustelu osoittivat, että Luonto kaikille -hankkeelle ja sen myötä tapahtuvalle luontomatkailun ja retkeilymahdollisuuksien monipuolistamiselle on selkeä tarve. Osalle riittää perinteinen täysin esteetön retkeily, jossa ei viipymän, eli luonnossa vietettävän ajan suhteen ole suurempia odotuksia. Toisaalta on joukko vammaisia ja tukea tarvitsevia henkilöitä, jotka ovat valmiita haastamaan itsensä luonnossa. Luontomatkailualan yrittäjien tarjontaa monipuolistamalla ja saavutettavista palveluista tiedottamista kohentamalla pystytään jatkossa palvelemaan yhä laajemman asiakaskunnan tarpeita.

Viestintätoimisto Kravat Oy:n toimitusjohtajan Jan Erolan ja Metsähallituksen Luontopalveluiden kehityspäällikön Mikko Tiiran mielenkiintoinen keskustelu seminaarin teemoista on kuunneltavissa Kravat Oy:n podcastista houkuttelevalla otsikolla Saavutettavasta matkailusta miljarditulot Suomelle.

Esteetöntä matkailua käsittelevää Palmuasema-blogia pitävän Sanna Kalmarin kirjoitus esteettömästä luontoliikunnasta löytyy puolestaan TÄÄLTÄ.

Seminaarin Youtube-tallenteet ovat katsottavissa ohesta ja seminaarin esitykset on ladattavissa sivun alalaidasta.