Uusi Suomen Paralympiakomitea aloitti vuoden 2020 alussa

VAU:n toiminnanjohtaja Riikka Juntunen, Paralympiakomitean puheenjohtaja Mina Mojtahedi, VAU:n puheenjohtaja Erkki Lönnrot ja Paralympiakomitean pääsihteeri Tero Kuorikoski allekirjoittamassa yhdistymissopimusta.

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU vahvisti ylimääräisessä liittovaltuuston kokouksessaan lauantaina Vantaalla yhdistymissopimuksen, jonka mukaisesti VAU ja Suomen Paralympiakomitea yhdistävät toimintansa vuoden 2020 alusta alkaen.

Aikaisemmin samana päivänä nykyinen Suomen Paralympiakomitea oli omassa syyskokouksessaan tehnyt toisen ja sitä myötä lopullisen päätöksen toimintansa lakkauttamisesta. Yhdistyminen tapahtuu siten, että VAU vaihtaa nimensä Suomen Paralympiakomiteaksi.

– Yhdistymisen myötä saamme leveämmät hartiat vaikuttaa vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden urheilun ja liikunnan harrastamisen mahdollisuuksiin. Uuden järjestön toiminta kattaa koko urheilijan ja liikkujan polun harrastuksen löytämisestä aina kansainväliselle huipulle saakka, toteaa VAU:n toiminnanjohtaja Riikka Juntunen.

Juntusesta tulee uuden Suomen Paralympiakomitean pääsihteeri. Paralympiakomitean nykyinen pääsihteeri Tero Kuorikoski siirtyy Pajulahden valmennuskeskuksen johtajaksi.

– Työn tehokkuuden osalta yhdistyminen tuo mukanaan paljon etuja, kun päällekkäisistä toiminnoista päästään eroon. Työntekijöille kyseessä ei ole iso muutos, sillä valtaosa heistä on työskennellyt samassa avokonttorissa Sporttitalolla jo kaksi vuotta, Juntunen sanoo.

Tero Kuorikoski ja Riikka Juntunen

Koska uusi Suomen Paralympiakomitea perustetaan VAU:n pohjalle, VAU:n nykyiset jäsenet, eli 260 paikallista yhdistystä ja urheiluseuraa jatkavat jäseninä ilman erillistä liittymistä. Nykyisen Paralympiakomitean jäsenistö, eli urheilun lajiliitot voivat liittyä uuden järjestön jäseniksi.

Uudella järjestöllä on siis kahden eri tason jäseniä, paikallisia yhdistyksiä ja seuroja sekä valtakunnallisia lajiliittoja. Nyt myös muiden kuin paralympialajien lajiliitot voivat liittyä Suomen Paralympiakomitean jäseniksi.

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n taival kesti vuosikymmenen. Järjestö aloitti toimintansa vuoden 2010 alusta, kun Suomen Invalidien Urheiluliitto, Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu, Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ja Näkövammaisten Keskusliiton liikuntatoimi yhdistivät voimansa.

Valtaosassa vammaisurheilulajeista toiminta on nykyään lajiliittojen alaisuudessa ja Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö vastaa parahuippu-urheilusta yhteistyössä Paralympiakomitean kanssa. Erityisesti paralympialaisten ja Suomen paralympiajoukkueen kohdalla Paralympiakomitean ja Huippu-urheiluyksikön välinen yhteistyö on tiivistä.

Uusi Suomen Paralympiakomitea paitsi tukee niin sanottujen integraatiolajien lajiliittoja myös toimii lajiliittona niille vammaisurheilulajeille, jotka eivät vielä ole integroituneet tai joille ei ole olemassa lajiliittoa vammattomien urheilun puolella. Lisäksi Paralympiakomitea vastaa muun muassa kehitysvammaisten Special Olympics -toiminnasta, elinsiirron saaneiden urheilusta, kuntien erityisliikunnanohjaajien verkoston koordinoinnista ja vammaisurheilun koulutustarjonnasta sekä toimii liikuntapaikkojen esteettömyyskysymysten asiantuntijana.

Uusi Suomen Paralympiakomitea pitää sisällään koko suomalaisen vammaisurheilun kirjon lukuun ottamatta kuulovammaisten henkilöiden urheilua. Siitä vastaa Suomen Kuurojen Urheiluliitto.

LisätiedotVAU ja Paralympakomitea yhdistävät voimansa ja Riikka Juntusesta uuden Paralympiakomitean pääsihteeri