Paraurheilun tutkimus: Yhdenvertaisuus on tavoite ja työkalu     

Kesäkuussa Coventryssä järjestetty Disability Sport: Promoting Human Rights, Diversity and Inclusion? -konferenssi kokosi noin 40 osallistujaa keskustelemaan paraurheilun yhdenvertaisuudesta. Mitä tutkijat nostivat esille lajiliittointegraation ja inkluusion tilasta eri maissa?

Maailmassa on niukasti ainoastaan paraurheiluun keskittyviä, säännöllisesti järjestettyjä, kansainvälisiä tutkijatapaamisia.

Joka toinen vuosi Coventryn yliopistossa järjestetty Disability Sport -konferenssi tarkastelee paraurheilua osana yhteiskuntaa ja sen ilmiöitä. Kansainvälisen Paralympiakomitean (IPC) Vista-konferenssi on suurempi. Sen teemat käsittelevät lääketiedettä ja teknologiaa, kuten valmennus, urheilijoiden terveys, välineet ja luokittelu.

Lisäksi alalla järjestetään neljän vuoden välein maailmanlaajuinen ISAPA ja Eurooppalainen EUCAPA, mutta niissä paraurheilu on osana laajempaa soveltavan liikunnan kokonaisuutta.

Coventryssä painottuivat paraurheilun ja yleisen urheilun yhdentymisprosessit. Ohjelmassa oli myös koululiikuntaa, paraurheilun historiaa, viestintää ja mediaa, paraurheilun talenttiohjelman arviointia, urheilijoiden ja valmentajien välistä suhdetta, judoa, paravalmentajien osaamista ja kehittyvien maiden tilannetta koskevia esityksiä.

Konferenssin tiiviys ja keskittyminen valittuihin teemoihin ovat sen vahvuuksia. Kolmessa päivässä ehtii tutustua, kysellä lisätietoja, syventyä aiheisiin ja ajatella.

Paraurheilun ja yleisen urheilun yhdistymisen prosesseista puhutaan lajiliittointegraationa ja inkluusiona.

Tässä blogitekstissä kertaan Coventryn konferenssin parhaat palat keskittyen paraurheilun ja yleisen urheilun yhdentymiseen. Suomessa näistä prosesseista puhutaan myös lajiliittointegraationa ja inkluusiona. Vastuullisuustyö ja yhdenvertaisuus ovat toimineet näiden muutosten vauhdittajana.

Vammaisurheilusta käytän käsitettä paraurheilu.

Inkluusioprosessien seuranta Espanjassa, Sloveniassa, Ruotsissa ja Hollannissa

Ajankohtaisia tutkimusesimerkkejä lajiliitto- ja seuratasoilta

Espanjalaistutkija Maria Zapata-Vila on omien sanojensa mukaan maan ensimmäinen paraurheiluun perehtynyt inkluusiotutkija. Hän kertoi vuonna 2022 uudistuneesta urheilulaista, joka velvoittaa inkluusioon. Lajiliittointegraatio on Espanjassa vielä alkumetreillä.

Zapata-Vila tutki inkluusion toteutumista tarkastelemalla lajiliittojen sähköisiä aineistoja, kuten verkkosivuja, kilpailulisenssejä, sääntöjä, talousarvioita, henkilöstöä ja vammaisille henkilöille suunnattuja palveluita. Kohteena olivat ne kymmenen lajiliittoa, joiden urheilijoita kilpailee Pariisin paralympialaisissa.

Lajiliitoista jokainen on tehnyt lain suuntaisia muutoksia toimintoihinsa. Yhdeksässä on nimetty vastuuhenkilö tai erikoisosaaja, kuusi mainitsee paralympiaurheilun säännöissään. Suurimmat puutteet koskivat lisenssitietoja, jotka löytyivät vain pyöräilyliitolta. Kaikilta puuttuivat tiedot paraurheiluun suunnatuista taloudellisista resursseista. Zapata-Vila kritisoi lajiliittojen aineistojen kirjavuutta. Sen vuoksi luotettavaa seurantaa ei voida toteuttaa.

Ruotsalainen Malin Andersson kertoi keskeneräisestä väitöstutkimuksestaan, jonka kohteena oli kuusi urheiluseuraa. Seurat edustivat yleisurheilua, salibandya ja uintia. Haastateltujen 23 henkilön joukossa oli mukana paraurheilijoita, heidän läheisiään ja vammattomia urheilijoita.

