Para School Day -kiertue pyörii nykyään kuntamallilla – tavoittaa jopa 20 000 oppilasta

Para School Day -fiiliksiä

Suomen Paralympiakomitea on järjestänyt Para School Day -koulukiertuetta vuodesta 2011 lähtien. Konseptin kehittymisen myötä kiertuetta pyöritetään nykyisin kuntamallilla, joka mahdollistaa vammaisurheilulajien kokeilun yhä useammalle koululaiselle ympäri Suomea. Keväällä kiertue käy Jyväskylässä, Espoossa ja Kainuussa.

Kiertue on kehittynyt ja kasvanut vuosi vuodelta, vaikka pääidea on pysynyt samana: oppilaat pääsevät kokeilemaan vammaisurheilulajeja ja samalla oivaltavat, että jokainen liikkuu tavallaan. Kun sana kiiri ja yhä useampi koulu halusi mukaan kiertueelle, oli kehitettävä uusia tapoja tarjota Para School Day -kokemus mahdollisimman monelle oppilaalle. Tämän myötä kehitettiin Para School Day -kuntamalli, jossa vieraillaan yhden viikon ajan yhdessä kunnassa ja viikon jokaisena päivänä eri koulussa.

Syksyllä 2018 toteutettiin Para School Day -kuntamallin pilottivaihe, joka oli menestys. Pilottivaiheesta saadut positiiviset kokemukset vahvistivat, että jatkossa Para School Day -toiminta toteutetaan kuntamallilla eikä erillisiä yksittäisten koulujen kiertuehakuja enää toteuteta.

– Aiemmin koulut hakivat kiertueelle mukaan ja valitsimme mukaan 10 koulua. Vuonna 2016 hakemuksia tuli jo lähes 200 ja aloimme ymmärtää kiertueen potentiaalin. Tällä hetkellä kiertue on käynyt 18 kunnassa ja nyt myydään jo ensi vuoden viikkoja, Para School Dayn päällikkö Reeta Lindeman kertaa.

– Para School Day vieraili Jyväskylässä viime syksynä ja se oli sekä kouluille että oppilaille erittäin positiivinen kokemus. Vammaisurheilulajien kokeilu antoi oppilaille konkreettisen esimerkin erilaisuuden kohtaamisesta sekä tasavertaisuudesta, Jyväskylän Liikkuva koulu -koordinaattori Jon Salminen toteaa.

Para School Day -kuntamalli mahdollistaa sen, että esimerkiksi vuoden 2019 aikana kosketuksensa eri vammaisurheilulajeihin saa yhteensä yli 20 000 oppilasta. Aiemmin kiertue tavoitti 2000-3000 oppilasta. Joissakin kunnissa harkitaan, että Para School Day olisi ikäkausikokemus, johon osallistuu joka vuosi sama vuosiluokka. Kevät 2019 onkin ollut kiireistä aikaa, kun Para School Day -liikuntapäivä on vieraillut kuudella eri alueella ja kunnassa ympäri Suomea.

Tämän kevään aikana Para School Day -liikuntapäivä vierailee vielä Jyväskylässä, Espoossa sekä Kainuussa. Syksyllä kesäloman jälkeen vieraillaan esimerkiksi Satakunnassa. Urheilijavieraina kevään kouluilla ovat muun muassa parayleisurheilijat Amanda Kotaja ja Henry Manni, pöytätennispelaaja Aino Tapola sekä pyörätuolirugbya pelaava Antti Sinisaari.

– Ensi syksystä on tulossa näillä näkymin vauhdikas Para School Day:n vakiinnuttaessa asemansa koulujen suvaitsevaisuuskasvatuksessa. On hauska nähdä miten Para School Day muovautuu jokaisen kunnan erityistarpeisiin. Toiveiden mukaan toteutamme suuria jättitapahtumia urheiluhallissa tai pieniä tapahtumia kyläkouluissa – kummatkin yhtä arvokkaita, kertoo Lindeman.

Vuoden 2019 Para School Day -liikuntapäivät toteutetaan yhteistyössä Toyotan kanssa, Para School Day powered by Toyota -nimellä.

Kevään 2019 koulut

6.touko          Konnevesi
7.touko          Huhtasuon koulu
13.touko        Päivänkehrä
14.touko        Päivänkehrä
15.touko        Mattliden
16.touko        Mattliden
17.touko        Kirstin koulu
21.touko        Hyrynsalmi ja Suomussalmi
22.touko        Kajaani
23.touko        Kuhmo

Para School Day verkkosivuilla