PERUTTU: Junior Games -kevätkisat Kuortaneella 15.–16.4.

Salibandya Junior Games -kevätkisoissa Kuortaneella keväällä 2019

Kaikille vammaisille ja erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille suunnatut Junior Games -kevätkisat järjestetään 15.–16. huhtikuuta 2020 Kuortaneen Urheiluopistolla. Lajeina kevätkisoissa ovat uinti, salibandy, maalipallo, puhallustikka, boccia ja keilailu.

Kisatapahtuman aikana on tarjolla myös monenlaista liikunnallista oheisohjel-maa ja keskiviikkoiltana 15.4. tuttuun tapaan kisadisko.

Junior Games -kilpailujen yläikäraja on 19 vuotta. Tytöt ja pojat kilpailevat kaikissa lajeissa samassa sarjassa. Uinnissa, keilailussa ja puhallustikassa kilpaillaan alle 13-vuotiaiden (2008 ja myöhemmin syntyneet) ja 13–19-vuotiaiden (2001–2007 syntyneet) sarjoissa. Alle 13-vuotiaat voivat valita, haluavatko osallistua yksilölajeissa (uinti, keilailu, puhallustikka) kilpasarjaan, jossa kolme parasta saa mitalin, vai harrastesarjaan, jossa kaikki osallistujat saavat osallistujamitalin. Maalipallossa, bocciassa ja salibandyssa kilpaillaan yhdessä ikäsarjassa. HUOM! Salibandyssa joukkueessa saa olla yksi yli 19-vuotias pelaaja.

Kilpailulajien tarkemmat säännöt löytyvät sivun alareunasta ladattavissa olevasta tiedostosta.

OHJELMA

KESKIVIIKKO 15.4.

  • 13.00 Kilpailukanslia aukeaa, (uinnin muutokset ilmoitettava ke klo 17.00 mennessä) Kuortanehalli
  • 14.15 Järjestäytyminen avajaismarssiin Kuortanehalli
  • 14.30 Avajaiset Kuortanehalli
  • 15.00–19.30 Kilpailut käynnissä    
    • Salibandy Kuortanehalli
    • Puhallustikka Kuortanehalli
    • Boccia (luokka 1) Kuortanehalli
    • Maalipallo Pallohalli
  • 15.00–19.30 Liikunnallista oheisohjelmaa Kuortanehalli
  • 16.00–19.00 Keilailu Keilahalli
  • 16.30–19.00 Päivällinen Eppula Buffet
  • 20.00–21.00 Iltapala (ennakkoon varanneille) Eppula Buffet
  • 20.00–21.30 Kisadisko Keilahalli
  • 21.00 Opettaja-/huoltajapalaveri Rantasauna        

Huom! Salibandyn ja maalipallon palkintojenjaot heti pelien päätyttyä suorituspaikoilla.

TORSTAI 16.4.

  • 7.00–10.00 Aamiainen Eppula Buffet
  • 9.00 Uintikilpailut Uimahalli
  • 10.00–14.30 Liikunnallista oheisohjelmaa Kuortanehalli
  • 11.00–13.30 Lounas Eppula Buffet
  • 11.00–14.00 Keilailu Keilahalli
  • 10.00–14.30 Puhallustikka Kuortanehalli
  • 12.30 Uinnin palkintojen jako Kuortanehalli
  • 13.00 Boccia (luokka 2) Kuortanehalli
  • 15.30 Kilpailujen päätös ja palkintojenjako Kuortanehalli

MAJOITUS JA RUOKAILUT

Huom! Junior Games -kevätkisoihin voi saapua myös päiväkävijänä, jolloin ei tarvitse maksaa kuin mahdollisesta ruokailusta. Keskiviikkona voi osallistua maalipalloon, salibandyyn, keilailuun, puhallustikkaan ja boccian 1-luokkaan (vaikeavammaiset). Torstaina voi osallistua uintiin, keilailuun, puhallustikkaan ja boccian 2-luokkaan.

Opistotason hinnat

  • Täysihoitovuorokausi 73 €/hlö
  • Täysihoitovuorokausi (lisävuoteella) 55 €/hlö
  • 1 hengen huone täysihoitovuorokaudella 98 €/hlö

Liikuntahotellin hinnat

  • Täysihoitovuorokausi 92 €/hlö
  • Täysihoitovuorokausi (lisävuoteella) 60 €/hlö
  • 1 hengen huone täysihoitovuorokaudella 122€/hlö

Iltapala ke 15.4. klo 20–21 (varattava ennakkoon)  5,70€/hlö                 

Lounas/päivällinen (päiväkävijöille tai lisäruokailut) 10,53€/yli 15-vuotias ja 6€/alle 15-vuotias

Majoitus- ja ruokalippuvaraukset on tehtävä 31.3. mennessä Kuortaneen urheiluopistolle, puh. 06 516 6253/Katja Suomela. Varaukset tehdään nimellä Junior Games. Ilmoita majoitusvarauksen yhteydessä majoituslista, jossa on eritelty kaikki alle 15-vuotiaat majoittujat.

ILMOITTAUTUMISET

Ilmoittautumiset 31.3.2020 mennessä sähköisillä ilmoittautumislomakkeilla:

Osallistujat, jotka eivät osallistu kisoihin erityiskoulun tai -luokan joukkueissa, voivat ilmoittautua kilpailuun sekä yksilö- että joukkuelajeihin. Joukkuelajeihin tehdään oma yhdistetty joukkue yksittäisistä ilmoittautuneista, jos ilmoittautuneita on riittävästi, tai heidät pyritään liittämään erityiskoulujen joukkueisiin, jos niissä on tilaa.

Maalipallo- ja salibandyjoukkueisiin ei voi ilmoittaa joukkueisiin samoja pelaajia, jotta turnaukset saadaan vietyä aikataulun mukaisesti lävitse.

Lisätiedot: Paralympiakomitea, lasten ja nuorten liikunnan suunnittelija Nina Peltonen, puh. 050 400 1532, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.