"Laatua on, mutta laajuutta ei" – Suomi jäi kuudenneksi pyörätuolirugbyn B-sarjan EM-kilpailuissa

Tuukka Nisso tavoittelee palloa ottelussa Italiaa vastaan B-sarjan EM-kilpailuissa Pajulahdessa vuonna 2018.

Suomi hävisi viimeisessä ottelussaan kotijoukkue Puolalle 33–58-numeroin pyörätuolirugbyn B-sarjan Euroopan mestaruuskilpailuissa Varsovassa. Suomi hävisi turnauksen kaikki viisi peliään, mutta parin poisjäännin vuoksi tämän vuoden B-sarjasta kukaan ei putoa C-sarjaan.

A-sarjaan yhdessä Sveitsin kanssa noussut Puola höykytti numeroiden valossa Suomea kovakouraisesti, mutta valmentaja Toni Peltola näki tuloksen taakse; Suomi joutui raskaaseen neljän päivän turnaukseen vain viidellä pelaajalla, joten olosuhteisiin nähden päätöspeli oli kelpo suoritus.

– Tosi ylpeä olen joukkueesta. Ensimmäinen jakso ja koko peli siihen asti, että bensa loppui, oli turnauksen parasta peliämme, Peltola totesi.

Suomi lähti Varsovaan kuuden pelaajan joukkueella ja kisojen alla tehdyissä urheilijaluokitteluissa kokoonpanosta tippui vielä tärkeä Jouni Räsänen pois, kun hän ei saanut luokitusta. Vertailun vuoksi Suomen edellisissä arvokisoissa, vuoden 2018 B-sarjan EM-kisoissa Pajulahdessa joukkueessa oli 12 pelaajaa.

– Pelaajat, joita meillä on käytössämme ovat hyviä, mutta kun heitä on niin vähän, niin joudutaan heitä roolittamaan väärin ja heidän harteilleen joudutaan kasaamaan liikaa vastuuta. Laatua siis on, mutta laajuutta ei. Pelaajia tarvitaan lisää, Peltola summasi.

Sveitsi ja Puola nousevat helmikuussa 2022 Pariisissa pelattaviin A-sarjan EM-kilpailuihin. Suomi jää odottamaan seuraavia B-sarjan EM-kilpailuja. A-sarjassa Suomi pelasi viimeksi vuonna 2017.

PYÖRÄTUOLIRUGBYN B-SARJAN EM-KILPAILUT, VARSOVA, PUOLA 30.6.–3.7.

Keskiviikko 30.6.

  • Suomi–Tshekki 37–45

Torstai 1.7.

  • Suomi–Sveitsi 28–48

Perjantai 2.7.

  • Suomi–Israel 40–54
  • Suomi–Venäjä 29–45

Lauantai 3.7.

  • Suomi–Puola 33–58

Turnauksen loppujärjestys

  1. Sveitsi 5 5 0 252–179 10
  2. Puola 5 4 1 256–202 8
  3. Venäjä 5 3 2 235–208 6
  4. Tshekki 5 2 3 212–246 4
  5. Israel 5 1 4 213–250 2
  6. Suomi 5 0 5 167–250 0

Sveitsi ja Puola nousevat A-sarjaan.

SUOMEN JOUKKUE

Pelaajat

  • Anna Pasanen, Helsinki
  • Tuomas Tella, Järvenpää
  • Antti Sinisaari, Porvoo
  • Tuukka Nisso, Espoo
  • Juuso Nuotio, Turku

Toimihenkilöt

  • Toni Peltola, valmentaja
  • Risto Mört, joukkueenjohtaja
  • Teemu Janhunen, mekaanikko
  • Heli Sinisaari, avustaja
  • Maria Pasanen, avustaja
  • Mia Hörkkö, avustaja