Uudistuneen Vammaisurheilu & -liikunta -lehden vuoden ensimmäinen numero on ilmestynyt

Vammaisurheilu & -liikunta -lehti on käynyt läpi ulkoasu-uudistuksen vuodelle 2016. Lehden ulkoasua on viety hieman aikakauslehtimäisempään suuntaan.

Lehti ilmestyy edellisvuoden tapaan neljä kertaa vuodessa: maaliskuussa, kesäkuussa, lokakuussa ja joulukuussa.

Vuoden ensimmäisen lehden teemana on Vapaaehtoisuuden muutos. Lehden pääjutussa ”Vapaaehtoisten varassa” (sivut 6–10) taustoitetaan yhteiskunnallista muutosta, jolla on merkittäviä vaikutuksia urheilun, liikunnan ja vammaisjärjestöjen parissa tehtävään vapaaehtoistyöhön.

Lehdessä tutustutaan vammaisurheilun ja -liikunnan vapaaehtoistoimijoiden laajaan kirjoon sekä ennakoidaan tulevia tapahtumia Pajulahden boccian PM-kilpailuista Vantaan elinsiirron saaneiden EM-kilpailuihin ja Rion paralympialaisiin.

Mielenkiintoisia juttuja ovat myös vammaisille lapsille ja nuorille suunnattuun Valtti-ohjelmaan liittyvä ”Löytääkö Valtti Katariinalle harrastuksen?” (sivu 36) sekä eteläpohjalaisen näkövammaisten kerhon kirkkovenesoututempaus ”Norppasoutu, täältä tullaan!” (sivu 40).

Nostalgiaa on tarjolla lehden Ennen ja nyt -juttusarjassa, jossa esitellään yksi kaikkien aikojen vammaisurheilijoista, hiihtäjämestari Jouko Grip (”Raskas työnteko toi Gripille raskaan mitalivuoren”, sivut 30–32).

Lehdessä mukana mm.

  • Leppävirran Urheilijoiden puheenjohtaja, yli 300 vuosittaisen tapahtuman taustahahmo Jorma Rajakannas
  • Nuorisotutkimusseuran vastaava tutkija, suomalaisen urheilukulttuurin omatunnon ääni Mikko Salasuo
  • Vammaissulkapalloaktiivi Juhani Pippuri
  • Savijärven kartanon vammaisratsastusvastaava Leena Niemistö
  • Vantaa 2016 -tapahtuman vapaaehtoiset Esa Peltonen, Paula Korhonen ja Heikki Hartikainen
  • Invalidiliiton ex-toimitusjohtaja, tuleva Iloliikuttaja Marja Pihnala
  • Unified-koripallotuomari Annika Salonen
  • Pyörätuolitanssin kansainvälistä Suomi Open -kisaa järjestävä Pirjo Malmberg-Tarvonen
  • Rovaniemen erityisliikunnanohjaaja Katriina Merkkiniemi
  • Parayleisurheiluvalmentaja Maarit Kurki
  • Vammaisurheilijoiden identiteettiä tutkinut urheiluantropologian lehtori David Howe
  • Vammaisurheilulegenda Jouko Grip
  • Boccianpelaaja Timo Kaapu
  • Jaatinen ry:n Katja Pulli ja Miina Weckroth

Vuoden 2016 seuraavien Vammaisurheilu & -liikunta -lehtien teemat ja ilmestymispäivämäärät

  • 2/2016 Urheilijatarinoita, pe 17.6.
  • 3/2016 Miten pääsen mukaan?, pe 7.10.
  • 4/2016 Yhdenvertaisuus, pe 16.12.

Vammaisurheilu & -liikunta -lehden voi tilata kotiin painettuna lehtenä (hinta: 20 euroa VAU:n jäsenyhdistysten jäsenille, 30 euroa muille) tai lukemisesteisille suunnattuna Daisy-äänitelehtenä (maksuton). Sen voi tilata myös pdf-näköislehtenä tai html-versiona maksutta sähköpostiinsa.

Tilaa Vammaisurheilu & -liikunta -lehti