Nosteessa oleva parajääkiekkomaajoukkue B-sarjan MM-kisoihin oppia hakemaan

Suomi ja Kiina kohtasivat C-sarjan MM-kisojen ottelussa Vierumäellä 2018.

Suomen parajääkiekkomaajoukkue on mukana B-sarjan MM-kilpailuissa, jotka pelataan Ruotsin Östersundissa 17.–22. syyskuuta. Mukana on kuusi maata, Suomen lisäksi Ruotsi, Kiina, Japani, Saksa ja Puola.

Turnauksen kaksi parasta nousee MM-kisojen A-sarjaan ja kolmelle parhaalle on lisäksi tarjolla paikka myöhemmin tänä vuonna pelattavaan paralympiakarsintaturnaukseen, josta voi saavuttaa paikan maaliskuussa 2022 käytäviin Pekingin talviparalympialaisiin.

Suomen Paraleijonille, jotka tekevät Östersundissa ensiesiintymisensä B-sarjan kisoissa, paralympialaiset eivät vielä ole realistinen tavoite. Aiemmin kelkkajääkiekon nimellä kulkenut parajääkiekko on Suomessa kuitenkin hyvässä myötätuulessa. Pelaajia on viime vuosien aikana tullut lisää, harjoittelu- ja leirimahdollisuudet ovat kohentuneet ja maajoukkueen toimintakulttuuri on ammattimaistunut.

Parajääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana on viimeisen parin vuoden ajan toiminut entinen liigakiekkoilija ja -valmentaja Jari Härkälä. Härkälä halvaantui vuonna 2015 saatuaan kävellessään laskimoveritulpan, menetettyään tajuntansa ja lyötyään päänsä asfalttiin.

– Koronasta johtuen nämä ovat minun valmentaja-aikanani vasta ensimmäiset kisat. Tähän mennessä on pyritty kehittämään toimintaa ja siinä on kovasti onnistuttukin, Härkälä sanoo.

Ruotsi, Kiina, Japani ja Saksa ovat Härkälän mukaan Östersundin turnauksessa omassa kastissaan ja tavoittelevat paikkaa A-sarjaan ja paralympiakarsintaan. Kiinalla tosin on isäntämaana jo varma paikka Pekingin kisoihin. Suomi ja Puola ovat sen sijaan tasaväkiset kilpakumppanit, jotka pyrkivät välttämään jumbosijan.

Paraleijonat valmistautui B-sarjan kisoihin osallistumalla elokuun lopussa kansainväliseen turnaukseen Tshekin Olomoucissa. Siellä vastassa oli kovia seurajoukkueita A-sarjaa pelaavista Tshekistä, Norjasta ja Italiasta sekä Puolan maajoukkue.

– Ensimmäisessä pelissä voitimme Puolan 2–0 ja toinen peli päättyi 0–0, mutta hävisimme rankkareilla. Siellä ei vielä tehty taktisia muutoksia pelaamiseemme, mutta Östersundissa on Puola-peliä varten pieniä kikkoja olemassa ja on syytä ollakin, jotta saamme kaivettua tehoja esiin siinä ottelussa, Härkälä totesi.

Neljä muuta peliä Östersundissa ovat Härkälän mukaan Suomelle yhtä lailla tärkeitä, jos eivät tärkeämpiäkin, vaikka voittoja niistä ei ole odotettavissa.

– Vaikka vauhtiero on olemassa ja nämä ovat meille ylivauhtisia pelejä, niin koitamme silti saada omaa kiekollista peliä tehtyä. Jos tulee menetyksiä tai virheitä, niin ei se mitään, se koulii meitä koko ajan. Opimme pelaamaan kovemmassa ja kovemmassa vauhdissa ja tilan ollessa koko ajan kortilla. Se on loistava oppipaikka, Härkälä sanoo.

– Tshekin turnauksessa mukana olleissa seurajoukkueissa vilisi MM-kisojen A-sarjaa pelanneita pelaajia ja sen näki, että olemme pystyneet kaventamaan tasoeroa selkeästi. Fysiikkapuoli ja vauhti ovat helpommin kiinni kurottavissa, mutta sitten täytyy saada lajitaidot pysymään mukana vauhdin kasvaessa, hän jatkaa.

Parajääkiekossa kärkiporukkaa ovat osin eri maat kuin pystykiekon puolella. Pyeongchangin paralympialaisissa 2018 Yhdysvallat voitti ja Kanada oli kakkonen, mutta sen jälkeen tulivat astetta eksoottisemmalta kuulostavat kiekkomaat Etelä-Korea, Italia ja Norja.

Parajääkiekon B-sarjan MM-kilpailut, Östersund, Ruotsi 17.–22.9.2021

Suomen joukkue

Maalivahdit

  • Timo Karko, Hyvinkää
  • Pasi Heikkilä, Turku

Puolustajat

  • Jani Roponen, Lohja
  • Lasse Pakarinen, Järvenpää
  • Juhamatti Himanen, Espoo
  • Juha Rautiainen, Laukaa

Hyökkääjät

  • Aki Alestalo, Hollola
  • Markku Hirvelä, Riihimäki
  • Harri Kangastie, Tampere
  • Markku Vesikansa, Helsinki
  • Eemi Rovio, Keuruu
  • Markus Lehto, Oulu
  • Niko Silén, Raisio (varalla)

Taustahenkilöt

  • Päävalmentaja Jari Härkälä
  • Apuvalmentaja Teemu Kurki
  • Joukkueenjohtaja Tomi Rovio
  • Huolto/hieroja Mika Markkanen

Otteluohjelma (ajat Suomen aikaa)

Pe 17.9.

  • 11.00 Puola–Kiina
  • 14.30 Saksa–Japani
  • 18.00 Suomi–Ruotsi

La 18.9.

  • 11.00 Japani–Puola
  • 14.30 Kiina–Suomi
  • 18.00 Ruotsi–Saksa

Su 19.9.

  • 11.00 Japani–Kiina
  • 14.30 Suomi–Saksa
  • 18.00 Ruotsi–Puola

Ti 21.9.

  • 11.00 Saksa–Puola
  • 14.30 Japani–Suomi
  • 18.00 Kiina–Ruotsi

Ke 22.9.

  • 11.00 Puola–Suomi
  • 14.30 Kiina–Saksa
  • 18.00 Ruotsi–Japani
     

Kisasivuthttps://www.paralympic.org/ostersund-2021