Anderssonin tavoitteena oli selvittää haastateltavien ajatuksia inkluusiosta ja paraurheilijoiden mukana olosta yhteisissä ryhmissä. Inkluusion sijaan hän löysi syrjäytymistä ja ekskluusiota. Andersson selittää ekskluusion olevan luonnollinen seuraus urheilun vertailuun ja kilpailuun perustuvasta sisäisestä logiikasta.

Ruotsissa löytyi seuratasolla inkluusion sijaan syrjäytymistä ja ekskluusiota.

Negatiivinen kehä syntyy, kun tämä urheilun vertailuun ja kilpailuun perustuva ajatusmalli yhdistetään yleisten urheiluseurojen tiedon puutteeseen paraurheilusta ja käytännön realiteetteihin seurojen arjessa. Kehän purkaminen edellyttää muutoksia kaikilla organisaation tasoilla.  

Anderssonin väitöskirjaa ohjaava, Umeån yliopiston lehtori Kim Wickman on seurannut Ruotsin inkluusiokeskustelua, josta ruotsalaiset tosin puhuvat inkluusion sijaan mieluummin käsitteellä vastuun siirtyminen (transfer of responsibility).

Wickman nosti esille tärkeän ja harvoin kuullun kysymyksen: Mitä tapahtuu, jos vastuun siirto epäonnistuu? Onko seurauksena vammaisten henkilöiden vielä nykyistäkin suurempi marginalisoituminen ja ajautuminen kokonaan liikuntakulttuurin ulkopuolelle (ekskluusio)?    

Wickman tulkitsee, että lajiliittointegraation ja inkluusion epäonnistuminen on seurausta epäselvästä käsitemaailmasta ja prosesseille asetettujen tavoitteiden epämääräisyydestä. Meidän tulee määritellä mahdollisimman tarkkaan, mitä inkluusiolla kyseisessä tilanteessa tarkoitetaan ja mitä sillä tavoitellaan.

Jos tavoitteena on osallistumisen mahdollisuuksien yhdenvertaisuus, silloin pitää ymmärtää, ettei voida puhua vain samassa ryhmässä, seurassa ja organisaatiossa toimimisesta. Inkluusio on enemmän kuin fyysinen tila, hän muistuttaa.

Inkluusion epäonnistuminen on seurausta epäselvästä käsitemaailmasta ja prosesseille asetettujen tavoitteiden epämääräisyydestä.

Hollanti haluaa olla inkluusion mallimaa, kertoi Mulier instituutin tutkija Caroline van Lindert. Hän kertoi Hollannissa 2000-luvun alussa tehdyistä organisaatiotason muutoksista. Näistä keskeisimmät olivat paralympialajien siirto lajiliittoihin ja Paralympiakomitean sulautuminen kattojärjestö NOC*NSF alle.   

Organisaatiotason muutoksista ovat hyötyneet eniten paralympialajit ja niiden huippu-urheilu, väittää van Lindert. Mutta, toisin kuin ajateltiin, organisaatioiden muutos ei johtanutkaan inkluusioon. Lajiliittointegraatio ei lisännyt toimintarajoitteisten henkilöiden liikkumista ja harrastamista. Ne ovat tilastojen valossa jopa laskeneet, toteaa van Lindert. Tämän seurauksena Hollannissa laadittiin uusi kuusivuotisstrategia (Dutch strategy on disability sport towards 2030), jonka arviointiin Van Lindert on lupautunut.  

Hollannin Van Lindert: Inkluusion tavoitteeksi ei pitäisi ottaa organisaatioiden yhdistämistä.

Nyt Van Lindert pohtii, pitäisikö ensiksi astua askel taaksepäin ja arvioida Hollannissa jo toteutettuja toimia, ja vasta sen jälkeen edetä ministeriön antamaan inkluusion arviointitehtävään. Lisäksi hän muistuttaa, että inkluusion tavoitteeksi ei pitäisi ottaa organisaatioiden yhdistämistä.

Tutkimus ja käytäntö käsikädessä

Parhaimmillaan tutkimustieto auttaa urheilun toimijoita suunnittelemaan parempia ohjelmia. Tästä on esimerkkinä Brittien pyöräilyliiton Limitless -kampanja. Lyndsey Hollands kertoi Coventryn konferenssissa, että yhdenvertaisten pyöräilymahdollisuuksien kehittäminen on perustunut tietoon vammaisten henkilöiden osallistumisen esteistä.

