Ahos-opinnäytestipendit jaettiin neljälle ansiokkaalle soveltavaa liikuntaa ja vammaisurheilua käsittelevälle opinnäytetyölle

Vammattomia peruskoululaisia kokeilemassa maalipalloa. Suurimman Ahos-opinnäytestipendin vuonna 2021 sai peruskoulun yhdenvertaisempaa liikunnanopetusta käsittelevä väitöskirjatutkimus.

Ahos-säätiön 500–2000 euron stipendit myönnettiin yhdenvertaista liikunnanopetusta, kelkkahiihtoasentojen vaikutuksia suoritukseen, liikunnan vaikutuksia elinsiirtopotilaiden elämään ja paraurheilun luokittelua käsitteleville opinnäytetöille.

Suomen Paralympiakomitea ja Soveltava Liikunta SoveLi ovat jakaneet Ahos-opinnäytestipendit syyskuun 2019 ja syyskuun 2021 välisenä aikana valmistuneille ja hyväksytyille, ansiokkaasti soveltavaa liikuntaa tai vammaisurheilua käsitteleville opinnäytetöille.

1000–2000 euron arvoiset stipendit myönnettiin yhteensä kahdeksan hakijan joukosta kahdelle pro gradu- ja tohtorinväitöstasoiselle tutkielmalle, ja 500 euron arvoiset stipendit kahdelle ammattikorkeakoulun opinnäytetyölle.

Käytännön keinoja yhdenvertaisempaan peruskoulun liikunnanopetukseen ja kansainvälisiä testausmenetelmiä kelkkahiihtoon

Pro gradu- ja väitöskirjatasoisten töiden arvioinnissa painotettiin stipendiaatteja valitessa tutkimusten teknistä toteutusta, tieteellistä tasoa, innovatiivisuutta ja sovellettavuutta.

Suurimman, 2000 euron stipendin sai Terhi Huovinen Jyväskylän yliopistoon tekemällään liikuntapedagogiikan väitöskirjalla Oppilaiden osallistumista ja fyysistä aktiivisuutta edistävä liikunnanopetus perusopetuksen heterogeenisessa oppilasryhmässä

Väitöskirjassa tutkittiin sitä, miten kaikkien oppilaiden osallistumista ja liikkumista voidaan edistää perusopetuksen liikuntatunneilla silloin, kun opetukseen osallistuu sekä tukea tarvitsevia että ei- tukea tarvitsevia lapsia. Tutkimuksessa selvisi, että oppilaiden aloitteellisuuden tukeminen lisää osallistumista ja oppilaslähtöiset työtavat fyysistä aktiivisuutta.

- Väitöskirja tarttui nykypäivän koulussa erittäin keskeiseen kysymykseen: miten edistää ihan jokaisen lapsen osallistumista yhdenvertaisesti opetussuunnitelman mukaiseen liikunnanopetukseen? Tutkija löysi käytännön keinoja liikunnan opiskelun edistämiseksi ja lasten erilaisten tarpeiden huomioimiseksi liikuntatunneilla, ja niitä voidaan hyödyntää yhdenvertaisemman liikunnanopetuksen kehittämisessä, esimerkiksi opettajia ja ohjaajia koulutettaessa, toteaa stipendiaatit valinneeseen raatiin kuulunut Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan emeritusprofessori Pauli Rintala

Toinen, 1000 euron stipendi myönnettiin Ville Sampolahdelle Jyväskylän yliopistolle tekemästään liikuntafysiologian pro gradu -tutkielmasta The Effect of Sitting Position on Double Poling Cycle. Tutkimuksessa selvitettiin kahden eri hiihtoasennon vaikutuksia paraurheilijan suorituskykyyn, hiihtosuorituksen fysiologiaan ja biomekaniikkaan.

- Paraurheilun fysiologiaa ja biomekaniikkaa käsitteleviä opinnäytteitä on tehty Suomessa niukasti. Maailmanlaajuisestikin tämä on ensimmäinen tutkimus, jossa hiihtoasentojen välisiä eroja hiihtosuorituksessa arvioidaan hiihtämällä leveällä hiihtomatolla. Tutkimuksessa kehiteltyjä testausmenetelmiä voidaan hyödyntää kansainvälisen testauspatteriston kehittämisessä kelkkahiihtäjille, mikä mahdollistaa hiihtoasentojen todellisten vaikutusten tutkimisen itse suoritukseen, ja siten myös luokittelun kehittämisen, kertoo myös valitsijaraatiin kuulunut Paralympiakomitean tutkimuspäällikkö Aija Saari.

Kirjallisuuskatsaus liikunnan vaikutuksista elinsiirtopotilaiden elämänlaatuun ja uusi luokitteluopas paraurheiluun

Opisto-, AMK- ja kandidaattitasoisten opinnäytteiden kohdalla stipenditöiden valinnassa painotettiin erityisesti ennakkoluulottomuutta, käytännönläheisyyttä ja monialaisuutta. Kaksi opinnäytetyötä palkittiin 500 euron stipendillä.

Toinen palkituista töistä on Pinja Ekströmin LAB-ammattikorkeakoululle tekemä tutkielma Liikunnan vaikuttavuus terveyskuntoon ja elämänlaatuun aikuisilla elinsiirron saaneilla: kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jossa kartoitettiin ja kuvattiin, millaisia vaikutuksia liikunnalla on aikuisen elinsiirron saaneen terveyskuntoon ja elämänlaatuun. Opinnäytetyön toimeksiantajana toimi Paralympiakomitea.

- Aansiokas työ kokoaa yhteen oleellista tietoa soveltavan liikunnan kentän hyödynnettäväksi, toteaa valitsijaraatiin kuulunut SoveLin toiminnanjohtaja Tommi Yläkangas

Toisella 500 euron stipendillä palkittiin Aino Linnamaan Haaga-Helia ammattikorkeakoululle tekemä opinnäyte Paraurheilun luokittelu pähkinänkuoressa – oppaan laatiminen Suomen Paralympiakomitealle. Työssä perehdyttiin Paralympiakomitean toimeksiannosta paraurheilun luokitteluun ja avattiin luokittelukokonaisuutta muun muassa laji- ja urheilijaesimerkkien avulla.

- Opinnäytetyön tavoitteena oli parantaa paraurheilun ja luokittelun ymmärrettävyyttä ja lähestyttävyyttä niin uusille urheilijoille, medialle, yleisölle kuin kenelle tahansa paraurheilusta kiinnostuneelle. Näihin tavoitteisiinsa työ pääsi onnistuneesti, ja valmistunut opas on hyvä työkalu sekä paraurheilun parissa työskenteleville että yleisesti kaikille aiheesta kiinnostuneille, Yläkangas kiittää. 

Ahos-stipendit rahoittaa Suomen Punaisen Ristin alainen Ahos-säätiö, joka haluaa tukea soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun tutkimusta ja kannustaa alan tulevia ammattilaisia kehittelemään uusia innovaatioita. Stipendejä jaetaan kahden vuoden välein, ja niitä voi hakea valmistuneille opinnäytetöille seuraavan kerran vuonna 2023.

Kaikki nyt palkitut opinnäytetyöt esitellään Liikuntatieteellisen Seuran Soveltavan liikunnan aamuporinat -webinaarissa perjantaina 10.12. klo 9.00–10.15.

 

Lue lisää Ahos-opinnäytestipendeistä

Tutustu Aino Linnamaan opinnäytetyöstä syntyneeseen Luokittelu pähkinänkuoressa -oppaaseen