Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
15.03.2018 | Paralympiakomitea

Pyörätuolicurlingjoukkueen pelit päättyivät PyeongChangissa

Suomen pyörätuolicurlingjoukkue kohtasi päivän ensimmäisessä ottelussaan lohkon toisena olevan Kanadan, joka oli jo ennen ottelua varmistanut paikkansa jatkossa. Ottelu eteni varsin tasaisissa merkeissä aina seitsemänteen päätyyn asti, jossa Kanada otti kolme pistettä. Johto kasvoi vielä viimeisessä päässä ja Kanadan voitti ottelun lukemin 8-4.

– Hyvä peli pelattiin Kanadaa vastaan tällä kertaa. Ainoa oli, että tässä lopussa tuli vähän kiire ajan kanssa et se meinas loppua. Tasaväkisesti kamppailtiin ja pystyttiin varastamaan Kanadalta päitä. Heitot onnistu suht koht hyvin kaikilta ja se näkyy heti siinä tuloksessa, kommentoi Yrjö Jääskeläinen pelin jälkeen.

Päivän toisessa ja samalla viimeisessä PyeongChangin pelissä Suomella oli vastassaan Saksa. Ottelun alkuosa eteni jälleen kerran tasaisissa merkeissä, mutta kuudennessa ja seisemännessä päässä Suomi teki ratkaiseviin kohtiin pari virhettä ja Saksa otti näistä päistä yhteensä viisi pistettä. Loppunumerot olivat lopulta niinikään 8-4 Saksalle.

– Harmittavissa kohdissa tuli huonoja heittoja, kuten nelospäässä. Ihan hyvääkin peliä pelattiin, mutta pari päätä hävittiin isommin ja se ratkaisi pelin, kertoi tuoreeltaan Markku Karjalainen.

Suomen joukkueen saldoksi jäi PyeongChangin paralympialaisista 2 voittoa (USA ja Ruotsi) ja 9 tappiota. Lopullinen sijoitus oli siten yhdestoista. Neljä vuotta sitten Sotsin paralympialaisissa Suomi sijoittui viimeiseksi eli kymmenenneksi.

– Koko kisoista jäi vähän kahtiajakoiset fiilikset. Tuloksellisesti tämä ei ollut toki sitä mitä olisi suonut. Mutta tavoitteena oli myös nauttia pelistä, eikä liikaa puristaa kahvaa. Ja siinä kyllä kohtuu mukavasti onnistuttiin. Koko vuosi on ollut aika vaikea pienten joukkueen sisäisten ongelmien vuoksi. Tähän tulokseen on nyt vaan tyydyttävä, analysoi Markku Karjalainen PyeongChangin pelejä.

– Kyllähän tavoitteena oli parempi sijoitus. Tuloksessa varmasti vähän heijastuu myös pienet erimielisyydet joukkueen sisällä valmennuslinjasta. Ei olla oltu aina ihan samaa mieltä pelitaktiikoista ja peluuttamisesta, kertoi kapteeni Sari Karjalainen.

Valmentaja Vesa Kokko näki joukkueen peleissä myös valoisia puolia.

– Kyllähän joukkueella oli paljon hyviä hetkiä kisoissa ja hetkittäin pelattiin tasokkaasti. Monissa peleissä oli vaan alkukankeutta, eikä saatu heti pelivireestä kiinni. Kaksi voittoa ja yhdestoista sija on kuitenkin ihan hyvä saavutus, kommentoi Kokko.

– Nyt vaan tuli liikaa niitä huonoja heittoja, sellaisiinkin paikkoihin, joissa taktiikka muuten olisi varmasti toiminut. Kaiken kaikkiaan, Suomessa harjoittelemme yhdessä aivan liian vähän verrattuna huippumaihin. Koko joukkue treenaa meillä yhdessä kerran 3-4 viikossa, kun huippumaissa treenataan 2-3 krt viikossa.

Karjalaisia lukuun ottamatta joukkueen jäsenille PyeongChangin paralympiamatka oli ensimmäinen laatuaan. Tässä kootut kommentit muilta pelaajilta:

Vesa Leppänen: – Alku oli vähän tahmea, mutta sitten peli parani kun alkoi tuntemaan jäät paremmin.

Yrjö Jääskeläinen: – Vähän meni penkin alle nää kisat. Ei päästy ihan sellaiseen sykliin, johon olisi haluttu. Ei tää sen kummoisempaa ollut kuin MM-kilpailuissa. Kaiken kaikkiaan, liian vähän päästään harjoittelemaan tällaisille jäille.

Riitta Särösalo: – Hyvät fiilikset, vaikka pettymys tietty oli. Odotin parempaa menestystä. Ne on niin pienestä kiinni nämä asiat. Oma peli ailahteli valitettavasti aika paljon.

Sekä Sari että Markku Karjalainen lopettavat curling-uransa näihin paralympialaisiin ja tähän kauteen. Noin 10 vuoden urasta jäi käteen muun muassa MM-pronssi vuodelta 2015 sekä lukuisia ystäviä pyörätuolicurlingin parista.

– Vähän ikävä lopettaa kun on kuitenkin taktisesti ja taidollisesti huipulla, ja olisi ollut enemmänkin annettavaa. Mutta nyt pääsen keskittymään omaan yksilölajiini eli keilanheittoon, totesi Sari Karjalainen.

Neljän parhaan joukkoon ja jatkopeleihin PyeongChangin pyörätuolicurlingissa menivät Etelä-Korea, Kanada, Kiina ja Norja.