Maalipallonaiset varmistivat kahdella Espanja-voitolla paikan EM-kisojen A-sarjasta

Azra Tayyebi tuulettaa.

Suomen naisten maajoukkue voitti välieräottelussa Espanjan 3–0 ja varmisti paitsi finaalipaikkansa näkövammaisten maalipallon B-sarjan EM-kilpailuissa myös paikan myöhemmin tänä vuonna pelattaviin A-sarjan EM-kilpailuihin.

Suomi kohtaa sunnuntaina Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa pelattavan turnauksen finaalissa Tanskan, joka niin ikään varmisti lauantaina paikan A-sarjaan.

Suomi voitti perjantaina kovan Tanskan ja sai voiton ansiosta lauantaiksi helpomman reitin A-sarjaan. Suomi kohtasi lauantaina ensin alkusarjan päätösottelussaan Espanjan ja 4–0-voiton myötä varmisti alkusarjan ykkössijan. Välierässä vastaan asettui uudestaan Espanja, joka ei kahdessa Suomi-ottelussa onnistunut kertaakaan maalinteossa.

Päivän ensimmäisessä Espanja-pelissä Suomen maalit jakautuivat kahdesti osuneen Susanna Halmeen ja kertaalleen onnistuneiden Iida Kauppilan ja Krista Leppäsen kesken. Välierässä kokenut Leppänen otti roolia ja heitti Suomen kaikki kolme maalia.

Suomen joukkueen tyytyväisin jäsen oli maajoukkuedebytantti Azra Tayyebi. Iranilaislähtöinen Tayyebi sai Suomen kansalaisuuden vain vajaa viikko ennen kisojen alkua ja pääsi kisajoukkueeseen. Päivän ensimmäisen Espanja-pelin päätöshetkillä hän ja toinen arvokisaensikertalainen, kotkalaislähtöinen Jasmin Mikkola pääsivät haistelemaan kisatunnelmaa kentän puolelta.

– Olen asunut Suomessa jo noin kahdeksan vuotta. Tulin tänne opiskelemaan ja sain töitä täältä. Koronan vuoksi kansalaisuushakemuksen käsittely viivästyi ja sain päätöksen kansalaisuudesta lopulta vasta viime torstaina, Tayyebi sanoi.

– Olen tosi kiitollinen, että saan olla täällä kisoissa, mutta olen myös tosi kiitollinen joukkuekavereilleni ja valmentajille, että he jaksoivat tsempata minua, vaikka tilanne kisoihin pääsemisen suhteen alkoi näyttää aika epätoivoiselta, hän jatkoi.

Suomi kohtaa sunnuntaina B-sarjan EM-kilpailujen loppuottelussa Tanskan klo 13.00. Kisojen kolme parasta nousee A-sarjaan. Kolmannen nousijan paikan ratkaisevat pronssiottelussa Ranska ja Espanja. Miesten turnauksessa loppuottelussa pelaavat Kreikka ja Montenegro sekä viimeisen paikan ratkaisevassa pronssiottelussa Venäjä ja Puola.

Maalipallon B-sarjan EM-kilpailut, Pajulahti, 3.–6.6.2021

Naiset

Alkusarja

  • Suomi–Espanja 4–0 (3–0)
    • Suomen maalit: Susanna Halme 2, Iida Kauppila 1, Krista Leppänen 1

Alkusarjan loppujärjestys

  1. Suomi 5 4 1 0 22–6 13
  2. Tanska 5 4 0 1 44–10 12
  3. Ranska 5 3 1 1 25–20 10
  4. Espanja 5 1 1 3 10–27 4
  5. Puola 5 0 2 3 13–28 2
  6. Unkari 5 0 1 4 5–28 1

Välierät

  • Suomi–Espanja 3–0 (1–0)
    • Suomen maalit: Krista Leppänen 3
  • Tanska–Ranska 5–3 (3–1)

Seuraavat ottelut: Su 6.6. klo 9.00 sijat 5–6: Puola–Unkari, klo 11.00 pronssiottelu: Ranska–Espanja, klo 13.00 loppuottelu: Suomi–Tanska