Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
25.09.2018 | Paralympiakomitea

Rekrytointi ja talentti vammaisurheilussa

Arviolta noin 10–15 prosentilla Suomen väestöstä on jokin vamma tai pitkäaikaissairaus. Suomen Paralympiakomitean kehittämispäällikkö Katja Saarisen mukaan tämä kertoo, että vammaisurheilulla on potentiaalia. Avainkysymys on, miten vammaiskilpaurheilusta kiinnostuneet lahjakkuudet tavoitetaan.

Hollannissa lahjakkuudet seulotaan esille Talent Dag -tapahtumissa, Saarinen kertoo. Löytyneiden lahjakkuuksien ympärille rakennetaan harjoittelua ja arkea tukeva kokonaisuus. Esimerkiksi uinnin talenttiryhmällä on kahdeksan leiriä vuodessa. Siitä voi nousta haastajaryhmään, joka treenaa aina torstaista sunnuntaihin. Maajoukkuetasolle päässeet treenaavat ammatikseen. Vammaishuippu-urheilun arvostus Hollannissa on vahvaa, ja iso osa rahoituksesta tulee ministeriöltä.

SUOMEN MALLI PERUSTUU VAMMAISURHEILIJAN POLKUUN

Suomen haasteena ovat pitkät välimatkat ja vain viisimiljoonainen kansa. Lisäksi kouluinkluusiossa Suomi on Hollantia pidemmällä. Tietoa vammaisurheilulajeista on hankalampi saada yksittäisten tavallisissa lähikouluissa opiskelevien vammaisnuorten ulottuville.

Vammaisurheilijan polku auttaa jäsentämään erilaisia kehitysvaiheita, joiden kautta urheiluun tullaan. Alkupäässä tarvitaan tietoisuutta ja matalan kynnyksen kokeilutapahtumia, kuten Valtti-ohjelmaaLiikuntamaata ja Junior Games -kisoja.

– Yksi kokeilutapahtuma ei ratkaise ongelmaa, vaan meillä pitää olla tarjontaa myös sen kokeilun jälkeen. Että polulla on mahdollisuus mennä eteenpäin. Jos joku tunnistetaan talentiksi, tälle pitäisi rakentaa heti kaikki palikat ympärille. Minne mennä harjoittelemaan? Mistä valmentaja? Ja miten ne arjen tukitoimet kuten apuvälinekysymys organisoidaan, Saarinen sanoo.

Loppuvuodesta järjestettävässä Para Talent Day -tapahtumassa seulotaan lahjakkuudet, hahmotellaan sopivaa lajia ja alustavaa luokittelua. Kevät on treeniaikaa. Ja kesällä järjestetään Tie Tähtiin -leiri Pajulahdessa. Näin siis periaatteessa.

On vielä joitakin asioita, joihin ei ole vielä löytynyt ratkaisua. Esimerkiksi koko rekrytointikonseptin viilaus, ohjelman markkinointi ja luokittelu.

Toisaalta hyväkään rekrytointiohjelma ei takaa pikavoittoja. Lisäksi tarvitaan pitkäjänteisyyttä, Saarinen muistuttaa.

– Hollantilaiset lähtivät miettimään omaa rekrytointiohjelmaansa 2008 Pekingin kisojen jälkeen. Käynnistyksestä ensimmäisiin mitalisteihin Riossa meni lähes 10 vuotta.

 

Seuraava Para Talent Day järjestetään Pajulahdessa 2. marraskuuta.

 

Lähde: Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n tiedotus
Kuva: Para Talent Day 11.11.2017