Tokioon tähtäävät paraurheilijat kokoontuivat Pajulahden loppiaisleirille

Taneli Tenhunen treenasi Pajulahden loppiaisleirillä.

Urheiluvuoden 2020 huipentavat Japanin Tokiossa loppukesästä kilpailtavat kesäolympialaiset ja -paralympialaiset. Suomalaisten paralympiaurheilijoiden osalta vuoden käynnisti Suomen Paralympiakomitean perinteinen loppiaisleiri Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa 4.–6.1. 

Joulukuun alussa paralympiajoukkueeseen nimettiin viisi ensimmäistä urheilijaa, ratakelaajat Leo-Pekka Tähti, Toni Piispanen ja Amanda Kotaja, keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen sekä jousiampuja Jere Forsberg. He olivat Pajulahden leirillä paikan päällä Espanjassa olevaa Tähteä ja sairastunutta Kotajaa lukuun ottamatta. Lisäksi mukana oli vajaa 30 urheilijaa, joilla on mahdollisuus yltää Tokion kisoihin.

– Kesäkuuhun asti on aikaa parannella rankingia ennen kuin katsotaan, ketkä meidän lajista lähtevät Tokioon. Tammikuun loppupuolella alkavat kisat ja tarkoitus olisi pelata noin 14 turnausta kesäkuuhun mennessä, joten reissupäiviä tulee riittävästi. Itse uskon siihen, että Tokion koneessa ollaan ja sen pitää totta kai olla lähtökohta tähän vuoteen, totesi pyörätuolitenniksen pelaaja Taneli Tenhunen, 34, joka oli nuorena miehenä mukana vuoden 2008 Pekingin paralympialaisissa. Kuopiolainen hakee nyt 12 vuoden tauon jälkeen paikkaa paraurheilun suurimpiin karkeloihin.

Mäntsäläläinen ratsastaja Katja Karjalainen puolestaan tavoittelee paikkaa jo neljänsissä paralympialaisissaan. Uran tähänastisena huipennuksena on paralympiahopea Lontoosta 2012.

– Meillä ratsastuksessa paralympiaranking päättyy jo nyt tammikuussa. Olen rankingissa kymmenennellä sijalla ja jos ei mitään muutosta tapahdu, niin pitäisi olla paikka kisoihin. Suunnitelmissa on tammikuinen matka Hollantiin, josta menen vielä viimeiset pisteet hakemaan, sanoi Karjalainen, joka ei aio kesällä enää ulkomaan kisoihin lähteä, kun PM-kilpailutkin ovat kesäkuussa Ypäjällä.

Haapavetinen ampuja Jarkko Mylly ei paralympialaisissa ole vielä esiintynyt, mutta hän oli toisaalta ensimmäinen Tokioon maapaikan saavuttanut suomalaisurheilija. Mylly tähtäsi ilmakiväärillä maapaikkaan oikeuttaneen sijoituksen maailmancupin osakilpailussa Ranskassa jo syksyllä 2018. Maapaikka ei ole henkilökohtainen, mutta Mylly on hyvin lähellä paikkaa uransa ensimmäisiin paralympialaisiin.

– Kovaa tehdään töitä kohti Tokiota. Kansainvälisiä kisoja on tarkoitus käydä kolme ennen Tokiota. Maaliskuun lopulla Arabiemiraattien Al Ainissa alkaa kisakausi, Mylly totesi.

Ampumaurheilun pariin Mylly on päätynyt metsästysharrastuksen kautta. Hän edustaa Haapaveden naapurikunnan Haapajärven ampumaseuraa, jonka puheenjohtajana toimii vuoden 2000 Sydneyn kisojen paralympiamitalisti Erkki Pekkala.

– Erkki minut aikoinaan vähän niin kuin pakotti radalle ja sinne tuli sitten jäätyä, Mylly totesi virnistäen.