Tauno Valkama – Ensimmäinen paralympiamitalisti

Suomen ensimmäinen paralympiajoukkue Roomassa 1960: vasemmalta Tauno Valkama, Niilo Riihiluoma, joukkueenjohtaja Harri Kivikoski, huoltaja Heikki Virtanen ja Matti Hakojärvi. (kuva: Sotavammaisurheilu 1945–1975 -teos)

Lempääläläisellä Tauno Valkamalla (8.10.1923–11.1.2001) on pysyvä paikka suomalaisessa urheiluhistoriassa. Hänestä tuli ensimmäinen suomalainen paralympiamitalisti – ja samalla heti kultamitalisti – vuonna 1960 Roomassa.

Rooman kisat olivat ensimmäiset viralliset paralympialaiset. Suomesta kisoihin lähti kolme urheilijaa: jurvalainen Niilo Riihiluoma, töysäläinen Matti Hakojärvi ja Valkama.

Valkama osallistui Rooman kisoissa 5-otteluun, keihäänheittoon (sekä tarkkuus- että pituusheittoon), jousiammuntaan ja uintiin, josta hän myös saavutti kultamitalinsa. Valkama ui 50 metrin vapaauinnin mestariksi yli kuuden sekunnin erolla Yhdysvaltain Dick Maduroon selkäydinvammaisten luokassa.

Radiomies

Valkama joutui täysi-ikäistyttyään rintamalle jatkosotaan. Vuonna 1943 hän sai Karjalassa selkärankaansa kranaatinsirpaleen, joka aiheutti selkäydinvamman.

Sotainvalidien kuntoutuskeskuksessa Kaunialassa Valkama kouluttautui radioasentajaksi. Hän työskenteli Lempäälässä radiohuoltajana, kunnes uudempaa teknologiaa edustavat transistoriradiot syrjäyttivät Valkamalle tutut putkiradiot 1960-luvun kuluessa.

Putkiradiot olivat osaltaan myös Valkaman urheilumenestyksen salaisuus. Osia isokokoisiin radiolaitteisiin täytyi hakea Tampereelta, jonne oli Sääksjärven Uudessa-Euroopassa sijainneelta rintamamiestalolta matkaa kymmenen kilometriä. Valkama kulki matkan kolmipyöräisellä, jonka polkimet olivat eturenkaan yhteydessä. Hän veivasi pyörää käsillään, mikä oli omiaan kasvattamaan käsivoimia.

Järven rannalla kasvaneelle Valkamalle vesi oli läheinen elementti. Hän tapasi kelata itsensä laiturin nokkaan ja heijata itsensä muitta mutkitta veteen. Rooman paralympialaisissa Valkama sai huomata, että muut selkäydinvammaiset uimarit autettiin kahden avustajan turvin altaaseen.

Valkama ei avustajia tarvinnut, vaan heilautti itsensä veteen, kuten aina ennenkin.

– Siellä ihmiset kauhistelivat, että nytkö se hukkuu. No ei hukkunut, vaan voitti, naurahtaa Tauno ja Siiri Valkaman ottopoika Jyrki Majakulma.

Urheilijoiden luokittelu ei vielä paralympialiikkeen alkuaikoina ollut ihan viimeisen päälle. Valkaman luokka oli suunnattu selkäydinvammaisille urheilijoille, joilla ei ollut toimintakykyä jaloissaan. Silti altaassa osa kilpakumppaneista potki jaloillaan ja illanvietossa kisan jälkeen Valkamaa tultiin onnittelemaan ihan sumeilematta kävellen.

Kasvatusisä

Tauno ja Siiri Valkama (kuva: Sotainvalidien Veljesliitto)

Vaikka paralympialaisista ei vielä tuohon aikaan suuremmin suomalaisissa tiedotusvälineissä uutisoitu – Helsingin Sanomat sentään kertoi Tauno Valkaman voittaneen kultaa Rooman ”toisissa olympialaisissa” – olivat Valkaman saavutukset kotiseudulla Lempäälässä kanssaihmisten korkealle arvostamia. Paralympiamenestyksen jälkeen jopa Tampereen hiippakunnan piispa E.G. Gulin vieraili Uudessa-Euroopassa Valkamien kotona.

– Se oli aikamoinen tapahtuma meidän kotiseudulla, että piispa tulee käymään jonkun kotona. Muistan, että se aiheutti kateuttakin, muistelee Jyrki Majakulma, joka oli 8-vuotias Valkaman voittaessa paralympiakultamitalinsa Roomassa.

Valkama edusti Suomea paralympialaisissa kaikkiaan kolmesti – Rooman jälkeen vuoden 1972 kisoissa Saksan Heidelbergissä ja vuoden 1976 kisoissa Kanadan Torontossa. Torontosta hän saavutti paralympiahopeaa jousiammunnan joukkuekilpailusta yhdessä Hugo Illin ja Veikko Puputin kanssa.

Tauno Valkaman monipuolinen kiinnostus urheiluun oli pitkälti peruja hänen ajastaan Kauniaisissa sijainneessa Kaunialan sotavammasairaalassa, jossa oli mahdollista kokeilla ja harrastaa useita eri lajeja. Uinnin, yleisurheilun ja jousiammunnan lisäksi Valkama harjaantui myös erinomaiseksi shakinpelaajaksi.

Valkama oli sota- ja urheilusankari, mutta suurta sankaruutta hän osoitti vaimonsa Siirin kanssa myös arjessaan. Harjavallasta lähtöisin oleva Jyrki Majakulma oli ollut ”päivähoidossa” Valkamoilla Sääksjärvellä jo 2,5-vuotiaasta lähtien. Hänen äitinsä kuoltua Majakulma muutti 4-vuotiaana Uuteen-Eurooppaan vakituiseksi kasvattipojaksi.

Päivähoitolapsia oli Taunon ja Siirin luona paljon muitakin ja 1960-luvulla Valkamat adoptoivat pienen Kirsi-tytön. Lapset pitivät ”Tanelista” paljon ja kiipesivät mieluusti pyörätuolissa istuneen miehen syliin.

Kuva 1: Suomen ensimmäinen paralympiajoukkue Roomassa 1960: vasemmalta Tauno Valkama, Niilo Riihiluoma, joukkueenjohtaja Harri Kivikoski, huoltaja Heikki Virtanen ja Matti Hakojärvi. (kuva: Sotavammaisurheilu 1945–1975 -teos)

Kuva 2: Tauno ja Siiri Valkama (kuva: Sotainvalidien Veljesliitto)

Artikkeli on julkaistu Vammaisurheilu & -liikunta -lehdessä 2/2019.