Parayleisurheilun SM-kilpailuiden avauspäivänä Jyväskylässä syntyi yksi uusi Suomen ennätys naisten T20-luokassa

Naisten 400 metrin T20-luokan suomenmestari Noora Koponen

Parayleisurheilun Suomen mestaruuskilpailujen ensimmäisenä kilpailupäivänä Jyväskylän Harjun stadionilla uudet suomenennätykset jäivät vielä vähiin aurinkoisissa mutta tuulisissa olosuhteissa. Noora Koposen uusi ennätysaika kehitysvammaisten T20-luokan 400 metrillä jäi avauspäivänä ainoaksi uudeksi Suomen ennätykseksi.

Jyväskylän Harjun stadionilla nautittiin hyvästä kisapäivän tunnelmasta aurinkoisissa olosuhteissa, ja niin Jyväskylän Kenttäurheilijoiden sujuvat järjestelyt kuin kilpailuajankohtakin saivat kiitosta osallistujilta. Kovassa ja kentällä pyörivässä tuulessa päivän tulostaso jäi kuitenkin hieman odotettua vaisummaksi.

Oikutteleva tuuli vaikutti etenkin ratakelaukseen, jonka 100 metrin ja 400 metrin kilpailuihin osallistuivat Tokioon muutaman viikon päästä lähtevästä paralympiajoukkueesta T54-luokassa Leo-Pekka Tähti, Esa-Pekka Mattila ja Amanda Kotaja sekä T51-luokassa Toni Piispanen.

Porin Tarmon Leo-Pekka Tähti voitti T54-luokan 100 metrin ratakelauksessa Suomen mestaruuden ajalla 14,05, eikä näin ollen saavuttanut jo Jyväskylään toivomaansa reilumpaa 14 sekunnin alitusta. Ennen Tokioon lähtöä Tähden kauden parhaaksi jää toukokuussa Sveitsissä kelattu 13,82. Myös samassa luokassa SM-hopealle kelannut Espoon Tapioiden Esa-Pekka Mattila jäi kauemmas toukokuussa tekemästään uudesta ennätyksestä 14,18 ja kellotti lauantaina ajan 14,43.

T51-luokassa Espoon Tapioiden Toni Piispanen uusi lauantaina 100 metrin Suomen mestaruutensa tällä kertaa ajalla 20,63. 100 metrin alkuerässä Piispanen tykitti kuitenkin kansainvälisesti kovan ajan 20,06, joka pääsee jo lähelle hänen huippuvauhdikasta kauden parastaan 19,86. Kauden parhaan Piispanen kelasi toukokuussa Sveitsissä.

Amanda Kotaja ei yllättynyt päivän tuloksista

Ratakelaaja Amanda Kotaja Jyväskylän SM-kilpailuissa

Kuten muut Tokioon lähtijät, myös naisten T54-luokassa sekä 100 että 400 metrin Suomen mestaruudet poiminut Amanda Kotaja on tehnyt tehokkaita paralympiatreenejä juuri ennen Jyväskylää. Kotaja uskookin tuulen lisäksi juuri treeniväsymyksen näkyneen kelauksen SM-tulostasossa. Hän ei ihmetellyt omia aikojaan, 100 metrin 16,34 ja 400 metrin 59,63. Kotajan kauden parhaat, 16,09 100 metrillä ja uusi Suomen ennätys 56,29 400 metrillä syntyivät heinäkuussa Joensuussa.  

- Tänään jo aamulla verryttelyssä kroppa tuntui jähmeältä, eikä selvästi vielä ole ihan palautunut kovista treeneistä. Siksi en nyt odottanutkaan aivan parhaita tuloksia. Edellisissä kisoissa Joensuussa taas oli alusta alkaen todella hyvä tuntuma, ja kunto on muuten kesän aikana ollut hyvä vähän hankalamman kevään jälkeen, Kotaja sanoo.

Vaikkei Kotaja päässyt avauspäivänä Jyväskylässä vielä näyttämään paralympiakuntoaan, lähtee hän luottavaisin mielin hakemaan mitalia Tokiosta.

- On joka tapauksessa hyvä saada startteja tähän väliin, eikä satasen tulos missään nimessä ollut huono. Olisi ollut kiva lähteä Suomesta matkaan huippusuorituksen jälkeen, mutta viikkoja on vielä jäljellä. Tästä alkaa nyt herkistelyvaihe, sopivassa suhteessa lepoa ja laadukkaita viimeistelytreenejä. Haetaan lisää räjähtävyyttä ja nopeutta kropasta irti. Tokiossa on kovat kilpakumppanit ja siellä voi tietysti tulla vastaan mitä vain, mutta kun teen siellä omaa parasta suoritusta, en näe mitään syytä, miksi en voisi onnistua.

