Uutiset Kaikki Uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
27.08.2019 | Paralympiakomitea

JYSK on Paralympiakomitean neljäs pääyhteistyökumppani

Suomen Paralympiakomitea julkisti uusia yrityskumppanuuksia tänään 27.8. Yritys osana Paraperhettä -tilaisuudessa. JYSK on Paralympiakomitean neljäs pääyhteistyökumppani. JYSK on tukenut Suomessa paraurheilua jo vuodesta 2015 ja nyt yhteistyötä syvennetään tuntuvasti. Lisäksi yhteistyö Borenius Asianajotoimiston kanssa jatkuu ja uusi kumppanuus solmittiin Spring Housen kanssa.

Tanskalaisomisteisella JYSKillä on pitkä historia paralympiaurheilun tukemisessa ja se tekee yhteistyötä myös Ruotsin, Norjan ja Tanskan Paralympiakomiteoiden kanssa. Tämä luo hienoja mahdollisuuksia laajemmallekin yhteistyölle Pohjoismaiden kesken.

Yhteistyön laajetessa JYSK kasvattaa tänä vuonna nuorille paraurheilijoille jaettavia JYSK-stipendejä ja järjestää syyskuussa jo vuoden toisen kampanjan, jossa se ohjaa euron myytyä tyynyä kohden Tokion paralympiajoukkueelle. Yhteistyö tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia vuodelle 2020, kun Suomen Paralympiakomitean ja Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n tulevan yhdistymisen lisäksi urheilijoilla on edessä tärkeä Tokion paralympiavuosi. Nyt sovittu yhteistyö JYSKin kanssa jatkuu vuoden 2022 loppuun asti kattaen myös Pekingin paralympialaiset.

-Olemme iloisia saadessamme viedä yhteistyömme täysin uudelle tasolle pääyhteistyökumppanuuden sekä sopimuksen jatkamisen myötä. Uusi sopimus osuu myös hienosti juhlavuoteen, sillä JYSK ja paraurheilu tulevat tänä vuonna juhlistaneeksi jo 30 vuoden yhteistä taivalta pohjoismaisella tasolla, Suomen JYSKin maajohtaja Ville Velin kertoo.

-JYSKin pitkäjänteistä panostusta paraurheiluun on ollut upea seurata ja olla mukana kehittämässä. JYSK on jo osoittanut tukevansa paraurheilijoita vaikeallakin hetkellä ja pääyhteistyökumppanuus on luonnollinen jatko yhteistyölle, Paralympiakomitean yrityssuhdepäällikkö Timo Mäkynen taustoittaa.

Paralympiakomitean kolme muuta pääyhteistyökumppania ovat Borenius Asianajotoimisto, Finnair ja Toyota.

 

Borenius jatkaa pääyhteistyökumppanina vuoteen 2024 asti

Vuonna 1911 perustettu Borenius Asianajotoimisto on ollut Suomen Paralympiakomitean yhteistyökumppani vuodesta 2013 ja pääyhteistyökumppani vuodesta 2017 alkaen. Kolmatta kertaa järjestetyssä Yritys osana Paraperhettä -tilaisuudessa julkistettiin yhteistyön jatko aina vuoteen 2024 asti, kattaen muun muassa Tokion, Pekingin ja Pariisin paralympialaiset.

Borenius auttaa Suomen Paralympiakomiteaa ja paraurheilijoita laki- ja sopimusasioissa, lisäksi yritys on auttanut kehittämään paraurheilun luokittelujärjestelmää sekä urheilijoiden yhdenvertaista kohtelua eri tilanteissa.

 

Spring House täydentää Paralympiakomitean kumppaniverkostoa

Suomen Paralympiakomitea on sopinut yhteistyökumppanuudesta työvoima- ja urapalveluihin sekä henkilöstövalmennukseen keskittyvän Spring Housen kanssa. StaffPoint-konserniin kuuluva Spring House valmentaa vuosittain yli 20 000 työnhakijaa uudelle uralle, ja yrityksen erityisosaamista on työskentely muun muassa osatyökykyisten kanssa.

SpringHousen ydinajatuksena on auttaa yksilöitä oivaltamaan omat vahvuutensa ja viemään ideat arjen työssä tapahtuviksi muutoksiksi, mikä on tärkeää niin työelämässä kuin paraurheilussakin.

 

Kuvassa JYSKin henkilöstö kuvattuna viime vuoden henkilöstöpäivässä.

 

Timo Mäkynen

Yrityssuhdepäällikkö


0401598199