Hyvät muuvit -hanke: Päihde- ja mielenterveyskuntoutujilla positiivinen asenne liikuntaa kohtaan Satakunnassa

 Kolme henkilöä heittelee palloa, tummasävyinen kuva

Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijan Netta Soukan opinnäytetyötutkimuksen mukaan Satakunnassa päihde- ja mielenterveyskuntoutujilla on positiivinen asenne liikuntaa ja liikkumista kohtaan. Marraskuussa 2020 valmistuneessa tutkimuksessa selvitettiin Satakunnassa asuvien päihde- ja mielenterveyskuntoutujien liikuntatottumuksia ja saaduista tuloksista tehtiin selvitys Hyvät muuvit -hankkeelle.

Tutkimuksen kohderyhmänä oli kolme Satakunnassa sijaitsevaa päihde- ja mielenterveyskuntoutujien organisaatiota. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Satakunnan ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden kanssa ja se toteutettiin kyselytutkimuksena teemahaastatteluina. Tutkimuksessa selvitettiin asiakkaiden liikuntatottumuksia, fyysisen aktiivisuuden estäviä ja siihen motivoivia tekijöitä sekä toiveita liikunnan suhteen. Opinnäytetyön pohjana oli käyttäytymisen muutospyörä, jota käytettiin myös tuloksia havainnollistavana välineenä.

Selvityksen pohjalta Hyvät muuvit -hankkeen on mahdollista tarkastella organisaatioiden liikuntatottumuksia yleisesti koko otoksesta sekä erikseen asiakaskohtaisesti ja suunnitella tarvittavia toimenpiteitä asiakkaiden fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Tavoitteena oli, että hanke pystyy suuntaamaan ajatuksensa ja toimintansa nopeammin siihen, mitä asiakkaiden kanssa olisi tarpeellista ja suotuisinta tehdä, jotta heidän liikkuminen lisääntyisi.

Tuloksista selvisi, että yli 70% asiakkaista oli myönteinen asenne liikuntaa kohtaan ja 70% asiakkaista liikkui vähintään 3-4 kertaa viikossa. Motivoivia tekijöitä olivat esimerkiksi muiden ihmisten tapaaminen ja luonnosta nauttiminen. Vastaavasti 25% asiakkaista ei pitänyt liikunnasta, liikunnan estäviä tekijöitä olivat esimerkiksi sairaudet ja vaivat sekä kiinnostuksen ja jaksamisen puute. Tulosten pohjalta voidaan todeta, että asiakkaiden liikkumisen edistämisessä tulisi korostua ulkona liikkuminen sekä yksin että ohjatusti ryhmässä. Opinnäytetyöstä ja sen tuloksista kerrotaan lisää 1.12.2020 järjestettävässä webinaarissa.

UKK:n käyttäytymisen muutospyörä

Lähde: UKK-instituutin www-sivut (https://ukkinstituutti.fi/)