Keihäsmies Tissari kuudes kehitysvammaisten yleisurheilun MM-kilpailuissa

Jani Tissari ja pitkäaikainen kilpakumppani, Ranskan Thierry Washetine. Kuva: Jukka Lahti

Hankasalmelainen Jani Tissari sijoittui kuudenneksi kehitysvammaisten VIRTUS-järjestön yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Puolan Bydgoszczissa. Tissari heitti tuloksen 37,97, joka jäi reilut kolme metriä pronssiin oikeuttaneesta tuloksesta.

Kisan voiton vei Italian Luigi Casadei ylivoimaiseen tyyliin tuloksella 53,37, mutta mitaleille kokeneella Tissarilla olisi onnistuessaan ollut mahdollisuudet. Edellisissä arvokisoissa syksyllä 2019 Australiassa Tissari voitti pronssia tuloksella 44,29. Tissarin F20-luokan Suomen ennätys 47,23 on 11 vuoden takaa.

– Koronasta aiheutuneet hankalat harjoitusolosuhteet vaikuttivat vähän tulokseen. Takana on satoja ja satoja harjoitusheittoja vähemmän kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta. Kisa oli haasteellinen myös puuskaisen ja kovan vastatuulen vuoksi, Tissari sanoi.

Keihäskisassa oli ilmassa sukupolvenvaihdoksen tuntua, sillä mitaleille yltäneet italialaisheittäjät ovat 2000-luvulla syntyneitä. Heinäkuussa 40 täyttävä Tissari suuntasi kuitenkin katseensa jo tuleviin koitoksiin.

– Kesällä on edessä vielä hyviä kisoja, ainakin Pihtiputaan Keihäskarnevaalit ja parayleisurheilun SM-kisat Jyväskylässä, Tissari totesi.

Hankasalmelainen oli Suomen ainoa edustaja VIRTUS-järjestön MM-kilpailuissa. Valmentajana mukana oli Jukka Lahti.

Kehitysvammaisten VIRTUS-järjestön yleisurheilun MM-kilpailut, Bydgoszcz, Puola 7.–14.6.2021

Sunnuntai 13.6.

Miehet

Keihäs, finaali: 1) Luigi Casadei Italia 53,37, 2) Piotr Rydzkowski Puola 46,09, 3) Francesco Conzo Italia 41,42, 4) Soane Meissonnier Italia 41,31, 5) Thierry Washetine Ranska 39,58, 6) Jani Tissari Suomi 37,97 (37,64; 37,97; 36,68; X; 37,64; X), 7) Francisco Pérez Carrera Espanja 34,24, 8) Domingos Magalhães Portugali 32,40.