Mentorit ja avainhetket ovat siivittäneet Meri-Maari Mäkisen tietä vaikuttajaksi

Meri-Maari Mäkinen

Paralympiakomitean Vammaiset vaikuttajiksi -hankkeen koulutusohjelma on suunnattu vammaisille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet vaikuttamistehtävistä urheilun ja liikunnan parissa. Haku koulutusohjelman toiselle vuodelle on auki 31.1.2022 saakka. Lisätiedot ja hakulomake löytyvät täältä.

Parauimari Meri-Maari Mäkinen oli yksi ensimmäisen vuoden koulutusohjelmaan osallistuneista. Vaikka kokeneella vantaalaisuimarilla oli jo entuudestaan vaikuttamistaustaa, antoi koulutusohjelma hänelle silti paljon.

– Normaalisti tulee oltua paljon paralympialajien kanssa tekemisissä ja siinä helposti vähän kuplaantuu. Koulutusohjelmassa pääsi laajentamaan omaa ajattelua, sai tutustua esimerkiksi Special Olympics -urheilijoihin ja kuurojen urheiluun. Kuuli muiden tarinoita ja varmasti jokainen osapuoli pääsi oppimaan paljon toisiltaan, Mäkinen sanoo.

– Olen ollut aika aktiivinen jo entuudestaan, kuulun uimarivaliokuntaan ja olin hakenut jo aiemmin Paralympiakomitean urheilijavaliokuntaan, johon viime vuonna sitten pääsin. Koin tärkeäksi, että koulutusohjelman ryhmässämme oli sellaisia, jotka olivat jo aloittaneet vaikuttamispolulla etenemisen ja sellaisia, jotka eivät vielä olleet ottaneet ensiaskeleitaan vaikuttajina. Siellä oli monenlaista ääntä ja se oli mielestäni ryhmämme rikkaus, hän jatkaa.

Eräänlainen herätys Mäkisen vaikuttajaksi haluamiselle tapahtui vuonna 2018, kun Paralympiakomitean silloinen puheenjohtaja, entinen paralympiaurheilija Mina Mojtahedi kysyi Mäkistä mukaan International Working Group on Women & Sport -järjestön (IWG) naisurheilukongressiin Botswanaan.

– Se oli tosi inspiroiva reissu. Silloin minä vielä tituleerasin itseäni esittäytyessä ”vain urheilijaksi”, mutta Mina painotti, että ei, sinä olet nimenomaan urheilija ja rohkaisi tuomaan esille omaa näkökulmaani ja kokemuksiani urheilijana, Mäkinen kiittelee.

Mojtahedi oli Mäkiselle mentori ennen koulutusohjelmaa, mutta Vammaiset vaikuttajiksi -hankkeen koulutusohjelmaan kuuluu osana myös oma mentoriohjelmansa. Kullekin osallistujalle nimetään oma mentori, henkilö, jolla on jo runsaasti kokemusta urheilun ja liikunnan parissa vaikuttamisesta. Meri-Maari Mäkisen mentoriksi valikoitui Etelä-Suomen Liikunnan ja Urheilun seuratoiminnan kehittäjä Nina Kaipio. Mäkinen pitää syntynyttä mentorisuhdetta koulutusohjelman yhtenä parhaista anneista.

– Me olemme Ninan kanssa tosi hyvin samalla aaltopituudella. Keskustelut, joita olemme käyneet ovat olleet hienoja, ja hän on kannustanut minua tosi paljon eteenpäin. Olemme pitäneet tunnin etäsessioita, joihin olen luonut rungon asioista, joita haluan käydä läpi ja olemme sitten aika vapaamuotoisesti antaneet keskustelun viedä, Mäkinen kertoo.

Nina Kaipio koki myös saaneensa paljon mentorina toimimisesta:

– Tämä oli meille yhteinen oppimisprosessi, jossa kummatkin tuimme ja kannustimme toinen toisiamme. Opimme tuntemaan ei vain toisemme mutta myös itsemme paremmin. Oli myös hieno huomata Vammaiset vaikuttajiksi -hankkeen hyödyllisyys ja vaikuttavuus. Tällaisia tarvitsemme ehdottomasti lisää, Kaipio sanoo.

Meri-Maari Mäkisen oma urheilu-ura jatkuu ja kevät 2022 saattaa osoittautua merkittäväksi vedenjakajaksi.

– Toivottavasti koronatilanne mahdollistaa sen, että päästään kisaamaan maailmancupia ja siellä minulla on uusintaluokittelu tiedossa, Mäkinen sanoo.

Vantaalainen on S7-luokan 200 metrin sekauinnin maailmanmestari syksyltä 2017, mutta keväällä 2018 edellisessä uusintaluokittelussa häneltä vietiin pois erivapaus uida perhosuintia yhdellä kädellä. Sen jälkeen hänen on täytynyt käyttää perhosuinnissa myös heikompaa kättään, mikä vaikuttaa sekuntikaupalla tuloksiin.

– Koen, että edellisessä luokittelussa tapahtui muutamia kämmejä ja toivon, että nyt saisin erivapauden takaisin. Se voi olla jopa uran käännekohta. Jos erivapauksia ei myönnetä, niin joudun vakavasti miettimään uran jatkoa, Mäkinen toteaa.

– Näen, että urheilijan oikeuteni viimekertaisessa luokittelutapahtumassa olivat aika heikoilla kantimilla. Luokittelu on meille vammaisurheilijoille tosi merkittävä hetki, ja tämä kokemus on ollut iso tekijä, että haluan päästä vaikuttamaan siihen, että oikeutemme toteutuvat parhaalla mahdollisella tavalla, hän jatkaa.

 

Lue lisää Vammaiset vaikuttajiksi -ohjelmasta:

Koulutusohjelma vammaisille henkilöille, joita kiinnostaa vaikuttaa urheilun ja liikunnan parissa – haku auki 31.1. saakka

Uneton yö ja Kummolan kirja sysäsivät Teemu Rytkösen vaikuttajan polulle

Vapaaehtoistyö vei vaikuttajaksi – Esa Peltonen kannustaa tarttumaan rohkeasti kaikkiin tilaisuuksiin