Nälkä kurnii kotikisoihin!

Miika Honkanen on miesten maalipallojoukkueen sentteri, joka teki arvokilpailudebyyttinsä kaksi vuotta sitten edellisissä EM-kilpailuissa.

"Pajulahden Euroopan mestaruuskilpailut tulevat olemaan henkilökohtaisesti urani kolmannet arvokisani sekä samalla ensimmäiset kotikilpailuni, joka tuo oman mielenkiintonsa osalleni. Edelliset arvokisani olivat Rion paralympialaiset, joissa emme joukkueena pystyneet yhdeksättä sijaa parempaan, mutta henkilökohtaisesti kilpailut olivat mieleenpainuva kokemus ja kasvattivat vain lisää motivaatiota huipulle pyrkimiseen. Paralympialaisten ja Pajulahden kisojen välillä aika onkin käytetty tehokkaasti heikkouksieni kehittämiseen edesauttaakseni tietäni kohti maalipallomaailman huippua. Omalla kehittymiselläni pyrin luonnollisesti olemaan joukkueeni avuksi mennessämme kohti menestystä.

Vaiherikkaan vuoden aikana avainasemassa kehittymisessäni on ollut kokonaisvaltaisesti laadukkaampi tekeminen sekä tehokkaampi palautuminen harjoitteluista, ja se on näkynyt positiivisesti pelissäni. Yksi suurista kehityksenkohteistani on ollut hyökkäystehoni. Sitä parantamalla olen ottanut ison askeleen sentteripelini kehittämisessä, joka jo näkyy positiivisesti kansainvälisissä peleissä. Nälkä päästä toteuttamaan kehittämiäni asioita pelissäni on suuri, enkä malta odottaa pelaamista Pajulahden kotikisoissa.

Luottamustani joukkueemme peliin lisää oman kehittymiseni lisäksi entisestään myös kehittynyt tekeminen koko maajoukkueemme tiimissä. Maajoukkueemme on keskittynyt myös tekemään asiat entistä laadukkaammin, mikä on ollut suuri osatekijä myös omassa kehityksessäni. Maajoukkueemme valmennustiimissä tapahtui suuria muutoksia vuoden 2017 alussa lähes koko staffin vaihtuessa ja näin ollen alkuvuosi oli myös tiimin uudelleen järjestäytymistä. Odotan innolla ja luottavaisin mielin tulevia kotikisoja, sillä siellä pääsemme toteuttamaan harjoittelemiamme asioita äärimmäisen kovatasoisessa turnauksessa.

Miika Honkanen

Tämän tekstin sisältöä miettiessäni olimme maajoukkueen kanssa menossa kohti Liettuan Kaunasia, jossa osallistuimme Lions Cupin kansainväliseen turnaukseen 21.–23.7. Istuessani kahvikuppi kourassa ja kuunnellessa joukkueemme puheensorinaa sekä vitsin iskemistä nousi hymy huulilleni, sillä nämä hetket ovat olleet arvokkaita tekijöitä, miksi yleensä pelaan maalipalloa. Joukkuelajin hienous on mielestäni sen kokonaisvaltaisuudessa, sillä yhteisen pelin ja fiiliksen luominen lähtee pitkälti pelikentän ulkopuolelta, jo pelkästään arkisesta yhdessä olosta ja yhteisistä ruokailuista. Tämänkaltaiseen yhteenhitsautumiseen antoi koko maajoukkueellemme hyvän tilaisuuden Kaunasin turnaus, ollessamme reissussa kahdella joukkueella ja koko staffin voimin. Pelejä turnauksessa oli kahdeksan toisella ja seitsemän toisella joukkueella, joten staffimme hoiti kaikkiaan 15 peliä 49 tunnin aikana. Tämä jos joku hitsasi meitä kasaan vielä entisestään sekä antoi joukkueellemme hyvää harjoitusta koviin peleihin saadessamme kotiin tuomisiksi hopeasijan.

Tulevat EM-kilpailut tulevat olemaan henkilökohtaisesti mielenkiintoiset, niiden ollessa ensimmäiset kotikilpailut kohdallani. Uskon kotikisojen olevan niin uhka kuin mahdollisuuskin lisääntyneen kannustuksen tai vaihtoehtoisesti paineen takia. En tosin kuitenkaan ole millään tavoin huolissani asiasta, vaan pikemminkin mielenkiinnolla odotan kilpailuja ja niiden tunnelmaa. Jos jostain olisin huolissani, olisi se ajankuluttaminen kilpailuiden alkupäivinä, jolloin yleensä maailmalla ollessa viimeistellään peliä harjoitusten muodossa paikan päällä. Tällöin yleensä ulkomailla ehditään vähän tutustua lähimaastoon ja ihmetellä vierasta kulttuuria. Tämä ei tällä kertaa ole niin mielenkiintoista viettäessä näitä päiviä tuttuakin tutummassa Pajulahden urheiluopistossa, jossa leireilemme kymmeniä vuorokausia vuosittain...  Tämä on tietenkin myös valmistautumistamme helpottava tekijä sekä mahdollistaa joukkueellemme tilaa luovalle ajankuluttamiselle sen ollessa meille hauskan helppoa.

Toivotan puolestani kaikki turnaukseen osallistuvat urheilijat ja toimitsijat lämpimästi tervetulleeksi kauniiseen Pajulahteen nauttimaan urheilun juhlasta. Lisäksi suosittelen kaikille lajista kiinnostuneille vahvasti tulemaan paikan päälle katsomaan äärimmäisen kovatasoista maalipalloa, sekä nauttimaan kisojen oheisaktiviteeteista, jossa mm. pääset Pimee Cafehen hankkimaan aivan uudenlaisen kahvilakokemuksen. Törmäillään kisoissa ja somessa!"

Pajulahti 2017 -blogissa julkaistaan 22 kirjoitusta, yksi per viikko aina 18.–22.9. järjestettäviin EM-kilpailuihin saakka. Jokaisella blogitekstillä on eri kirjoittaja. Uusi blogiteksti julkaistaan aina joka keskiviikko.