Kansainvälisen Paralympiakomitean puheenjohtaja Parsons: Tokiossa kisataan vuonna 2021

Rion paralympialaisten avajaisten tulensytytys.

Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n puheenjohtaja Andrew Parsons esiintyi Suomen Paralympiakomitean Yritys osana Paraperhettä -webinaarissa perjantaina.

Brasilialaisen Parsonsin puheenvuorosta paistoi läpi se, että paralympialaiset on vuosikymmenten uutteran työn jäljiltä löytänyt oman paikkansa urheilumaailmassa, ei olympialaisten varjossa, vaan olympialaisten rinnalla. Paralympialaiset on ylpeästi jotain muuta kuin ”pelkkää” urheilua:

– Paralympialaiset on maailman kolmanneksi suurin urheilutapahtuma (kesäolympialaisten ja miesten jalkapallon MM-kisojen jälkeen), mutta se on ykkönen maailmassa, kun kyse on sosiaalisesta inkluusiosta. Kun halutaan muuttaa yhteiskuntaa ja ihmisten asenteita, urheilu on voimakas työkalu, Parsons sanoi.

Parsons nostaa esimerkeiksi Sotshin paralympialaiset vuonna 2014 ja Lontoon paralympialaiset vuonna 2012.

– Vielä vuonna 1980 Neuvostoliitto ei suostunut järjestämään paralympialaisia olympialaisten jälkeen, koska heidän mukaansa Neuvostoliitossa ei ollut vammaisia henkilöitä. Vuonna 2014 tilanne oli jo aivan toinen; Sotshin paralympialaiset olivat iso tekijä siinä, että Venäjän esteettömyyslainsäädäntöön saatiin merkittävää edistystä, Parsons totesi.

– Tutkimukset osoittavat, että Iso-Britanniassa on Lontoon paralympialaisten jälkeen työelämässä jopa miljoona vammaista henkilöä enemmän kuin ennen kisoja. Kisat ovat katalysaattori muutoksille yhteiskunnassa. Ne inspiroivat ihmisiä, mutta saavat myös aikaan konkreettisia muutoksia, hän jatkoi.

Tutkimusten mukaan paralympialaisten katsojakuntaa ovat erityisesti naiset ja nuoret aikuiset. Tämä on paralympialiikkeelle valtava voimavara.

– Yritykset haluavat tukea ja ihmiset haluavat olla mukana asioissa, jotka he kokevat merkityksellisiksi. Yhteistyökumppaneiden osalta ei olla enää siinä pisteessä, että osa olympialaisten kumppaneista tukee myös paralympialaisia, vaan olympialiikekin saa uusia kumppaneita paralympialaisten kautta, Parsons sanoi.

Tokion kesäolympialaiset ja -paralympialaiset siirtyivät koronaviruspandemian vuoksi vuoteen 2021. Parsons on vakuuttunut siitä, että vajaan vuoden päästä päästään kilpailemaan.

– Meillä tulee olemaan paralympialaiset Tokiossa ensi vuonna, Parsons linjasi.

Paralympialiikkeen historiaa ja paralympiaurheilijoiden tarinoita on katsottavisssa syksyn Netflix-uutuudessa, Rising Phoenix-dokumenttielokuvassa.

Rising Phoenix -elokuvan traileri

 

Andrew Parsonsin osuus Yritys osana Paraperhettä -webinaarissa (suomeksi tekstitettynä)