Harri Kauppilalle paravoimanoston EM-pronssia ennätystuloksella

Harri Kauppila (oik.) palkintojenjaossa kahden puolalaismitalistin kanssa.

Oululainen Harri Kauppila voitti uransa ensimmäisen paravoimanoston arvokilpailumitalin punnerrettuaan pronssia Euroopan mestaruuskilpailujen alle 88-kiloisten sarjassa Georgian Tbilisissä. Kauppila teki samalla uuden penkkipunnerrusennätyksensä 181 kiloa. Aiempi ennätys oli reilun vuoden takainen 180 kiloa.

– Uran ensimmäinen arvokisamitali tuntuu mahtavalta ja oma ennätys on myös kova sana polulla Pariisin paralympialaisiin, Kauppila sanoi.

Kauppila, 43, ei ole urallaan vielä yltänyt paralympialaisiin, mutta tavoitteena on päästä vuoden 2024 kisoihin Pariisiin. Onnistuminen Tbilisin EM-kilpailuissa on iso askel kohti Pariisia, mutta vielä on paljon rautaa nostettavana ennen kuin paikka paraurheilun suurimpaan tapahtumaan aukeaa.

Kauppila arvioi ennen Georgiaan lähtöä, että oma ennätys on haarukassa ja se saattaisi riittää mitaleille. Arvio osui oikeaan.

– Valmistautumiskausi meni treenien osalta suunnitelmien mukaisesti. Lähtiessä tiesimme, että oma ennätys on tehtävissä ja lähdimme myös hakemaan mitalia, koska tiesimme sen olevan mahdollista, totesi Kauppilan valmentaja Raimo Savaloja.

Penkkipunnerruskisassa on kolme nostomahdollisuutta ja paras tulos jää voimaan. Kauppila ja Savaloja olivat päättäneet laittaa aloituspainot Kauppilan tasoon nähden korkealle, 172 kiloon. Onnistunutta nostoa seurasi maltillinen kahden kilon korotus 174 kiloon ja sen jälkeen suunnitelmissa oli alun perin nosto 179:ään.

– Muiden kilpailijoiden viimeisten korotusten tullessa esille pähkinöitiin vielä viimeinen korotus uudestaan. Kävin korottamassa Harrin ennätyspainoihin, koska tiesimme sen saattavan riittää pronssiin. Kun Unkarin nostaja sitten epäonnistui (182 kilosta), niin pelasimme viimeisellä korotuksella itsellemme pronssin, valmentaja Savaloja kertasi.

Hopeaankin oli mahdollisuudet, mutta Puolan Tomas Majewski sai ylös 183 kilon nostonsa. Kultaa voitti ylivoimaisesti Puolan Wawrzyniec Latus nostettuaan viimeisellään 195 kiloa. Unkarin Sedric Roussel Watchou Kouokam jäi neljänneksi 178 kilon suorituksellaan.

Seuraava etappi Kauppilan polulla kohti Pariisin paralympialaisia on heinäkuussa 2023 Dubaissa käytävät MM-kilpailut.

Paravoimanoston avoimet EM-kilpailut, Tbilisi, Georgia 24.–29.9.2022

Miehet, 88kg

  1. Wawrzyniec Latus Puola 195kg (182-188-195)
  2. Tomas Majewski Puola 183kg (173-179-183)
  3. Harri Kauppila Suomi 181kg (172-174-181)
  4. Sedric Roussel Watchou Kouokam Unkari 178kg (168-178-(182))
  5. Ali Babajanov Azerbaidzhan 140kg (140-(150)-(152))
  6. Frankely Paredes Rojas Dominikaaninen tasavalta 135kg (120-128-135)
  7. Mikolaj Wilkowski 116kg (108-112-116)
  • Roman Macko Slovakia ei tulosta ((140)-(140)-(140))

 

Kuva: Hiroki Nishioka/World Para Powerlifting 

 

 
 

Lue lisää:

Pariisin paralympialaisiin tähtäävä Harri Kauppila nosti Georgiassa Suomen ennätyksen

Harri Kauppila tavoittelee uransa ensimmäistä arvokisamitalia paravoimanoston EM-kilpailuissa Georgiassa