Sisujengiin etsitään apulaisjoukkueenjohtajaa Berliinin kesämaailmankisoihin 2023! 

Sisujengi Special Olympics -kesämaailmankisojen avajaisissa Los Angelesissa 2015

Haemme Special Olympics -yhteisöstä kehitysvammaista henkilöä Suomen kisajoukkueeseen apulaisjoukkueenjohtajan tehtävään. Apulaisjoukkueenjohtaja toimii yhteistyössä kahden (2) muun joukkueenjohtajan kanssa kisavalmisteluissa ja itse kisoissa. Tehtävät ovat monipuoliset ja vastuualueet sovitaan valittavan henkilön kanssa tarkemmin mielenkiinnon kohteiden, kokemuksen ja taitojen perusteella. 

Suomen joukkue – Sisujengi – koostuu 65 urheilijasta ja noin 30 valmentajasta sekä joukkueenjohtajasta, eli yhteensä noin 100 hengen joukkue. Lisätietoja Sisujengistä löytyy täältä.

Tehtävät

Ennen kisoja: 

Erilaisia joukkueen valmistelutehtäviä, kuten: 

  • Oman vastuualueen suunnitelmien tekoa ja niistä raportointia muulle johtoryhmälle 
  • Leireillä leiriohjelmien suunnittelua ja ohjelmien vetämistä 
  • Matkajärjestelyiden tekoa 
  • Lisäksi apulaisjoukkueenjohtaja toimii kisojen johtoryhmän jäsenenä.  

Kisojen aikana: 

  • Joukkueenjohtajien kokouksissa mukana oleminen 
  • Ohjeiden antaminen joukkueen jäsenille (valmentajat ja urheilijat) 
  • Valmentajien tukeminen kisojen aikana 

Vaatimukset

  • Tykkäät esiintymisestä 
  • Osaat käyttää tietokonetta ja sähköpostia 
  • Olet luotettava ja pidät kiinni sovituista aikatauluista 
  • Sitoudut osallistumaan valmistautumisleireille ja kisareissuille seuraavina ajankohtina:  
    • 1. Valmistautumisleiri 26.-27.11.2022 
    • 2. Valmistautumisleiri 21.-23.4.2023 
    • Kisareissu Saksaan 12.-26.6.2023 

Eduksi katsotaan myös:  

  • englannin kielen ymmärrys ja puhuminen (kisojen virallinen kieli on englanti) 
  • sosiaalisen median käytön hallitseminen  
  • aiempi osallistuminen erilaisiin koulutuksiin ja ohjelmiin (esimerkiksi Special Olympics Athlete Leader -ohjelma, Nuori toimija -koulutus ja Vammaiset vaikuttajiksi -koulutus)

Huom! Et voi olla kisoissa urheilijan roolissa 

Korvaukset 

Tehtävä on vapaaehtoispohjainen. Tehtävästä maksetaan kuitenkin kulukorvaukset ja palkkio.   

Hakemuksen jättäminen 

Jätä hakemuksesi sähköpostitse joukkueenjohtajille Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 13.11. mennessä.

Kerro hakemuksessasi: 

  • Miksi olisit mielestäsi hyvä apulaisjoukkueenjohtaja? 
  • Millaisia tehtäviä toivoisit saavasi tehdä kisojen aikana? 
  • Onko sinulla kokemusta vastaavista tehtävistä? Kerro millaisia. 
  • Mitä toivot oppivasi apulaisjoukkueenjohtajan tehtävää hoitaessasi?  

Lisätiedot 

  • Timo Pelkonen, puh. 050 596 5015, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
  • Anni Lindeman, puh. 045 133 6059, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.