Kun liitossa ymmärrettiin, että suurimmat ongelmat ovat välineiden ja esteettömien olosuhteiden puute, kampanjassa päätettiin ohjata Shell UK yhteistyön tulot pyöräilyseurojen tueksi. Seuroille hankittiin soveltavaan ja parapyöräilyyn sopivia pyöriä ja ryhdyttiin kuntayhteistyönä muokkaamaan pyöräilyn olosuhteita esteettömämmiksi.

Kampanjan tutkimusta vasta käynnistellään, mutta määrälliset tulokset ovat lupaavat. Runsaassa vuodessa toiminta on levinnyt kymmenestä 65:teen seuraan ja yli 1600:taan parapyöräilijään.

Brittien Paralympiakomitean Anna Scott-Marshall taas kertoi Pariisin paralympiavuoden viestintäkampanjoista. Taustalla on huoli vammaisten asemasta yhteiskunnassa. Tutkimuksen perusteella tiedetään, että vain joka neljäs vammainen lapsi osallistuu liikunnanopetukseen.

Kun vammaiset henkilöt vertasivat työelämää, opiskelua, urheilua ja julkista liikennettä, he arvioivat liikunnan ja urheilun maailmassa olevan eniten kielteisesti vammaisuuteen suhtautuvia henkilöitä. Näistä lähtökohdista lähdettiin tavoittelemaan sosiaalista muutosta.

Briteissä vammaiset henkilöt arvioivat liikunnan ja urheilun maailmassa olevan eniten kielteisesti vammaisuuteen suhtautuvia henkilöitä.

Myös viestintäkampanjan toteutuksessa hyödynnettiin tutkittua tietoa (Scope research, 2023). Lontoon 2012 paralympialaisten aikaan toteutetusta Channel 4 ”superhuman” -kampanjan kritiikistä otettiin oppia ja todettiin, että paraurheilua ei voi markkinoida seksikkäillä proteeseilla tai vammautumisessaan yli-inhimilliset voimavarat saaneilla eksoottisilla superihmisillä.

Uudessa My voice -kampanjassa pääroolin saavatkin paralympiaurheilijoiden ja muiden aktiiviliikkujien kanssa toteutetut arkiset tarinat ja hassutteluvideot.  

Kansainvälisen paraurheiluliiton World Abilitysport (entinen IWAS) toiminnanjohtaja Charmaine Hooper pohti esityksessään kansainvälisten paraurheiluorganisaatioiden merkitystä nyt kun yhä useampi kansainvälinen lajiliitto on ottanut vastuun paralajeista. Abilitysportin vastuulle ovat muutosten jälkeen jääneet paramiekkailu, paratanssi, sähköpyörätuolisalibandy ja framerunner (juoksupyörä).

Vammaiserityisten urheiluorganisaatioiden väheneminen luo uusia yhdenvertaisuushaasteita, sillä etenkin aloittelevien vai vaikeimmin vammaisten henkilöiden kynnys päästä mukaan nousee ja sen myötä mahdollisuudet saada saada kilpailukokemuksia vaikeutuvat. Tämä puolestaan tulee vaikeuttamaan pääsyä paraurheilijan polulle ja uusien urheilijoiden rekrytointia.

Vammaiserityisten urheiluorganisaatioiden väheneminen luo uusia yhdenvertaisuushaasteita.

Lopuksi Slovenialainen Viktorija Pečnikar Oblak kertoi EU:n tukemasta Meter matters in sports -hankkeesta, jossa yliopistojen, soveltavan liikunnan organisaatioiden ja Special Olympics -toimijoiden kanssa on yhteistyönä kehitetty mittarit urheiluseurojen sosiaalisen inkluusion seurantaan.

Tutustu kuuden osa-alueen (vastuullisuus, menestys, sosiaalisuus, inkluusioasenne, osaaminen ja hyvä hallinto) kuvauksiin ja tarkennettuihin mittareihin

Tutkimus nostaa esiin uusia ongelmia

Paraurheilun kansainvälinen tutkimus on lisääntynyt, ja sen myötä tutkijoiden ymmärrys koko  paraurheilun kentästä parantunut. Vammaisuuden sosiaalinen malli näyttää jalkautuneen vammaisliikkeestä ja vammaistutkijoiden taustateoriasta paraurheilua toteuttavien organisaatioiden käyttöteoriaksi.

