Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
15.03.2017 | Paralympiakomitea

Parahiihtäjät testasivat paralympialadut

Parahiihdon maailmancup-kausi jatkui viikonvaihteessa tulevissa paralympiamaisemissa Pyeongchangissa. Kevättalven MM-mitalisti Ilkka Tuomisto ylsi kolmessa kilpailussaan kelposijoille, vaikka podium-paikat jäivätkin tällä kertaa haaveeksi.

Korean maailmancupin taistot kilpailtiin melko lämpimissä ja pehmeissä olosuhteissa. Lauantain 20 kilometrin vapaan kisassa Ilkka Tuomisto ylsi kuudennelle sijalle.

“Ei kuitenkaan mitaleille ollut mikään mahdoton aikaero, vielä kun baana oli sohjoa, joka on minulle selkeästi huono”, Tuomisto kertoi viikonvaihteen avauskisastaan.

Kuudetta sijaa seurasi maanantain sprintin neljäs tila. Tuomisto painoi etenkin karsinnassa loistovauhtia voittaen sen.

“Harmittaa, etten pystynyt enää finaalissa pitämään loppuun saakka hyvää vauhtia, vaan iski älyttömät hapot. Karsinnan voitto, ja välierissäkin tuntui helpolta, muttei sitten pystynyt iskemään. Vauhtia löytyi, mutta ei vaan jaksanut.”

Suomen aikaa keskiviikkoaamuna käydyssä 10 kilometrin kisassa Tuomisto oli viides, muutamia sekunteja podium-paikasta jääneenä.

“Hopeasta varsinkin oli tiukka taistelu aivan loppukilometreille, jolloin itse en vaan pystynyt vastaamaan enää muiden vauhtiin”, 2,3 sekuntia palkintokorokepaikasta jäänyt suomalaistähti tuumi.

Tuomiston mukaan Pyeongchangin reissu oli hyvä ensi vuotta ajatellen.

“Nähtiin olosuhteet ja pystyi suksitestiäkin tekemään. Nyt tiedetään vähän enemmän, minkälaista suksea täällä ensi vuoden paralympialaisissa tarvitaan”, Tuomisto sanoi viitaten jo tulevaan vuoteen.

Tänä keväänä vielä Japanissa maailmancupia kisaavan suomalaisen perusvauhti on tällä hetkellä hyvällä tasolla, vaikka Tuomisto ei harmikseen olekaan löytänyt viimeistä puristusta ja iskua kisojen loppuun.

“Tästä vielä kisat jatkuvat Japanin Sapporoon viikonloppuna, jolloin on viimeiset maailmancupin kisat. Sieltä lähdetään vielä hakemaan kaudelle hyvä lopetus ja podium-sijaa.”

Suomalaisista Etelä-Koreassa kilpailivat myös Rudolf Klemetti ja Sini Pyy. Kilpailuiden kaikki tulokset kokonaisuudessaan löytyvät tämän linkin takaa.

Kuva ja teksti: Hiihtoliitto ry