Uutiset Kaikki Uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
14.10.2019 | Paralympiakomitea

Miehet viidensiä maalipallon EM-kilpailuissa – paralympiapaikka jäi haaveeksi

Miesten maajoukkue löysi hyvän pelivireen Saksan Rostockissa pelattuihin EM-kilpailuihin. Suomi eteni alkusarjasta toisena pudotuspeleihin, mutta paralympiapaikka kaatui puolivälierätappioon Turkille. Suomi sijoittui turnauksessa viidenneksi voitettuaan kaksi sijoitusottelua. Naisten maajoukkue puolestaan oli turnauksen kahdeksas ja joutuu hakemaan vauhtia EM-kilpailujen B-sarjasta.

Alkusarjassa Suomi esitti varmaa peliä ja voitti Belgian, Espanjan ja Tsekin. Puolivälierässä vastaan tuli Tukki, joka vei tiukan ottelun 5-7, samalla varmistui, ettei Suomea nähdä Tokion paralympialaisissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1976 kisojen.

Joukkue sai koottua rivinsä ja voitti Kreikan ensimmäisessä sijoitusottelussa maali-ilottelun päätteeksi 12–10. Kokenut Jarno Mattila heitti Suomen maaleista seitsemän. Ottelussa viidennestä sijasta Suomi möyhensi jo toista kertaa turnauksen aikana MM-pronssimitalistin Belgian, nyt lukemin 10–5. Erkki Miinala heitti kuusi maalia. Kaiken kaikkiaan turnaus oli Suomelta vahvaa pelaamista, mutta perjantain tasaväkinen puolivälieräottelu Turkkia vastaan kääntyi lopussa tappioksi.

Naisten EM-turnaus alkoi kohtuullisesti, mutta viimeisessä viidessä ottelussaan Suomi jäi neljä kertaa nollille. Lauantain sijoitusotteluissa Suomi hävisi ensin Venäjälle 0–10 ja putoamisen ratkaisseessa ottelussa Kreikalle 0–3. Suomen sijoitus turnauksessa oli kahdeksas ja toista kertaa peräkkäin joukkueen täytyy hakea vauhtia vuonna 2020 pelattavista B-sarjan EM-kilpailuista. Miesten maajoukkueelle seuraavat arvokilpailut ovat vuoden 2021 A-sarjan EM-kilpailut.

Miesten Euroopan mestaruuden voitti kotijoukkue Saksa, hopeaa Ukrainalle ja pronssille ylsi Liettua. Naisten puolella mestaruuden vei Turkki ja seuraavat sijat menivät Israelille ja Saksalle.

TULOKSET

Miehet, alkusarja

Saksa–Suomi 3–2
Suomi–Belgia 11–3
Espanja–Suomi 5–11
Tsekki Suomi 5-11

Puolivälierä

Turkki–Suomi 7-5

Sijoitusottelut

Suomi–Kreikka 12–10
Suomi-Belgia 10-5

Naiset, alkusarja

Suomi–Venäjä 5–11
Ukraina–Suomi 1–0
Suomi–Kreikka 2–3
Tanska–Suomi 2–5

Puolivälierä

Turkki–Suomi 10–0

Sijoitusottelut

Venäjä–Suomi 10–0
Suomi–Kreikka 0–3

 

 

NAISTEN JOUKKUE

  • Miina Grönroos, Riihimäki
  • Susanna Halme, Espoo
  • Kaisu Hynninen, Espoo
  • Iida Kauppila, Espoo
  • Raisa Kuusela, Rovaniemi
  • Krista Leppänen, Tampere
  • Päävalmentaja: Petri Posio
  • Fysiikkavalmentaja: Arttu Mäkinen
  • Huoltaja: Maarit Lehto

MIESTEN JOUKKUE

  • Miika Honkanen, Vantaa
  • Jarno Mattila, Espoo
  • Erkki Miinala, Espoo
  • Markus Tihumäki, Espoo
  • Joni Ylönen, Espoo
  • Ehsan Zoveidavi, Espoo
  • Päävalmentaja: Jarkko Pokkinen
  • Fysiikkavalmentaja: Toni Kneip
  • Huoltaja: Axel Sundholm
  • Videoanalyysit: Mikko Häyrinen (KIHU)

Kisasivuthttp://em-rostock2019.de/Home_en.html

Kuvassa Erkki Miinala ja Miika Honkanen Rion paralympialaisissa. Kuva: Riku Valleala, KIHU/Paralympiakomitea