Tutkittua tietoa osataan hyödyntää myös käytännössä. Myös käsitteet para-/vammaisurheilu, lajiliittointegraatio ja inkluusio vaikuttavat selkeytyneen. Tutkijat ymmärtävät entistä paremmin paralympia-, kuurojen urheilu- ja kehitysvammaisten urheilijoiden Special Olympics -liikkeiden yhtäläisyyksiä ja eroja.

Lisääntynyt tutkimus paraurheilun ja yleisen urheilun yhdentymisprosesseista on tuottanut myös lisääntynyttä ymmärrystä niiden ongelmista.

Lajiliittointegraatio on edistänyt parahuippu-urheilijoiden asemaa ja menestystä, mutta se ei näytä edistävän inkluusiota tai lisäävän liikkumista ja harrastusmahdollisuuksia.

Paraurheiluvastuun siirtyminen (lajiliittointegraatio) näyttäisi lisänneen parahuippu-urheilijoiden yhdenvertaisuutta ja mahdollisesti myös tuottaneen parempaa huippu-urheilumenestystä. Ei kuitenkaan tiedetä, kuinka kauan positiivinen vaikutus kestää, mille alueille ja keihin vaikutukset yltävät, tai missä kulkee hyötyjien ja haittojen välinen raja.   

Lajiliittointegraatio ei kuitenkaan näytä edistävän inkluusiota tai lisäävän toimintarajoitteisten henkilöiden liikkumista ja harrastusmahdollisuuksia. Lisäksi vammaisia henkilöitä on edelleenkin kovin niukasti urheilun muilla kentillä, esimerkiksi valmentajina, ohjaajina,  päätöksentekijöinä ja tutkijoina.

Jos kuitenkin lajiliittointegraation rinnalla toteutetaan laajempaa vastuullisuus- ja yhdenvertaisuustyötä, se näyttäisi hyödyttävän huippu-urheilun lisäksi myös ruohonjuuritason liikkujia ja tuottavan sosiaalista inkluusiota.

Inkluusion perustelu tulee YK:n vammaisyleissopimuksesta. Inkluusio on sitä, että vammaisilla henkilöillä on yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet. Se on pääsyä liikuntaan ja urheiluun monenlaisissa rooleissa. Inkluusio on yhteenkuuluvuutta ja sitä, että jokainen kokee tulevansa hyväksytyksi.

Lajiliittointegraation rinnalla toteutettava laajempi vastuullisuus- ja yhdenvertaisuustyö näyttäisi hyödyttävän huippu-urheilun lisäksi myös ruohonjuuritason liikkujia ja tuottavan sosiaalista inkluusiota.

Tutkijat kuitenkin nostivat esille inkluusion mittaamisen ongelmat. Mistä oikeasti erilaisissa tilanteissa tunnistamme inkluusion?

Myös Suomessa tarvitaan lisää tutkimustietoa ja paraurheiluun perehtyneitä tutkijoita. Aivan ensimmäiseksi pitäisi löytää yliopisto, jossa halutaan lähteä kehittämään soveltavan liikunnan ja paraurheilun monitieteistä tutkimusta.  

Aija Saari on nykyisen Suomen Paralympiakomitean ja sitä ennen Paralympiakomiteaan vuonna 2020 yhdistyneen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n tutkimuspäällikkö, jolla on takanaan yli neljännesvuosisata paraurheilun monitoiminaisena. Hän osallistui 19 Euroopan maan The Palgrave Handbook of Disability Sport in Europe 2023 (van Lindert, scheerder & Brittain) -kirjaprojektiin ja vastasi teoksen Suomi-osuudesta yhdessä tutkija Kati Lehtosen kanssa.

Jos haluat tutustua Coventryn Disability Sport: Promoting Human Rights, Diversity and Inclusion? -konferenssin alkuperäisiin esityksiin, niitä voi tiedustella Saarelta.

Lue lisää:

Missä on suomalaisen paraurheilun paikka?

20 vuotta lajiliittointegraatiota

Uusi Paralympiakomitea – Askel taaksepäin, jotta päästään joskus eteenpäin