Apuvälineistä, avustajista ja asenteesta kiinni – Soveltavan luontoliikunnan mahdollisuuksien kirjo avautuu kokemusasiantuntijoiden retkitarinoista

Henkilö istuu isoon kajakkiin asennetussa tuolissa ja toinen henkilö hänen edessään meloo eteenpäin järvenrannasta pois päin. Takana korkeaa heinikkoa.

Espoon Oittaalla järjestetyssä yhdenvertaisen luontoliikunnan kokemuspäivässä kuultiin esimerkkejä monenlaisilta liikkujilta. Kokemusasiantuntijoiden kertomuksista käy selväksi, että mahdollisuuksia löytyy, vaikka luonnossa liikkumista joutuisi vamman tai erityistarpeen vuoksi soveltamaan apuvälineiden ja avustajien kanssa. Moni haaste on myös ylitettävissä oikeanlaisella asenteella.

Suomen Paralympiakomitean ja Suomen Ladun Yhteiset polut -hankkeen 9. kesäkuuta Espoossa Oittaan ulkoilualueella järjestämässä yhdenvertaisen luontoliikunnan kokemuspäivässä annettiin puheenvuoro joukolle kokemusasiantuntijoita, ennen kuin tapahtuman osallistujat siirtyivät testaamaan luontoliikunnan apuvälineitä ja sovelletun leirielämän välineistöä käytännössä.

Kaikkien retkeilijöiden puheissa yhteistä oli se, että Suomessa riittää luontoliikunnan mahdollisuuksia kaikenlaisille liikkujille, ja niiden hyödyntäminen on usein kiinni kolmesta asiasta: sopivista apuvälineistä, vammaisen tai erityistarpeisen henkilön kanssa luontoretkelle rohkenevista avustajista ja liikkujan itsensä asenteesta.

Yhteisöltä voimaa ja vinkkejä – avustajilta käytännön mahdollisuus

Kahden erityislapsensa kanssa luontokokemuksia keräävä Jenni Arteli tietää, millainen merkitys on luontoon mukaan tulevalla ja sinne kannustavalla seuralla.

- Kannustus ja mukaan ottaminen esimerkiksi tapahtumiin on todella tärkeää, yksin ei välttämättä tule lähdettyä. Hirveän tärkeää on myös yhteistyö muiden perheiden, samoja asioita kokeneiden ihmisten, sekä kolmannen sektorin järjestöjen ja palveluiden kanssa, muun muassa Leijonaemojen erityislapsiperheiden toimintaan osallistuva Arteli kertoo.

Jenni Arteli värikkäässä mekossa puhumassa mikrofoniin.

Seuran, kannustuksen ja hyvän ennakoinnin lisäksi suuri merkitys on myös Artelin mukaan konkreettisilla apukäsillä.

- Vaikeasti monivammaisen 8-vuotiaan poikani ja autismin puolelta haasteita kohtaavan tyttäreni kanssa on monta aspektia huomioitavana, kun lähtee ulos. Kun pysähtyy esimerkiksi hoitamaan avannetta metsässä, kahdet tai kolmetkin apukädet ovat oikeasti iso asia.

Toisille luontoliikkujille avustajaksi riittää parhaimmillaan yksi nelijalkainen. Näkövammainen retkeilijä pääsee opaskoiran kanssa jo melko pitkälle, mutta eläimenkin kanssa on haasteensa. Opaskoira voi esimerkiksi väsyä, jos opastettava päättää kiertää yhden viikonlopun aikana useita luontokohteita, kuten vantaalainen Heidi Koivunen vastikään.

- Opaskoira toi luonnon takaisin elämääni lapsuuden jälkeen, ja oma mökki kasvatti nälkää kokea se yhä laajemmin. Vaikkei vauhti luonnossa liikkuessa ole koiralle kova, se joutuu käyttämään paljon päätänsä ja väsyy, kuten mekin elävinä olentoina, 10-vuotiaana kokonaan sokeutunut Koivunen kertoo.

Täysin tuntemattomaan ympäristöön ei Koivunenkaan voi lähteä pelkän opaskoiran tai edes miehensä kanssa, joka hänkin on sokea, vaan mukaan tarvitaan näkevät silmät. Koivunen sanoo näkövammaisen luontoliikkujan suurimman haasteen olevan löytää ihmisiä, jotka uskaltautuisivat luontoretkille kaveriksi tai avustajaksi.

