PERUTTU: Nuori toimija -koulutus, 1. lähijakso

1. LÄHIJAKSO PIDETÄÄN 2. LÄHIJAKSON TILALLA 18.–20.9.

TOISEN LÄHIJAKSON AJANKOHTA SELVIÄÄ MYÖHEMMIN

Nuori toimija -koulutus on suunnattu kaikille noin 13–20-vuotiaille urheilusta ja liikunnasta kiinnostuneille vammaisille ja pitkäaikaissairaille nuorille.

Nuori toimija -koulutus järjestetään kahdessa lähijaksossa Lahden Liikuntakeskus Pajulahdessa. Koulutuksessa nuoret saavat edellytykset toimia esimerkiksi ohjaajina, avustajina tai toimitsijoina liikuntaleireillä, urheiluseurassa tai kilpailutapahtumissa. Lyhyesti ilmaistuna koulutuksen käyneistä tulee Nutoja!

Vuoden 2020 Nuto-koulutuksen ensimmäinen lähijakso järjestetään 17.–19. huhtikuuta ja toinen jakso 18.–20. syyskuuta Liikuntakeskus Pajulahdessa. Lähijaksojen välissä koulutukseen valitut tekevät yksilöllisen välitehtävän, jossa toimitaan esimerkiksi apuohjaajana liikuntaleirillä tai urheiluseuran harjoituksissa.

Koulutuksen ohjaajina toimivat Tiina Siivonen sekä Antti ja Reet Rusi. Urheilijavieraana on mm. itsekin Nuto-koulutuksen käynyt ratakelauksen paralympiamitalisti Henry Manni. Nutolla voi olla tarvittaessa mukana tukihenkilö/avustaja, joka toimii henkilökohtaisena tukijana, kannustajana ja neuvonantajana koulutuksen aikana. Tukihenkilö voi osallistua koulutuksen lähijaksoille ilman kustannuksia.

Hinnat

  • 1. lähijakso, 85 euroa
  • 2. lähijakso, 85 euroa.

Hinnat sisältävät täysihoidon, ohjelman, materiaalin ja opetuksen. Matkakustannukset osallistujat maksavat itse.

Haku Nuto-koulutukseen 15.3. mennessä sähköisellä lomakkeella: https://link.webropolsurveys.com/S/199196FC1A4BE2F1

Lisätiedot: VAU, Tiina Siivonen, puh. 040 833 4869, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja Nina Peltonen, puh. 050 400 1532, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Ladattavat tiedostot