Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
22.09.2017 | Paralympiakomitea

Kahdeksan suomalaisurheilijaa Euroopan Nuorten Paralympiakilpailuihin

Viralliset Euroopan Nuorten Paralympiakilpailut (European Para Youth Games) järjestetään ensimmäistä kertaa lokakuussa Italian Liguriassa 9.–15.10. Suomesta kilpailuihin osallistuu kahdeksan urheilijan joukkue, joka edustaa neljää eri lajia: judoa, purjehdusta, uintia ja yleisurheilua. Moni nuorista lähtee ensimmäisiin kansainvälisiin kilpailuihinsa ja etappi onkin tärkeä tulevaisuutta ajatellen. Joukkueenjohtaja Katja Saarinen on mielissään, että Euroopan Paralympiakomitea haluaa tarjota nuorille monilajikilpailutapahtuman.

– Vammaisurheilussa ei ole samalla tavalla tarjolla ikätasokilpailuita kuin vammattomien puolella. Nuori urheilija saattaa kilpailla ensimmäisen kerran ulkomailla oman lajinsa arvokilpailuissa, mikä ei ole ideaali tilanne. Kilpailuissa nuori saa harjoitella tavoitteen asettelua, valmistautumista ja kilpailutilanteessa olemista. Väliasteet ovat tärkeitä, kun tavoitellaan huippua, Saarinen kuvailee.

Oulun Judokerhoa edustava Jyri Koukkari, 15, kilpaili keväällä 2017 ensimmäisissä kansainvälisissä kilpailuissaan Saksassa. Sieltä tuomisina oli pronssia, vaikka Koukkari otteli muutamaa painoluokkaa korkeammassa luokassa.

– Tykkään harjoitella ja kilpailla, eikä Saksassa jännittänyt sen enempää kuin muissa kilpailutilanteissa. Voitin siellä kaksi ottelua ja hävisin kaksi. Tuntuu hienolta lähteä Italiaan, kun on enemmän suomalaisia mukana ja muistakin lajeista, oululainen kertoo.

Suomen joukkue Nuorten Paralympiakilpailuihin

Uinti: William Söderling, Nader Khalili,
valmentajat: Kati Kauhanen, Anne Kulmala
Purjehdus: Marcus Kavaleff, valmentaja: Mika Hollo
Judo: Jyri Koukkari, valmentaja: Jaana Ronkainen
Yleisurheilu: Niko Ristiranta, Santeri Karvo,
Sini Paukkeri, Juuli Väisänen,
valmentajat: Maarit Kurki, Markku Niinimäki,
fysioterapeutti: Ilona Rauhamäki,
opas: Sonja Turnbull-Smith
Joukkueenjohto: Katja Saarinen, Reeta Lindeman
Tiedotus: Leena Kummu