Sauna, Pajulahti ja EM-kilpailut

Heikki Juvonen on Suomen naisten maalipallomaajoukkueen päävalmentaja.

Suomen naisten joukkueelle on tulossa jälleen arvokilpailut kotimaan maaperällä, edellisen kerran pelasimme MM-kilpailut Espoossa 2014. Nuo edelliset kotikisat olivat itselleni ensimmäiset isot kisat Suomen naisten valmentajana, silloin menestystä ei tullut ja putosimme kivikovan alkulohkon jälkeen pois mitalipeleistä. Paljon on sen jälkeen muuttunut, pelaajia vaihtunut, laji on kehittynyt entisestään. Yhä useampi maa toimii ammattimaisemmin satsaten menestykseen yhä enemmän ja enemmän resursseja. Useiden maiden urheilijat ovat onnellisessa asemassa voiden keskittyä vain urheiluun ja kenties jopa saavat siitä rahallisen korvauksen.

Meidän Suomen urheilijoiden mahdollisuudet tuollaiseen ovat ainakin tällä hetkellä olemattomat. Jokainen urheilijamme kohtaa viikoittain haasteita yksityiselämän, työuran, opiskelujen ja urheilun yhteensovittamisessa. Siitä huolimatta lähdemme tuleviin kilpailuihin tasavertaisina kilpailemaan omien unelmiemme täyttymisestä. Kuten aina, tässäkin asiassa on kaksi puolta. Toisaalta rahallisen tuen saaminen siten, että voisi keskittyä täysipainoisesti urheiluun, mahdollistaisi runsaamman harjoittelun ja kenties poistaisi useita arjen tuomia haasteita. Kun taas toisaalta, se toisi mukanaan suurta vastuuta ja saattaisi osittain poistaa urheilijan oman vapauden tunteen, joka antaa vieläkin enemmän tilaa unelmille ja suurille teoille.

Heikki Juvonen

Tällä hetkellä on jo tiedossa ketä vastaan ja missä järjestyksessä alkulohkomme ottelut tullaan pelaamaan. Siellä on luvassa erittäin tasaväkisiä otteluita monen maan välillä ja vaikka Venäjä onkin varmasti se ykkössuosikki, uskon meidän joukkueen onnistuessamme pystyvän haastamaan heidät kamppailuun voitosta. Sen jälkeenhän kisat ovat ”kerrasta poikki” pelejä, joten varmasti on luvassa myös draamaa, iloa, surua ja muita tunteita… Sitähän se urheilu on!!!

Matkalla kohti kisoja olemme kohdanneet monenlaisia vastoinkäymisiä, eikä aina ole hymyilyttänyt. Onneksi nyt kesää kohti asiat ovat alkaneet loksahtelemaan paikoilleen ja urheilijat ovat hyvässä vauhdissa omassa harjoittelussaan. Valmistautumiseemme kuuluu tällä hetkellä viikoittaista harjoittelua niin lajin kuin fysiikkaharjoittelun muodossa. Leirejä, harjoituspelejä ja paljon muuta. Valmentajana minulla on edessä mielenkiintoinen työ luoda joukkueeseen ilmapiiri, jossa suuret onnistumiset ja tasonnostot ovat mahdollisia. Uskomme vahvasti, että joukkueessa on ainesta pitkälle menemiseen. Nyt vain etsitään oikeat keinot huippusuoritukseen!

Tätä tekstiä kirjoittaessa olen juuri istunut Pajulahden tulevan kisanäyttämön rantasaunassa aurinkoisena kesäiltana. Takana on ollut jälleen yksi päivä täynnä harjoituksia…Tuota järvimaisemaa katsoessa unohtui kaikki ylimääräinen, ja monta hyvää ajatusta niin joukkueestamme kuin kisoista ylipäätään alkoi kehittymään… Suosittelen tätä kokemusta kaikille kisoihin saapuville urheilijoille, valmentajille ja muille joukkueiden jäsenille!

Toivotaan vielä kaikille kisoihin tähtääville urheilijoille hyviä harjoituksia, pysykää terveenä ja pelataan huippukisat!"

Pajulahti 2017 -blogissa julkaistaan 22 kirjoitusta, yksi per viikko aina 18.–22.9. järjestettäviin EM-kilpailuihin saakka. Jokaisella blogitekstillä on eri kirjoittaja. Uusi blogiteksti julkaistaan aina joka keskiviikko.