Junior Games -kotikisat

Junior Games -kevätkisat järjestetään perinteisesti Kuortaneen Urheiluopistolla Etelä-Pohjanmaalla ja Junior Games -syyskisat puolestaan Jyväskylän Hipposhallissa. Koronaviruspandemian vuoksi kisojen järjestämistä joudutaan hieman soveltamaan, mutta sehän meillä vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan kentällä onnistuu! Meillä on ilo esitellä: Junior Games -kotikisat!

Junior Games -kotikisoissa mukana ovat JG-kevätkisoista tutut lajit: maalipallo, boccia, uinti, keilailu ja salibandy – ja jopa Paras kannustus -kilpailu. Niitä vain tehdään Kuortaneen Urheiluopiston sijaan omalla ”kotikentällä” eli joko koulussa, kotona tai kaveriporukan kanssa lähiympäristössä. Junior Games -kotikisoihin voi osallistua 31. heinäkuuta 2021 saakka!

Miten Junior Games -kotikisat toimii?

  1. Junior Games -kotikisoihin voi osallistua koulun, koululuokan, kaveriporukan tai perheen kesken tai jopa omin päin. Osallistuvassa ryhmässä on oltava vähintään yksi toimintarajoitteinen henkilö.
  2. Tutustukaa Kuortaneen Urheiluopiston opiskelijoiden tekemiin mallivideoihin ja -teoksiin, joiden pohjalta voitte miettiä, millainen teidän Junior Games -kotikisatuotoksenne voisi olla? Vinkkejä saa myös Junior Games koulussa ja kotona -lehdestä, joka löytyy sähköisenä versiona sivun alalaidasta.
  3. Tarkoituksena on tehdä teos, jossa esitellään, miten Junior Games -lajeja – salibandya, maalipalloa, bocciaa, keilailua tai uintia – voi soveltaa koululla tai kotioloissa. Teoksen aiheena voi olla vaihtoehtoisesti myös Paras kannustus, eli esimerkiksi voitontanssi, tsemppihuuto tai -laulu. Teoksessa voi olla mukana vain yksi laji tai useampia lajeja.
  4. Teos voi olla video, mutta ilmaisutapa on vapaa, eli se voi olla myös valokuva, piirustus, askartelu, kirjoitettu teksti tai vaikka musiikkia. Vain mielikuvitus on rajana, kunhan teos kuvastaa tavalla tai toisella tekemäänne liikuntasuoritusta ja kunhan teoksen tai kuvan siitä pystyy toimittamaan Junior Games -kotikisojen järjestäjille.
  5. Ilmoittautukaa mukaan Junior Games -kotikisoihin sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Ilmoittautumisen yhteydessä saatte myös ohjeet teoksen lähettämiseen. Ilmoittautumisen yhteydessä voitte valita, haluatteko vain osallistua teoksellanne ilman, että sitä saa julkaista Paralympiakomitean kanavissa vai annatteko myös luvan sen julkaisemiseen.
  6. Osallistumisaikaa on 31.7.2021 saakka, eli teoksen voi tehdä kesälomallakin! Kaikki Junior Games -kotikisoihin osallistuvat saavat Junior Games -mitalin!

ILMOITTAUDU JUNIOR GAMES -KOTIKISOIHIN TÄÄLTÄ

Kuortaneen opiskelijoiden mallivideot ja -teokset

Boccia

Maalipallo

Uinti

Salibandy

Keilailu

Paras kannustus