Haettavissa helmikuun loppuun: Ahos-apurahaa kouluttautumiseen vammaisurheilun tai soveltavan liikunnan alalla

Ahos-apurahaa saatiin syksyn 2019 haussa mm. pyörätuolimiekkailun luokittelukoulutukseen.

Suomen Paralympiakomitea ja Suomen Punaisen Ristin alainen Ahos-säätiö jakavat Ahos-apurahaa kahdesti vuodessa vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan alalla tapahtuvaan kouluttautumiseen ja oman osaamisen kehittämiseen. Seuraava Ahos-apurahahaku päättyy helmikuun loppuun. Hakulomake ja lisätiedot löytyvät TÄÄLTÄ.

Ahos-apurahaa voidaan myöntää esimerkiksi ohjaajalle, valmentajalle, kouluttajalle, opiskelijalle tai urheilijalle kouluttautumiseen kotimaassa tai ulkomailla. Koulutustilaisuuden tai opintomatkan tulee liittyä vammaisurheiluun tai soveltavaan liikuntaan. Etusijalla ovat hakijat, joilla itsellään on liikkumis- tai toimimiseste tai pitkäaikaissairaus. Hakijan omavastuu on 20 prosenttia haetusta summasta.

Alla olevasta listasta viime syksyn apurahan saajista voi hahmottaa kuvaa siitä, mihin apurahaa voi esimerkiksi saada. Syksyn haussa Ahos-apurahaa myönnettiin yhteensä 58 120 euroa kaikkiaan 18 hakijalle tai hakijaryhmälle.

Huom! Laajemmille koulutus- ja kehittämishankkeille on tarjolla Ahos-kehittämistuki, josta löytyy lisätietoa TÄÄLTÄ.

Syksyn 2019 haussa Ahos-apurahaa saaneet

  • Hankiola: Rengas- vanne- ja aerodynamiikka-asiantuntijan osaamisen kehittäminen paraurheilun osalta
  • Ohtamaa & co: Parakiipeilyn koulutus
  • Pytli ry: Pyörätuolitanssiliiton tuomarikoulutus
  • Suomen Voimisteluliitto: Special Olympics -integraatio-hanke
  • Rummukainen: Valmentajan erikoisammattitutkinto
  • Kurtti: Special Spesific Training Camp
  • Lepistö & Jussila: opintomatka sähköpyörätuolisalibandyn kv-kilpailutapahtumaan
  • Taskila: pyörätuolimiekkailun luokittelijakoulutus
  • Tuomialho: pararatsastuksen ohjaajakoulutus
  • Vähämöttönen: soveltavan alppihiihdon koulutus
  • Kaarlela: soveltavan alppihiihdon taitomoduuli
  • Manninen: pararatsastuksen tuomarikoulutus
  • Juvonen: Special Olympics -telinevoimistelun opintomatka
  • Syrjäläinen: sähköpyörätuolisalibandyn luokittelijakoulutus
  • Siljander & Piitulainen: opintomatka Special Olympics -melontatapahtumaan
  • Sandberg: pararatsastuksen avustajakurssi
  • Kaartinen: Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -koulutus
  • Peltonen & co: soveltavan liikunnan opinto- ja kehittämismatka Australiaan