Rytmisen voimistelun Special Olympics -leiri

Suomen Voimisteluliitto järjestää rytmisen voimistelun avoimen Special Olympics -leirin 18.–20. kesäkuuta 2021 Kisakallion Urheiluopistolla Lohjalla. Leiri alkaa perjantaina 18.6. klo 18.00 ja päättyy sunnuntaina 20.6. klo 12.00.

Leiri on suunnattu kaikille yli 8-vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka liikkuvat jo tällä hetkellä jonkun voimisteluseuran soveltavassa/erityisrytmisen voimistelun ryhmässä. Tervetulleita ovat myös lapset ja nuoret, jotka ovat kiinnostuneita lajista, mutta eivät vielä ole löytäneet omaa seuraa, jossa harrastaa tavoitteellisesti rytmistä voimistelua. Leirillä niin vasta-alkajat kuin myös pidempään lajissa mukana olleet voimistelijat pääsevät tutustumaan lajiin ja kehittämään omia taitojaan rytmisessä voimistelussa. Tavoitteena on kehittää monipuolisesti lajitaitoja ja ryhmässä toimimista sekä käydä läpi kilpailuohjelmia. Kouluttajina toimivat sekä suomalaiset valmentajat ja tuomarit että kansainvälinen kouluttaja.

Leirille tulevan lapsen tai nuoren tulisi pystyä itse toimimaan perusaskareissa (syöminen, hygienia, pukeutuminen, lääkityksen ottaminen). Mikäli lapsi tai nuori ei pärjää näissä askareissa yksin, on tärkeää, että mukana on huoltaja/avustaja. Leirille on myös tulossa valmentajia, jotka auttavat huoltajilta tulleiden ohjeiden mukaisesti.

Lisätiedot Voimisteluliiton sivuilta ja Mari Mieskoselta, puh. 040 158 0767, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.