Valtti-ohjelmalle merkittävä lahjoitus

 Lapsi pipo päässä Valtti-ohjaajan kanssa pelaamassa salibandya sähköpyörätuoleilla.

Suomen Paralympiakomitean koordinoima Valtti-ohjelma on saanut merkittävän lahjoituksen, joka mahdollistaa toiminnan Tampereen alueella.

Tamperelaiselta säätiöltä saatu 28 000 euron lahjoitus mahdollistaa Valtti-toiminnan Tampereen alueella asuville perheille sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten apuvälinehankinnat. Vuokrattavien liikunnan apuvälineiden avulla harrastus voi jatkua myös Valtti-vuoden jälkeen. Tampereen seudulla toiminnan mahdollistava säätiö haluaa pysyä nimettömänä.

Valtti-ohjelman avulla pyritään löytämään erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille liikuntaharrastus. Valtti-ohjelmaan valittu lapsi tai nuori saa oman henkilökohtaisen ”Valtin” auttamaan sopivan lajin löytämisessä. Omaa Valttia voivat hakea 6–23-vuotiaat erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret. 

- Etusijalla ovat lapset ja nuoret, joilla ei ole vielä liikuntaharrastusta, tai jotka eivät tiedä mitä voi harrastaa tai mikä liikuntamuoto omalle toimintakyvylle sopii. Me autamme perheitä, ja aivan mahtavaa että toiminta mahdollistuu taas vuodeksi eteenpäin, Paralympiakomitean lasten ja nuorten liikunnan suunnittelija Kaisa Kiri iloitsee.

Vuonna 2016 käynnistyneen Valtti-ohjelman kokemukset ovat olleet rohkaisevia, sillä noin puolet (50 %) ohjelmaan osallistuneista on löytänyt harrastuksen. Valtti-ohjelma sai opetus- ja kulttuuriministeriön tukea vuosina 2017–2019, mutta vuodesta 2020 alkaen ohjelma käynnistyi taloudellisesti omillaan osana Suomen Paralympiakomitean toimintaa.

Paralympiakomitea kiittää tamperelaissäätiötä suuresti lahjoituksesta Valtti-ohjelman Tampereen seudun toiminnalle. Jotta toimintaan saadaan mukaan mahdollisimman paljon perheitä, Valtti-ohjelman mahdollistamiseen tarvitaan lisää tukijoita ympäri Suomen.

Lasten ja nuorten toimintaa, yhdenvertaisia liikuntamahdollisuuksia ja paraurheilua voi tukea niin yksityishenkilönä, yrityksenä kuin yhdistyksenä nyt helposti myös elokuussa avatun uuden Paralympiarahaston kautta.

Lue lisää Valtti-ohjelmasta

Lue lisää Paralympiarahastosta


Kuvassa lapsi ja Valtti-ohjaaja pelaamassa salibandya sähköpyörätuoleilla. 

Lisätiedot: