WellO2 mukana mahdollistamassa Valtti-kokeilukertoja

Lapsi kokeilmassa kelkkajääkiekkoa.

Paralympiakomitean Valtti-ohjelmassa tarjotaan vammaisille ja erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille liikuntakokeilukertoja oman Valtti-ohjaajan kanssa. Tavoitteena on löytää lapsille ja nuorille liikuntaharrastus.

Paralympiakomitean yhteistyökumppani WellO2 aloittaa kampanjan, jossa jokaisesta kampanja-aikana myydystä WellO2-hengitysharjoituslaitteesta mahdollistetaan yksi Valtti-lajikokeilukerta. Kampanja-aika on 15.2.-28.2. ja tavoitteena on kerätä yhteensä 100 kokeilukertaa.

– On todella hienoa, että meillä on yhteistyökumppaneita mahdollistamassa näitä unelmia, jotta erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret pääsevät liikuntaharrastusten pariin. Suuntaamme jälleen katseet uuteen toimintavuoteen ja viemme yhdessä liikunnan iloa ja Valtti-ohjelman menestystarinaa eteenpäin, toteaa Lasten ja nuorten liikunnan suunnittelija Kaisa Kiri.

Valtti-ohjelmassa on etsitty erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille liikuntaharrastuksia jo vuodesta 2016 saakka. Valtti-ohjelma sai opetus- ja kulttuuriministeriön tukea vuosina 2017–2019, mutta sen jälkeen ohjelma on mahdollistunut osana Suomen Paralympiakomitean toimintaa. Tärkeän toiminnan mahdollistamiseksi tarvitaan myös yritysten tukea.

Hakulomakkeet vuoden 2021 osalta niin ohjelmaan mukaan haluaville lapsille ja nuorille kuin Valtiksi haluaville opiskelijoille aukeavat 1.3.2021 Paralympiakomitean verkkosivuilla. Haku on auki huhtikuun loppuun saakka.

Tilaa WellO2-hengitysharjoituslaite kampanjahintaan

Wello-hengitysharjoittelu hyödyttää jokaista, mutta erityisesti heikosti hengittäviä, liikuntarajoitteisia tai ilmateiden limaisuudesta kärsiviä. Moni paraurheilija on kokenut laitteen erittäin hyödylliseksi. Urheilijoiden kokemuksia on ollut luettavissa WellOn verkkosivuilla.

Kampanja-aikana 15.2.-28.2. tilaamalla WellO2 höyryhengityslaitteen koodilla PARA2021 itselle tai vaikka tuttavalle lahjaksi mahdollistat lajikokeilun Valtti-ohjelmaan. Samalla koodilla laitteen saa kotiinkuljetuksineen tarjoushintaan 199 eur (norm. 239 eur).