Etä-JG: Junior Games -kisoista tuttu liikunnan ilo välittyi ruudun kautta

Etä-JG

Junior Games syyskisat 2020 toteutettiin poikkeuksellisesti Etä-JG-konseptilla, joka huipentui keskiviikkona 25.11. Jyväskylän yliopistolta striimattuun live show'hun. Etä-JG toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän yliopiston opiskelijoiden kanssa.
 
Junior Games on yli 30-vuotisen historiansa aikana antanut jopa 10 000 lapselle ja nuorelle kilpailukokemuksia. Monelle vammaiselle tai erityistä tukea tarvitsevalle lapselle ja nuorelle se on ollut ensimmäinen kosketus kilpailemiseen, ja sen kautta he ovat päässeet ponnistamaan liikkujan ja urheilijan polulle. Koronavuodesta huolimatta halusimme jatkaa pitkää perinnettä! Etä-JG-kisaan saivat osallistua alle 19-vuotiaat yksin, kavereiden kanssa tai vaikka koko luokan voimin.
 
Kilpailuun osallistujat kuvasivat enintään minuutin kestoisen videon, jossa esittivät jotain vammaisurheilulajia tai itse kehittelemää sovellettua liikuntamuotoa. Tässä näytteeksi hieno Muuramen Mäkelänmäen koulun ja Kultavuoren koulun 3-9D -luokkien videot:

 

Jyväskylän yliopiston opiskelijat vastasivat Live show'n suunnittelusta, liikunnallisista osuuksista, juonnoista, erikoispalkinnoista ja toteutuksesta. Videoita lähetettiin yhteensä 18 ja osallistujia oli 81 ympäri Suomen! Jokainen osallistuja saa Etä-JG mitalin. Jyväskylän yliopiston opiskelijat nostivat videoista kuusi, jotka saivat erityismaininnan ja nähtiin live-show'ssa:

Sisu Para Ice Hockey - "Paras editointi "

  • "Video oli oiva osoitus jääurheilun mahdollisuuksista soveltavan liikunnan piirissä. Videota oli mukava seurata onnistuneen editoinnin vuoksi."

Saaristen koulu 1-9 lk - "Mahtava meininki"

  • "Hyvin toteutettu video, josta välittyi katsojalle tekemisen ja liikkumisen ilo. Videossa näkyi myös se, että kaikki otetaan mukaan erilaisista lähtökohdista huolimatta."

Mäkelänmäen koulu YPR-luokat - "Kaikki yhdessä" (video yllä)

  • "Videosta välittyi yhdenvertaisuus ja oli hienoa nähdä, kuinka erilaisista lähtökohdista tulevat lapset pystyivät osallistumaan samoihin aktiviteetteihin."

Kultavuoren koulu 3-9D lk - "Kekseliäisyys"

  • "Videossa oli käytetty paljon mielikuvitusta ja onnistuttu luomaan hauskoja aktiviteetteja ulkoilmaan."

Mikkelin kaupungin soveltava sählyryhmä, videon toteuttanut Roosa Miettinen -  "Iloa ja asennetta!"

  • "Videosta välittyy liikunnan riemu ja motivaatio. Taitavaa tekemistä ja kannustava ilmapiiri."

Dawood Ali - "Vauhdikas kisailu"

  • "Videolla oli hienosti järjestetty tapahtuma täynnä vauhdikasta menoa, josta välittyy kisailun ilo ja mahtava tsemppi. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua."