Vammaisurheilu & -liikunta -lehden suuri historianumero on täällä!

Vammaisurheilu & -liikunta -lehti 2/2019, kansi

Kesäkuun Vammaisurheilu & -liikunta -lehdessä tehdään katsaus suomalaisen vammaisurheilun ja -liikunnan historiaan teemalla "Miten tähän on tultu?" Lehdessä kerrotaan mm. Suomen ensimmäisen paralympiamitalistin Tauno Valkaman tarina sekä avataan sitä, miten suomalaiset vammaisurheilijat joutuivat puun ja kuoren väliin 1970-luvun lopulla Etelä-Afrikan rotusortopolitiikan vastaisen boikotin vuoksi.

Kun Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n sekä Suomen Paralympiakomitean yhdistymisprosessi etenee, on paikallaan kerrata myös, millaisista lähtökohdista Paralympiakomitea 1990-luvulla alunperin synnytettiin sekä nostaa esiin kotimaisen paralympialiikkeen nopean kehityksen taustavoimia 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä.

Nykyaikaakaan ei kesän lehdessä ole unohdettu. Mukana on mm. laajat ennakot Pajulahden Euroopan nuorten parakisoista EPYG:stä sekä elokuussa Newcastlessa käytävistä elinsiirron saaneiden MM-kilpailuista.

Seuraava Vammaisurheilu & -liikunta -lehti ilmestyy lokakuun alussa teemalla "Arjen sankarit" ja silloin ennakoidaan muun muassa Tampereella 7.–9.11. Apuväline 2019 -messujen yhteydessä järjestettävää Liikuntamaata.

Kesäkuun Vammaisurheilu & -liikunta -lehdessä tapaat mm.

  • Suomen ensimmäisen paralympiamitalistin Tauno Valkaman
  • Suomen Invalidien Urheiluliiton pitkäaikaisen toiminnanjohtajan Pertti Pousin
  • SIU:ssa ja VAU:ssa pitkään työ- ja luottamustehtävissä toimineen paralympiamitalisti Pekka Hätisen
  • "Suomalaisen erityisliikunnan isän" Kari Koivumäen
  • Lappeenrannan erityisliikunnanohjaajan Mirva Lappalaisen
  • Liikuntatieteellisen Seuran tutkimus- ja julkaisupäällikön pestistä eläköityneen Teijo Pyykkösen
  • Jyväskylän kaupungin erityisliikuntaa kehittäneen Pirjo Huovisen
  • Ex-paralympiaurheilijan ja paralympiajoukkueen tiedottajan Voitto Korhosen
  • Näkövammaisten urheilun ja liikunnan kehittäjän Hannu Laurellin
  • "Kehitysvammaisten urheilun ja liikunnan äidin" Eija Kangas-Virtasen
  • Sovelletun judon Suomeen tuoneet Reino Fagerlundin ja Marita Kokkosen
  • Paralympiakomitean 2000-luvun alun voimanaiset Maria Laakson ja Leena Paavolaisen
  • Nuoren sokkopingislupauksen Solina Rostin
  • Kauden kehittyneimmäksi maalipalloilijaksi valitun Miina Grönroosin
  • Tampereen Down-urheilijoiden EM-kilpailuihin osallistuvan Roosa Kukkumäen
  • Nuorten sarjoihin Newcastlen elinsiirron saaneiden MM-kisoissa osallistuvat Jade Kangasniemen ja Alina Nyholmin
  • Sähköpyörätuolijalkapallomaajoukkueen Onni Martikaisen, Halti Toppisen ja Jenna Olánin
  • MM-kilpailuihin Sevillaan lähtevän CP-jalkapallomaajoukkueen Juho Ovaskan ja Janne Helanderin
  • Suomen Elektronisen Urheilun Liiton Aapo Räntilän

Vuoden 2019 Vammaisurheilu & -liikunta -lehtien teemat ja ilmestymispäivämäärät

  • 3/2019 Arjen sankarit, pe 4.10.
  • 4/2019 Vammaisurheilu 2020-luvulla, pe 13.12.

Lehti on ladattavissa sivun alalaidasta pdf-näköislehtenä ja html-versiona.

Aikaisemmat lehdet