Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
28.04.2017 | Paralympiakomitea

Vammaiset nuoret vastasivat: Paralympiaurheilija on tärkeä roolimalli

Vammaiskilpaurheilua perustellaan usein sillä, että menestyneet urheilijat innostavat vammaisia liikunnan ja urheilun pariin. Kriitikot puolestaan arvostelevat, että paralympiaurheilu ylläpitää ”supercrip-mallia”, jossa vammaisen täytyy olla huippusuorittaja kelvatakseen. Oliko Lontoon 2012 paralympialaisilla vaikutusta vammaisten lasten ja nuorten asenteisiin liikuntaa ja urheilua kohtaan?

Janine Coates ja Philip Vickerman (2016) haastattelivat kahdeksaa vammaista englantilaisnuorta paralympialaisten jälkeen. Haastateltavat olivat 11–16-vuotiaita, erityiskoulussa ja tavallisissa kouluissa opiskelevia, poikia (5) ja tyttöjä (3). Heillä oli jokin fyysinen vamma (kuten cp-vamma), yhdellä oli liikuntavamman lisäksi kehitysvamma, ja yksi odotti sydänkeuhkosiirtoa. Vain kaksi on harrastanut koululiikunnan lisäksi jotakin muuta liikuntaa.

Puolistrukturoiduissa haastatteluissa oli Lontoon paralympialaisia, urheilulajeja, urheilijoita ja omaa harrastamista käsitteleviä teemoja. Aluksi näytettiin lajivideo paralympialajeista. Haastattelut äänitettiin, litteroitiin, koodattiin ja teemoiteltiin. Prosessin tuloksena tutkijat päätyivät kolmeen keskeiseen tulokseen. Paralympiaurheilijat voivat toimia roolimalleina vammaisille lapsille ja nuorille. Nuoret kokivat urheilijoiden menestyksen rohkaisevana ja voimaannuttavana. Menestyvä roolimalli sai nuoren ajattelemaan, että myös hän voi menestyä omissa unelmissaan.

Käsitys vammaisuudesta on muuttunut yhteiskunnassa. Nuoret kokivat, että kisat saivat vammaisuuden näkymään positiivisemmassa valossa. Laajan medianäkyvyyden ansiosta yleiset asenteet vammaisuutta kohtaan olivat muuttuneet myönteisimmiksi. Paralympialaiset motivoivat liikkumaan. Vaikka yksikään haastateltavista ei ollut lisännyt omaa harrastamistaan kisojen johdosta, he uskoivat, että kisat motivoivat muita liikkumaan. He arvelivat, että kisojen ansiosta yleinen ilmapiiri on vammaisten liikkumiselle suotuisampi ja vammaisille avautuu enemmän harrastusmahdollisuuksia. Paralympialaisten ja olympialaisten yhteydessä puhutaan usein tapahtuman jättämästä perinnöstä (legacy). Tämän tutkimuksen valossa Lontoon paralympialaisilla oli merkitystä, sillä nuoret olivat luottavaisempia omiin tulevaisuuden osallistumismahdollisuuksiinsa ja kokivat yhteenkuuluvuutta urheilun maailmaan. Nuorten kohdalla negatiivinen supercrip-malli ei siten näyttäisi pitävän paikkaansa.

Seitsemän haastatelluista toi esiin, että vammaisille nuorille ei ole tarpeeksi harrastusmahdollisuuksia koulun jälkeen. Tutkijat esittävätkin, että paralympialaisten perintö ja kisojen mainosarvo menee hukkaan, ellei soveltuvia liikuntamahdollisuuksia lisätä ja mainosteta vammaisille nuorille.

Tutkimuksen tuloksiin on hyvä suhtautua varauksella, koska haastateltavien määrä oli pieni. Jos halutaan esille vammaisten nuorten omat ajatukset, Coates ja Vickerman suosittelevat laadullisia menetelmiä laajojen kyselytutkimusten sijaan.

Lähde:
Coates, J. & Vickerman P. (2016) Paralympic Legacy: Exploring the
Impact of the Games on the Perceptions of Young People with
Disabilities. Adapted Physical Activity Quarterly, 33, 338–357.

Teksti: Aija Saari
Artikkeli on julkaistu 1/2017 Vammaisurheilu ja -liikunta -lehdessä. Lue koko lehti tästä.