Ilman näkevää avustajaa hän on joutunut pohtimaan, meneekö retki suorittamiseksi, ja kuinka kova stressi tulee perille löytämisestä.

Heidi Koivunen puhumassa mikrofoniin yleisön edessä. Taustalla Yhteiset polut -mainoskangas.

- Monet saatavat ajatella, etteivät voi lähteä kaverikseni luontoon, kun olisivat sitten minusta vastuussa, tai ajattelevat etteivät osaa neuvoa minua tai toimia kanssani. Nämä ovat tietysti tärkeitä pohdintoja, ja turvallisuus on asia, josta retkillä on huolehdittava. Jokainen näkövammainen on kuitenkin oma yksilönsä ja osaa kertoa tarpeistaan ja toiveistaan kaverille tai avustajalle. Rohkeasti vain mukaan ja kyselemään.

Koivunen onkin lievittänyt omaa retkiopasongelmaansa muutama vuosi sitten perustamallaan Näkövammaisten ja näkevien luontoretkeilijöiden kohtaamispaikka -Facebook-ryhmällä, josta toivoo löytävänsä pikkuhiljaa yhä enemmän itselleen sopivia kumppaneita luontoon.

- Luontoretkillä on tosi kiva, jos mukanani on ihminen, joka tuntee ja tietää kasveja, että hän voi esitellä niitä minulle ja ohjata tunnustelemaan ja kokemaan esimerkiksi kiinnostavia puita, Koivunen havainnollistaa.

Sopivilla apuvälineillä metsään, melomaan ja jopa tuntureille – monenlaista luontotoimintaa sovelletaan jo osallistujien mukaan

Retkeilykaverin lisäksi soveltavaan luontoliikuntaan tarvitaan apuvälineitä, ja niistä on runsaasti kokemusta aktiivisella lahtelaispariskunnalla Soile ja Vesa Knuuttilalla, joilla on esiteltävänään vaikuttava valokuvakimara erilaisista yhdessä kiertämistään luontokohteista.

Valkokankaalle heijastuu kaksikon apuvälineiden kanssa liikkuva osapuoli Soile muun muassa Suomen kansallispuistoissa, melomassa kajakilla, ratsastamassa Islannissa ja jopa jyrkän tunturinousun jälkeen Montellin majalla Lapin Pallas–Hetta-reitin varrella.

Soile ja Vesa Knuuttila yleisön edessä, taustallaan valkokankaalla valokuva maastopyörätuolissa veden äärellä olevasta Soilesta.

Kuvissa vilahtelee metsäretkiä ja auringonlaskuja, rantoja ja lintujen katselua. Samalla Vesa tiputtelee vinkkejä parin kussakin kohteessa hyödyntämistä apuvälineistä, kuten itse kehitellystä siirtolautaversiosta, jota voi käyttää niin pyörätuolinkäyttäjän siirtymisessä melontaretkellä kajakkiin kuin kulkuvälineenä kajakkia siirtäessä lyhyitä matkoja kuivalla maalla.

- Tässä Soilella on Vuontisjärvellä käytössä Spike-rullahiihtokelkka, jolla pyörätuolin käyttäjä pääsee etenemään kapeammillakin poluilla. Tässä taas avustaja käyttää vetovaljaita, joilla voi vetää toista jyrkissä nousuissa ylöspäin ja laskuissa taas jarruttaa, myös työkseen pariskunnan yrityksessä esteettömän elämän mahdollisuuksia edistävä ja apuvälineitä välittävä Vesa kertoo.

Knuuttiloilla on kokemusta niin käsipyöristä, hiihtokelkoista kuin SUP-laudoistakin, ja vastaan on tullut erilaisia ongelmia ratkaistavaksi. Mihin esimerkiksi laittaa pyörätuoli pyöräilyretken ajaksi?

- Meillä mukana on pyörään kiinnitettävä peräkärry, jonne saa monenlaista muutakin tavaraa mahtumaan matkaan, Vesa esittelee.

Valmiiksi tarjolla olevien apuvälineiden lisäksi pieni kekseliäisyys viekin jo pitkälle.

- Kannattaa yrittää tehdä niin paljon kuin pystyy. Monia asioita ei tarvitse jättää tekemättä siksi, että on jokin vamma, Vesa Knuuttila summaa.