Jyväskylässä Kotaja kelaa vielä sunnuntaina 200 metrin Suomen mestaruuskisan, mutta ei odota siltäkään suurempaa ennätystulosta.

- Huomiseksi on luvattu vettä, joten otetaan 200 metrin SM-matka sadekelin testinä ja kisatreeninä. Sellaisesta on liian vähän kokemusta, ja sade vaikuttaa kelauksessa paljon.

Kehitysvammaisten T20-luokassa uusi naisten 400 metrin Suomen ennätys

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Noora Koponen juoksi 400 metrin pystyluokassa uuden T20-luokan Suomen ennätyksen 1,12,83. Suomen ennätys oli aiemminkin hänen nimissään vuonna 2017 Kirkkonummella juostulla ajalla 1,12,86. Seinäjokelainen vaikutti ällistyneen onnelliselta ja purskahti onnenkyyneliin ylitettyään maaliviivan ja nähtyään aikansa.

1. kilpailupäivän tulokset

LIIKUNTAVAMMAISET

Miehet

100m, T37: 1) Juha Julmala, Kuortaneen Kunto 15,99
100m, T51: 1) Toni Piispanen, Espoon Tapiot 20,63.
100m, T53-54: 1) Leo-Pekka Tähti, Porin Tarmo 14,05, 2) Esa-Pekka Mattila, Espoon Tapiot 14,46, 3) Tuomo Himanka, Oulun Pyrintö 15,60, 4) Niko Ristiranta, Kuusankosken Kisa 16,49 5) Henry Sundblom, Turun Urheiluliitto, 20,50
100m, avoin pystyluokka: 1) Antti Alitalo, Noormarkun Nopsa, 17,17
100m, M19 avoin pystyluokka: 1) Touko Korkeamäki, Turunseudun Kenttäurheilijat, 14,97

400m, T53-54: 1) Leo-Pekka Tähti, Porin Tarmo 48,07, 2) Esa-Pekka Mattila, Espoon Tapiot 51,24, 3) Tuomo Himanka, Oulun Pyrintö 55,38, 4) Niko Ristiranta, Kuusankosken Kisa 59,17 5) Henry Sundblom, Turun Urheiluliitto, 1,22,59.

1500m, T37: 1) Juha Julmala, Kuortaneen Kunto 7.00,48

Kuula, F34: 1) Tuomas Manni, Länsi-Uudenmaan Urheilijat, 8,57 2) Toni Järvinen, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 4,47
Kuula, F56/F57: 1) Pasi Heikkilä, Turun Urheiluliitto, 8,20 2) Eemeli Ruusunen, Turun Urheiluliitto, 7,49
Kuula, M50 F44: 1) Pentti Takala, Helsingin Invalidien Yhdistys ry, 5,78
Kuula F37: 1) Juha Julmala, Kuortaneen Kunto, 7,68

Korkeus M50 F44: 1) Pentti Takala, Helsingin Invalidien Yhdistys ry, 115

Naiset

100m T38: 1) Hanna Kasurinen, Helsingin Kisa-Veikot, 15,74
100m N19 T38: 1) Vilma Berg, Helsingin Kisa-Veikot, 15,06
100m, T54: 1) Amanda Kotaja, Vampulan Urheilijat, 16,34 2) Sini Paukkeri, Pudasjärven Urheilijat, 18,34

400m, T54: 1) Amanda Kotaja, Vampulan Urheilijat, 59,63 2) Sini Paukkeri, Pudasjärven Urheilijat, 1,07,32

Kuula, F34: 1) Riikka Saastamoinen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 3,78
Kuula, F55: 1) Jasmine Repo, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 4,50
Kuula, avoin tuoliluokka: 1) Heidi Manninen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 3,95

KEHITYSVAMMAISET

Miehet

100m T20: 1) Aku Hyvärinen, Kuusankosken Kisa, 13,94 2) Kai Koljonen, Haukiputaan Veikot, 14,83 3) Tuomo Ringman, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 15,51
100m T21: 1) Eliel Nikkola, Vehmaisten Urheilijat, 14,78 2) Veeti Mustalahti, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 15,16 3) Juho Oksman, Karhulan Katajaiset, 17,42 4) Jani Töyrylä, Iitin Pyrintö, 18,74
100m M19 T21: 1) Samuel Jalo, Lauttakylän Luja, 15,14

400m T20: 1) Aku Hyvärinen, Kuusankosken Kisa, 1,04,85 2) Ville Mäntynen, Tampereen Pyrintö, 1,11,78 3) Kai Koljonen, Haukiputaan Veikot, 1,13,14 4) Marko Ruotsalainen, Oulaisten Huima, 1,20,26

1500m T20: 1) Ville Pere, Nokian Urheilijat, 5,50,41 2) Joni Pajala, Saloisten Salama, 5,59, 18
1500m M50 T20: 1) Jarmo Sarhola, Kiskon Kiskojat, 8,26,50


Kuula F20: 1) Jani Tissari, Hankasalmen Hanka, 9,18 2) Aku Hyvärinen, Kuusankosken Kisa, 8,01 3) Kai Koljonen, Haukiputaan Veikot, 6,23 4) Marko Ruotsalainen, Oulaisten Huima, 5,82
Kuula M19 F20: 1) Eros Hänninen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, 5,44
Kuula F21: 1) Veeti Mustalahti, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 9,24 2) Eliel Nikkola, Vehmaisten Urheilijat, 7,72 3) Jani Töyrylä, Iitin Pyrintö, 7,25

Korkeus T20: 1) Kai Koljonen, Haukiputaan Veikot, 130 2) Tuomo Ringman, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 110 3) Marko Ruotsalainen, Oulaisten Huima, 110

Naiset

100m T20: 1) Meri-Tuuli Kanerva, Turunseudun Kenttäurheilijat, 16,23
100m N50 T20: 1) Sari Haatainen, Ski Jyväskylä, 26,21
100m T21: 1) Roosa Kukkumäki, Kankaanpään Seudun Leisku, 20,67
100m N19 T21: 1) Veera Luhtanen, Jalasjärven Jalas, 20,51

400m, T20: 1) Noora Koponen, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 1,12,83 (SE) 2) Meri-Tuuli Kanerva, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 1,21,59

Kuula N19 F21: 1) Veera Luhtanen, Jalasjärven Jalas, 4,85
Kuula N50 F20: 1) Sari Haatainen, Ski Jyväskylä, 3,72
Kuula F21: 1) Roosa Kukkumäki, Kankaanpään Seudun Leisku, 4,31

NÄKÖVAMMAISET

Miehet

Kuula F11: 1) Petteri Peitso, Seinäjoen Seudun Urheilijat, 9,24
Kuula M50 F13: 1) Petri Huttunen, Korson Kaiku, 9,13

Naiset

100m N19 T12: 1) Iida Lounela, Helsingin Kisa-Veikot, 14,27

ELINSIIRRON SAANEET

Miehet

100m M40 E: Mika Kirjavainen, Espoon Tapiot, 15,37

Pallonheitto, M60 E: 1) Arto Aho, Syke ry, 64,50

Kuula M40 E: 1) Mikael Kock, Maxmo Sportklubb, 12,15 2) Mika Kirjavainen, Espoon Tapiot, 9,14
Kuula M50 E: 1) Teijo Hietanen, Syke ry, 14,13 2) Sören Lavast, Vaasa, 11,08
Kuula M60 E: 1) Arto Aho, Syke ry, 13,20 2) Jari Lauren, Syke ry, 8,31

Korkeus M40 E: 1) Paavo Koskenkorva, Downtown 65 Endurance, 140

Naiset

100m N19 E: 1) Alina Nyholm, Turunseudun Kenttäurheilijat, ry, 16,00
100m N40 E: 1) Johanna Kankaanpää, PirMu ry, 15,39 2) Anni Metsola, Syke ry, 21,72

400m,  N20-39 E: 1) Pinja Ekström, Lahden Ahkera, 1,08,09

Pallonheitto, N40 E: 1) Susanna Bergström, Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys, 14,42

Kuula N19 E: 1) Alina Nyholm, Turunseudun Kenttäurheilijat ry, 7,34
Kuula N40 E: 1) Johanna Kankaanpää, PirMu ry, 7,55

 

Kuvissa Noora Koponen, Amanda Kotaja ja ratakelauksen 100 metrin finaalissa Sini Paukkeri, Amanda Kotaja, Esa-Pekka Mattila ja Leo-Pekka Tähti.

 

Lue Jyväskylän SM-kisojen toisesta kilpailupäivästä sunnuntaista täältä.