Uutiset Kaikki Uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
16.09.2019 | Paralympiakomitea

Suomi jäi finaaleitta ja ennätyksittä Lontoon MM-uinneissa

Parauinnin MM-kisojen parhaana suomalaissijoituksena kirjattiin Jessika Markkasen yhdeksäs sija 50 metrin vapaassa. Lähtölistojen perusteella oli realistista odottaa kahta finaalipaikkaa, mutta Suomi jäi pistesijoitta, MM-tasolla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002. Myöskään yhtään henkilökohtaista ennätystä ei kirjattu. Kauden parhaaseensa ylsivät Meri-Maari Mäkinen ja Leo Lähteenmäki.

Lontoon MM-kisat olivat kaikkien aikojen isoimmat parauinnissa, eikä osallistujia tuntunut lainkaan haittaavan kisojen myöhästyminen parilla kuukaudella kisaisännän vaihtuessa Iso-Britanniaksi. Suomen joukkuueenjohtaja, parauinnin vastuuvalmentaja Jari Nordblom pani merkille kisojen koon ja tason.

– Suomelta yleisesti ottaen nämä kisat olivat iso pettymys siihen nähden, miltä lähtökohdat näyttivät. Tätä kilpaurheilu on, se on kovaa ja maailmalla mennään nyt kovaa, luokassa kuin luokassa, Nordblom toteaa.

Hän ei löydä mitään yksittäisiä syitä siihen, että Suomi ei onnistunut Lontoon olympia-altaalla:

– Syyt ovat varmaan jossain isommissa kokonaisuuksissa. Monilla uimareillamme on takanaan erittäin hyvä, onnistunut ja yksi parhaimpia kausia. On iso kysymys, miksi kauden parasta tulosta ei saada esiin täällä pääkisassa. Vastaus siihen ei ole yksiselitteinen, mutta sitä meidän täytyy tämän jälkeen pohtia.

Nordblom on Suomen MM-joukkueen viidestä uimarista yhden henkilökohtainen valmentaja, Meri-Maari Mäkisen. Urheilijoiden ja henkilökohtaisten valmentajiensa pohdiskelujen jälkeen Nordblom aikoo koota näkemykset siitä, miten onnistumisia jatkossa saadaan aikaan.

Tokion paralympiauintien osalta kahdella uimarilla on nyt vahvat rajan alitukset, Antti Latikalla ja Leo Lähteenmäellä. Paralympiauintien paikkojen osalta iso rajapyykki on tammikuun loppu, jolloin paikkojen määrään vaikuttava maailmanranking tulostetaan.

– Aika alkaa olla rajojen alituksen suhteen jo kortilla. Joulu-tammikuussa on parit näyttökisat. Nyt siis näyttää kahdelta paikalta Suomelle, Nordblom kertoo.

Parauinnin MM-kilpailut (50 m rata) 9.–15.9.

Kisasivut ja tulospalvelu: https://www.paralympic.org/london-2019

Suomalaistulokset: https://www.uimaliitto.fi/uinti/parauinnin-mm-kilpailut-2019/

Lähde: Suomen Uimaliitto
Kuva: Jussi Salminen