Mukaan voi lähteä matalalla kynnyksellä esimerkiksi kaikille avoimille Lapin leireille, joita järjestää satakuntalainen Tunturikerho Geatki.

- Leiriemme ja vaelluksiemme pääasiallista kohderyhmää ovat laajennetut perheet vauvasta vaariin ja muorista mukeloon. Niille on kuitenkin paljon mahdollisuuksia osallistua myös esteettömästi, kun ohjelma rakennetaan joka tapauksessa sen mukaan, millaiseksi osallistujajoukko muodostuu, ja kaikki huomioidaan, kertoo Geatkin varapuheenjohtaja Satu Ojala.

Kerhon 80-vuotias konkari, entinen biologianopettaja Airi Ala-Juusela nyökyttelee vahvistukseksi naisten esitellessä Geatkin toimintaa.

Satu Oja ja Airi Ala-Juusela puhumassa yleisön edessä.

Asenne ratkaisee paljon

Vaikka vammaisille ja erityistä tukea tarvitseville liikkujille soveltuvia luontokohteita ja apuvälineitä löytyy, kaikkien osien yhdistäminen onnistuneeksi luontoretkeksi vaatii monesti ahkeraa selvitys- ja järjestelytyötä. Lannistumaton asenne on avain moneen niin avustajaan kuin apuvälineeseen liittyvään ongelmaan.

- Apuvälineitä ei kukaan tule eteesi tuomaan, ellet niitä osaa itse pyytää tai joskus jopa vaatia tai valittamisen kautta hakea. Myös välineiden kuskaamisessa retkipaikoille saattaa joutua näkemään vaivaa, kun henkilöautoon ei perheen kanssa montaa mahdu, eikä vammaispalveluiden kyytiasioissa välttämättä tulla paljoa vastaan, huomauttaa Jenni Arteli.

- Mutta jos tarve päästä luontoon on, ei vammaisuus tai perheen erityistarpeet sitä lopulta muuta miksikään, ja keinoja löytyy – kuten nykyään myös jo apuvälineitä monesta kohteesta ja tapahtumasta, Arteli jatkaa.

Aina luontokokemukset eivät ole suuria onnistumisia, ja kuten Arteli kertoo, retki saattaa esimerkiksi autismin kirjon aistihaasteisiin liittyen katketa siihen, että vaatteet kastuvat sateessa.

- Jokaisella retkellä sattuu ihan varmasti kaikenlaista, mitä ei pystytä ennakoimaan, ja se on toisaalta myös jutun juoni, ettei kaikkea voi tietää ennalta. Vaikkei fiilis olisi siinä hetkessä positiivinen, saadaan kuitenkin yhteinen kokemus, joka voi olla hauska sitten jälkikäteen, Arteli pohtii muistelleen perheensä pieleen mennyttä melontaretkeä voimakkaassa tuulessa, lasten itkiessä ja panikoidessa veden keskellä.

Puhujat rivissä yleisön edessä.

Artelin kertomukset kuvastavat asennetta, jollaista usein vaaditaan, kun lähdetään vammaisena liikkujana tai erityislapsen kanssa luontoon. Kokemuspäivän vetänyt Yhteiset polut -hankkeen Niko Halminen nostaakin asennoitumisen monesti ensisijaiseksi soveltavaa luontoliikuntaa koskevaksi haasteeksi.

- Meistä monille luonto ei merkitse sitä, että mennään laiturin nokkaan hetkeksi ja tullaan pois, vaan itsensä ylittäminen on se juttu. Parhaimmillaan tarjolla on mahtavia elämyksiä, mutta välillä luonnossa voittamisen hetket saattavat olla siinä, että siellä on selvitty.

 
Kuvat: Toivo Laiho ja Jasmin Koskinen

Lue lisää:

Oittaan luontoliikuntatapahtumassa puhuva sokea Heidi Koivunen: ”Luonnossa aistit ovat tasavertaisia”

Jenni Arteli kertoo Oittaan luontoliikuntatapahtumassa esteettömyydestä ja yhdenvertaisuudesta erityislapsiperheen äidin näkökulmasta

Kaikille avoimet Lapin vaellukset ja leirit esittelyssä Oittaan luontoliikuntatapahtumassa

Lisätietoja tapahtumasta ja Yhteiset polut -hankkeesta: