Para-stipendi 68 urheilijalle

Jere Suominen, Laura Kangasniemi, Aaron Hänninen, Liina Nuoranne, Juko Kinnunen ja Tuulikki Jauhiainen

Suomen Paralympiakomitean ensimmäistä kertaa jakamat Para-stipendit myönnetään 68 urheilijalle. Jaettava summa oli 25 000 euroa.   

Alkuvuodesta tapahtuneessa stipendihaussa painotus oli vammaisurheilijoiden sosioekonomisen aseman parantamisessa ja urheilusta aiheutuvien ylimääräisten kulujen korvaamisessa. Stipendiä saattoivat hakea yksityishenkilöt esimerkiksi matka- tai leirikuluihin tai kilpailumatkasta aiheutuviin kustannuksiin. 

Stipendiä haki 114 henkilöä. Hakemusten kokonaissumma oli yli 190 000 euroa, joten useimpien stipendin saajien kohdalla myönnettävää summaa on jouduttu kohtuullistamaan. 

Sosioekonomisen tarpeen lisäksi stipendin myöntöpäätöksissä painotettiin urheilu-urallaan alkuvaiheessa olevien, mutta tavoitteellisesti harjoittelevien ja eteenpäin pyrkivien urheilijoiden tukemista. Hakijoita, jotka eivät stipendiä saaneet, on pyritty ohjeistamaan muiden tukimuotojen äärelle. Erilaiset apurahat ja tukimuodot löytyy listattuna täältä.

Oheisessa listassa stipendin saajat on jaettu paraurheilijoihin ja elinsiirtourheilijoihin, jotka saivat stipendin leiri- ja kilpailumatkakustannuksiin sekä kehitysvammaisiin urheilijoihin (Special Olympics, VIRTUS, down-urheilu), jotka saivat stipendin lähitulevaisuudessa edessä olevan kilpailumatkan kustannuksiin. Yksittäisen urheilijan saama summa oli 300–800 euroa. 

Paraurheilun ja elinsiirtourheilun leiri- ja kisamatkakuluihin 

  • Aaro Mäkelä, pöytätennis, kansainvälisiin kisamatkoihin 
  • Eetu Kuisma, yleisurheilu, kansainvälisiin kisamatkoihin 
  • Nette Kiviranta, alppihiihto, harjoittelu- ja kisamatkakuluihin 
  • Hanna Vilmi, yleisurheilu, harjoittelu- ja kisamatkakuluihin 
  • Jessica Kerttunen, ratsastus, kansainvälisiin kilpailukuluihin 
  • Ritva Lampinen, pyörätuolicurling, harjoittelukuluihin 
  • Eemi Rovio, parajääkiekko, harjoittelu- ja kisamatkakuluihin 
  • Heidi Manninen, sulkapallo, kansainvälisiin kisamatkoihin 
  • Henri Kössö, maastohiihto, kelkkahiihtokelkan valmistuskustannuksiin 
  • Henrik Krogius, uinti, leiri- ja kisamatkakuluihin 
  • Jasmine Repo, yleisurheilu, kansainvälisiin kisamatkoihin 
  • Laura Kangasniemi, ratsastus, kansainvälisiin kisamatkoihin 
  • Leevi Kurki, parajääkiekko, leirikustannuksiin 
  • Leo Hintsanen, maalipallo, harjoittelu- ja kisamatkakuluihin 
  • Liina Nuoranne, triathlon, kisamatkakuluihin 
  • Pinja Ekström, yleisurheilu, kisamatkaan elinsiirron saaneiden EM-kisoihin 
  • Riikka Kähkönen, pyörätuolimiekkailu, leiri- ja kisamatkoihin
  • Aaron Hänninen, parajääkiekko, leirikuluihin

Special Olympics-, VIRTUS- ja down-urheilun kv. kisojen matkakuluihin 

  • Tuulikki Jauhiainen, rytminen voimistelu, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Anniina Hassinen, rytminen voimistelu, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Arnold Korven-Korpinen, salibandy, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Benjam Korven-Korpinen, salibandy, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Arttu Paukkonen, salibandy, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Carola Pihlajamäki, yleisurheilu, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Elmeri Haukikari, keilailu, Maltan Special Olympics Invitational Games 
  • Elvis Karvinen, jalkapallo, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Emilia Aherikko, jalkapallo, Göteborgin Gothia Cup -turnaus 
  • Inka-Johanna Kolhinoja, uinti, Maltan Special Olympics Invitational Games 
  • Jaakko Mikkonen, triathlon, Slovakian Special Olympics -triathlonkisat 
  • Jani Tissari, yleisurheilu, VIRTUS-järjestön EM-kilpailut Puolassa 
  • Jani Töyrylä, yleisurheilu, down-urheilijoiden MM-kilpailut Tshekissä 
  • Janne Ahokainen, salibandy, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Jenny Kukkonen, uinti, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Jere Suominen, golf, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Juho Oksman, yleisurheilu, down-urheilijoiden MM-kilpailut Tshekissä 
  • Juko Kinnunen, uinti, Maltan Special Olympics Invitational Games 
  • Julia Niska, jalkapallo, Göteborgin Gothia Cup -turnaus 
  • Kai Koljonen, yleisurheilu, Maltan Special Olympics Invitational Games 
  • Lauri Kinnunen, salibandy, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Leevi Salmi, jalkapallo, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Leo Rawstorne, triathlon, Slovakian Special Olympics -triathlonkisat 
  • Emmi-Kaisa Lounio, rytminen voimistelu, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Taru Luotonen, uinti, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Maarit Tikko, pöytätennis, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Melina Mäkimartti, jalkapallo, Göteborgin Gothia Cup -turnaus 
  • Nella Parikka, rytminen voimistelu, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Niko Leskinen, jalkapallo, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Niko Pirinen, salibandy, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Noora Koponen, yleisurheilu, Maltan Special Olympics Invitational Games  
  • Oliver Patama, yleisurheilu, down-urheilijoiden MM-kilpailut Tshekissä 
  • Oskari Hoppula, keilailu, Maltan Special Olympics Invitational Games 
  • Philip Holmberg, jalkapallo, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Roni Siivonen, uinti, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Roosa Kukkumäki, yleisurheilu, down-urheilijoiden MM-kilpailut Tshekissä 
  • Sandra Ramberg, jalkapallo, Göteborgin Gothia Cup -turnaus 
  • Sanna Forsström, uinti, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Alina Sipari, jalkapallo, Göteborgin Gothia Cup -turnaus 
  • Timo Averjanov, keilailu, Maltan ja Tanskan Special Olympics -kisat 
  • Tinja Vatanen, uinti, Maltan Special Olympics Invitational Games 
  • Toni Latvanen, salibandy, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Wilma Torni, jalkapallo, Göteborgin Gothia Cup -turnaus 
  • Tuomo Kukkohovi, keilailu, Maltan Special Olympics Invitational Games 
  • Tuomo Ringman, yleisurheilu, Maltan Special Olympics Invitational Games 
  • Veera Luhtanen, yleisurheilu, down-urheilijoiden MM-kilpailut Tshekissä 
  • Veeti Mustalahti, yleisurheilu, down-urheilijoiden MM-kilpailut Tshekissä 
  • Ville Lipsanen, golf, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Ville Mäntynen, yleisurheilu, Tanskan Special Olympics Sport Festival 
  • Wivan Atrila, golf, Tanskan Special Olympics Sport Festival