Launonen, Jauhiainen, Pelkonen, Joki-Erkkilä ja Tuikkanen Paraurheilun Kunniagalleriaan

Matti Launonen, Harri Jauhiainen, Tarja Pelkonen, Kari Joki-Erkkilä ja Kaija Tuikkanen

Suomen Paralympiakomitea nimesi kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12. viisi henkilöä Paraurheilun Kunniagalleriaan. Nimetyt henkilöt ovat pöytätenniksenpelaaja Matti Launonen, yleisurheilija Harri Jauhiainen, maalipalloilija Tarja Pelkonen, hiihtäjä Kari Joki-Erkkilä ja hiihtäjä Kaija Tuikkanen.

Kunniagalleriavalinnat julkistettiin Paralympiakomitean järjestämässä Paralympiagaalassa Helsingin Hotel Scandic Parkissa. Paralympiagaalaan oli kutsuttu ensimmäistä kertaa koolle kaikki elossa olevat suomalaiset paralympiavoittajat.

Suomi on voittanut paralympiahistorian aikana eli vuoden 1960 Rooman kisoista lähtien yhteensä 471 mitalia, joista 155 on kultaista. Kaikkiaan suomalaisia paralympiakultamitalisteja on 94. Heistä elossa on vielä 64. Paikan päällä Paralympiagaalassa kultamitalisteja oli 30. Lista kaikista suomalaisista paralympiamitalisteista löytyy täältä.

Paralympiagaalassa oli paikalla paralympiakultamitalisteja kuudelta eri vuosikymmeneltä, vuonna 1976 Örnsköldsvikin talvikisoissa ensimmäiset paralympiakultansa voittaneesta hiihtäjä Pertti Sankilammesta vuoden 2022 Pekingin kisojen kultamitalisteihin, lumilautailija Matti Suur-Hamariin ja alppihiihtäjä Santeri Kiiveriin. Sankilampi on ollut yhdessä Raimo Lindbergin kanssa vahvasti laittamassa alulle ja edistämässä paralympiavoittajien koolle kokoamista.

Paraurheilun Kunniagalleria perustettiin vuonna 2020, jolloin siihen nimettiin kymmenen henkilöä. Kahden vuoden takaisiin valintoihin pääsee tutustumaan täällä. Kunniagalleriaa täydennetään kahden vuoden välein, seuraavan kerran vuonna 2024.

Paraurheilun Kunniagalleriaan 3.12.2022 nimetyt henkilöt

Matti Launonen, Siilinjärvi

14 paralympiamitalia (3 kultaa, 7 hopeaa, 4 pronssia) pöytätenniksestä (11), yleisurheilusta (2) ja uinnista (1)

Vuonna 2019 edesmennyt Matti Launonen teki huikean pitkän uran parapöytätenniksen huipulla. Hän kilpaili kansainvälisessä turnauksessa vielä 74-vuotiaana kesällä 2018.

– Eräs urheilukaverini sanoi minulle vuoden 1976 kisojen jälkeen, että olen jo liian vanha huippu-urheilijaksi. Ikää minulla oli siinä vaiheessa 32 vuotta, Launonen virnuili Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 1992 voitettuaan uransa ensimmäisen henkilökohtaisen paralympiakullan.

Launonen voitti urallaan 44 arvokisamitalia ja niistä 14 paralympialaisissa. Pöytätennismenestyksen ohella Launonen voitti uransa alkuvuosina paralympiamitaleita myös uinnista ja yleisurheilusta.

Launonen edusti Suomea yhdeksissä peräkkäisissä paralympialaisissa (1972–2004) ja oli mitaleilla kahdeksissa kisoissa peräkkäin (1972–2000). Vastaavaan ei kukaan muu suomalainen paraurheilija ole pystynyt. Launonen toimi urallaan esimerkkinä vaikeavammaisille suomalaisurheilijoille.

Pitkä versio Matti Launosen tausta-artikkelista luettavissa täältä.

Harri Jauhiainen, Heinola

10 paralympiamitalia (6 kultaa, 2 hopeaa, 2 pronssia) yleisurheilun juoksumatkoilta (8) ja kiekonheitosta (2)

Harri Jauhiainen nousi 1970-luvulla kotimaisen yleisurheilun kärkikaartiin 400 metrin aitajuoksussa. Hän voitti urallaan mitaleita Kalevan kisoissa ja edusti Suomea maaotteluissa vammattomien yleisurheilussa.

Vammaisurheilun pariin Jauhiainen löysi tiensä 1970-luvun lopulla yleisurheilukollega Timo Solmarin houkuttelemana. Jauhiaisella on dysmelia. Hänen oikean käden sormensa ovat synnynnäisesti pienet tyngät.

– Ensimmäiset paralympialaiseni olivat kesällä 1980 Hollannin Arnhemissa. Juoksin siellä 100 ja 400 metriä ja molemmilla kerroilla tuli mukava kuulutus kisan jälkeen: ”New Olympic and World Record”, Jauhiainen muisteli.

Hän lähti kesken Arnhemin kisojen takaisin kotimaahan, jotta ehtisi osallistua Lappeenrannan Kalevan kisoihin. Jauhiainen voitti Lappeenrannassa uransa kirkkaimman vammattomien SM-mitalin, 400 metrin aitojen hopeaa.

80-luvun paralympialaisissa Jauhiainen oli pitelemätön. Hän voitti kolmissa kisoissa kuusi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Vuoden 1986 MM-kilpailuista Göteborgista Jauhiainen palasi peräti neljän kullan kanssa.

