Uutiset Kaikki Uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
27.06.2019 | Paralympiakomitea

Nuoret paraurheilijat kilpailevat viikonloppuna EPYG 2019 -kisoissa Pajulahdessa

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävät European Para Youth Games -kisat kilpaillaan tulevana viikonloppuna 28.-30.6. Pajulahdessa.

Suomella on kotikisoissaan kilpailukykyinen 31 urheilijan joukkue, jossa on edustettuna kuusi eri paralajia; yleisurheilu, uinti, pöytätennis, sokkopingis, judo ja pyörätuolikoripallo. Edessä on hieno kisaviikonloppu, kun lähes 400 nuorta paraurheilijaa, 27:stä eri Euroopan maasta, kilpailee kahdeksassa eri lajissa. Osalle urheilijoista kyseessä ovat ensimmäiset kansainväliset kilpailut ja hieno mahdollisuus kartuttaa elintärkeää kisakokemusta tulevaisuutta varten. Pääsääntöisesti lajien suorituspaikat ovat Pajulahden alueella, lukuun ottamatta uintia, joka kilpaillaan Mäkelänrinteen uintikeskuksessa lauantaina ja sunnuntaina, sekä yleisurheilua, joka järjestetään Nastolassa Rakokivan kentällä.

Suomen joukkueeseen mahtuu niin ensikertalaisia kuin kokeneempiakin urheilijoita. Kokeneempaan urheilijakaartiin lukeutuu muun muassa uimari Nader Khalili, 17. Nader kuuluu Paralympiakomitean nuorten paralympiaryhmään, Team Tokio -ryhmään sekä Uimaliiton aikuisten vammaisuintimaajoukkueeseen. Huhtikuussa Nader kellotti kehitysvammaisten S14-luokan uuden ME-ajan 17.35,34 vapaauinnin maratonmatkalla 1500 metrillä. Lähes kaikkien matkojen S14-luokan Suomen ennätystä hallussaan pitävä Khalili tähtää kohti Tokion paralympialaisia 2020. Viikonlopun EPYG 2019 -kisoihin Nader lähtee kovin tavoittein.

– Tämän viikonlopun aikana yritetään rikkoa Lontoon MM-kisojen rajoja. Nader on älyttömän motivoitunut tekemään kovasti töitä. Treenaaminen lähtee kestävyysominaisuuksista, mutta Nader on myös nopea uimari, kertoo Kalle Lydman, Nader Khalilin valmentaja.

– Haluan tulla koko ajan nopeammaksi. Tykkään harjoitella ja kilpailla, lisää Nader.

Uimari Nader Khalili sekä hänen valmentajansa Kalle Lydman palkittiin keskiviikkona 26.6. Suomen Paralympiakomitean majoituskumppani Scandicin vuosittain jakamilla 500 euron suuruisilla ”Yhteisellä asenteella esteitä poistamassa” -stipendeillä.

EPYG 2019 -kilpailutapahtuman lisäksi perjantaina 28.6. Pajulahdessa järjestetään Sporttitori, jossa on mahdollisuus kokeilla eri vammaisurheilun lajeja. Lisäksi tapahtumassa saat tietoa eri liikuntamahdollisuuksista ja liikunnan apuvälineistä sekä vinkkejä urheilijan. Paikalla on myös paralympiamitalisti Henry Manni. Sporttitori on maksuton tapahtuma, joka järjestetään Pajulahden päätalon ympäristössä.

Suomen joukkueen kisa-aikataulun löydät TÄSTÄ

Kisasivut: www.epyg2019.fi

Lisätiedot:
Katja Saarinen, joukkueenjohtaja, 050 3790 959, katja.saarinen@paralympia.fi
Aino Linnamaa, joukkueen tiedottaja, 040 5533 569, aino.linnamaa@paralympia.fi

Kuvassa: Suomen EPYG 2019 -joukkue, kuvasta puuttuu pyörätuolikoripallojoukkue