Pitkä versio Harri Jauhiaisen tausta-artikkelista luettavissa täältä.

Tarja Pelkonen, Helsinki

2 paralympiamitalia (1 kulta, 1 hopea) maalipallosta

Tarja Pelkonen tutustui lajiin nimeltä maalipallo parikymppisenä muutettuaan Lappeenrannasta Espooseen ja aloitettuaan opinnot Näkövammaisten ammattikoulussa Leppävaarassa.

Vuonna 1983 hän oli voittamassa Suomen maalipallohistorian ensimmäistä arvokisamitalia, EM-pronssia Tanskassa. Vuosikymmenen aikana Pelkosen palkintokaappiin tuli muitakin kultaa himmeämpiä arvokisamitaleita, kunnes 1990-luvulle tultaessa alkoi suomalaisen maalipalloilun kultakausi.

– Valmentajamme Eeva Sorkkila päätti nostaa meidät polviasennosta pystyyn. Se teki meistä selkeästi liikkuvamman joukkueen kuin muut. Eevan johdolla olimme myös alkaneet harjoitella aiempaa enemmän ja monipuolisemmin, Pelkonen kertaa.

Pelkonen kuului yhdessä Maija Piiroisen ja Kaisa Penttilän kanssa avainpelaajiin, kun Suomen naiset voittivat paralympiakultaa Barcelonassa 1992. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Suomi voittaa joukkuepalloilulajin kultaa olympia-, paralympia- tai MM-tasolla.

Sorkkila jätti valmennustehtävät Barcelonan jälkeen ja Pelkonen astui vaativaan pelaajavalmentajan rooliin. Menestys jatkui erinomaisena: Suomi voitti EM- ja MM-kultaa sekä ylsi hopealle Atlantan paralympialaisissa 1996.

Pitkä versio Tarja Pelkosen tausta-artikkelista luettavissa täältä.

Kari Joki-Erkkilä, Kalajoki

9 paralympiamitalia (6 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi) kelkkahiihdosta 

Mariitta-vaimo sai suostuteltua Kari Joki-Erkkilän lähtemään vammaisliikunnan talviseminaariin ja liikuntapäiville, jotka järjestettiin vuonna 1987 Peurungan kuntoutuskeskuksessa.

Sitä ennen Joki-Erkkilä oli liikkunut omaksi ilokseen ja harrastanut istumalentopalloa Kokkolan Seudun Invalidien joukkueessa. Peurungassa hän innostui kelkkahiihdosta ja huomasi pian myös pärjäävänsä siinä.

Joki-Erkkilän valmentajaksi ryhtyi vaativa Rauno Sauro. Treenimäärät olivat kovia, vaikka Joki-Erkkilä harjoitteli työn ohella ja kulki päivittäin 60 kilometrin yhdensuuntaista matkaa Kalajoesta työpaikalleen Raaheen.

– Niinhän sitä sanotaan, että talviurheilijat tehdään kesällä. Parhaana kesänä työntelin rullilla 3150 kilometriä, Joki-Erkkilä sanoi.

1990-luvulla Joki-Erkkilä oli viiden ja kymmenen kilometrin kelkkahiihdossa paralympialaisissa voittamaton. Hän voitti kaikkiaan kuusi paralympiakultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin.

Pitkä versio Kari Joki-Erkkilän tausta-artikkelista luettavissa täältä.

Kaija Tuikkanen, Jyväskylä

7 paralympiamitalia (3 kultaa, 2 hopeaa, 2 pronssia) maastohiihdosta

Kinnulalaislähtöisen, mutta valtaosan elämästään Jyväskylässä asuneen Kaija Tuikkasen näkö heikentyi 1980-luvun kuluessa hänen ollessaan jo yli kolmikymppinen. Vuosikymmenen lopulla hän keksi, että voisi pärjätä hyvällä kuntoilutaustallaan näkövammaisten kilpahiihdossa ja ryhtyi harjoittelemaan tavoitteellisesti.

Opashiihtäjäksi ja valmentajaksi löytyi Toivo-aviomiehen työkaveri Hannu Aaltonen. Heti ensimmäisissä MM-kisoissaan Yhdysvaltain Jacksonissa vuonna 1990 Tuikkanen ja Aaltonen voittivat kaksi kultaa ja viestihopean.

Ensimmäisissä paralympialaisissa Albertvillessä 1992 Tuikkasella oli vielä epäonnea kaatumisten kanssa. Kotiin tuomisina oli yksi pronssi. Lillehammerissa 1994 Tuikkanen voitti kaksi kultaa ja Naganossa yhden. Naganon kulta oli uran ikimuistoisin; Suomi otti kolmoisvoiton vitosen perinteisellä yhdessä Sisko Kiiskin ja Jaana Argillanderin kanssa.

Kilpahiihtäjän uran aikuisiällä aloittanutta Tuikkasta epäiltiin jo 1990-luvun alussa turhan iäkkääksi kovimpiin koitoksiin. Ääni muuttui kuitenkin kellossa menestyksen myötä.

– Naganon jälkeen olin jo 45-vuotias, mutta nyt sitten sanottiinkin, että et sinä vielä ole vanha, kyllä sinun kannattaa lähteä vielä Salt Lake Cityynkin, kertoi Tuikkanen, joka pysyi kuitenkin päätöksessään ja lopetti uransa Naganon kisoihin.

Pitkä versio Kaija Tuikkasen tausta-artikkelista luettavissa täältä.