Paluu EM-kisojen A-sarjaan maalipallomaajoukkueiden tähtäimessä

Milla Lappalainen Old Powerin paidassa pallo kädessään SM-turnauksessa Vantaalla

Milla Lappalainen tekee arvokisadebyyttinsä Portugalin Matosinhosissa

Suomen miesten ja naisten maajoukkueet ovat mukana näkövammaisten maalipallon B-sarjan EM-kilpailuissa, jotka pelataan 15.–19. marraskuuta Portugalin Matosinhosissa.

Molempien Suomen joukkueiden kohtalona oli pudota B-sarjaan viime vuoden Turkin EM-kilpailuista. Sekä miehet että naiset hakevat pikaista paluuta takaisin A-tasolle vuodeksi 2023. Molempien sarjojen kolme parasta nousevat A-sarjaan.

Suomen naiset ovat seilanneet A- ja B-sarjan väliä kolmen kierroksen ajan vuodesta 2017 alkaen. Miehille kyseessä on ensimmäinen vierailu B-sarjaan sitten vuoden 2010.

Espoolaiselle Milla Lappalaiselle kyseessä on ensimmäinen vierailu maalipalloilun arvokisoihin. Lappalaisella on etenevä silmäsairaus, ja näkö on alkanut heikentyä toden teolla vasta aikuisiällä. Siksi näkövammaisille henkilöille suunniteltu joukkuepallopeli maalipallo oli hänelle entuudestaan tuntematon laji.

– Pari vuotta sitten luin ensimmäistä kertaa maalipallosta Näkövammaisten liiton Airut-lehdestä. Olen nuoruudessani pelannut koripalloa, mutta jo viimeiset kymmenen vuotta näkevien pallopelit ovat olleet minulle hankalia. Maalipallo vaikutti heti lajilta, jota voisin kokeilla, Lappalainen sanoo.

Lappalainen kävi itse asiassa kokeilemassa kesällä 2021 ensin näkövammaisten jalkapalloa. Siinä pelataan maalipallon tapaan silmät tummennetuin lasein peitettynä, joten vähäisestäkään jäljellä olevasta näkökyvystä ei ole apua.

– Jalkapallossa oli aika monta elementtiä, jotka piti pystyä hallitsemaan ilman näkökykyä; pallon kuljettaminen ja syötteleminen, liikkuminen kentällä törmäämättä muihin ja niin edelleen. Se oli ehkä aloittelijalle vähän raju laji, Lappalainen toteaa.

– Jalkapalloleirillä tutustuin kuitenkin moneen maalipalloilijaan ja pian sen jälkeen menin espoolaisen Old Powerin maalipallotreeneihin. Maalipallossa pelimekaniikka on melko yksinkertainen; torjut palloa ja heität palloa. Kentällä liikutaan maan rajassa ja pelaajia on joukkueessa vain kolme. Siihen oli helppo mennä mukaan ja sai nopeasti onnistumisen kokemuksia, hän sanoo.

Urheilullinen nuori nainen, jolla oli joukkuepalloilutaustaa ja motivaatiota kehittyä uudessa lajissaan, sai maalipallon saloista nopeasti kiinni. Jo vuodenvaihteessa Lappalainen kutsuttiin mukaan naisten maajoukkueleiritykseen.

Lappalainen teki maajoukkuedebyyttinsä lokakuussa Espanjan Madridissa pelatussa kansainvälisessä turnauksessa ja onnistui kahdesti maalinteossakin 11–10-voitossa Espanjasta.

– Innostuneella fiiliksellä lähden EM-kisoihin. Pääsee näkemään, miten eri maat pelaavat ja pelaamaan itsekin ekoja arvokisaminuutteja, Lappalainen sanoo.

– Joukkueen kanssa on puhuttu, että tie on auki vaikka paralympialaisiin saakka. Onhan se itselle tosi motivoivaa, jos voisi jonain päivänä sinne asti päästä. Mutta tässä vaiheessa kyllä pienetkin onnistumiset motivoivat ihan riittävästi, hän naurahtaa.

Miehillä odotettavissa tasaväkinen turnaus

Suomen naiset pelaavat noususta Unkaria, Italiaa, Portugalia, Espanjaa, Kreikkaa ja Ukrainaa vastaan. Miesten sarjassa joukkueita on kaikkiaan kymmenen ja ne on jaettu kahteen viiden joukkueen alkulohkoon. Suomi kohtaa alkulohkossa Puolan, Portugalin, Tanskan ja Bulgarian.

Miesten maajoukkueen päävalmentaja Jarkko Pokkinen povaa tasaväkistä turnausta ja uskoo A-sarjanousun olevan jopa seitsemän joukkueen kauppa. Lokakuisessa Madridin turnauksessa Israel oli suvereeni ja on yksi B-sarjan EM-turnauksen ennakkosuosikeista.

Alkulohkojen neljä parasta etenevät puolivälieriin. Paikka A-sarjaan aukeaa sekä finalisteille että pronssiottelun voittajalle. Koska Venäjä on A-sarjajoukkue, saattaa sen paikka vapautua vielä B-sarjan EM-kisojen nelosellekin, ellei maailmantilanteessa tapahdu muutosta parempaan.

– Nousu takaisin A-sarjaan olisi tietysti tärkeää jo siksi, että polku Pariisin paralympialaisiin 2024 ei umpeutuisi osaltamme. Lähestymme tekemistämme kuitenkin sen kautta, että saadaan tehtyä mahdollisimman tasapainoinen, hyvä suoritus. Ei puristeta tuloksen kautta, Pokkinen linjaa.

Nousu A-sarjaan mahdollistaisi paralympiapaikan tavoittelemisen EM-kisojen kautta, mutta toisi todennäköisesti myös kutsun vuoden 2023 näkövammaisten maailmankisoihin Iso-Britannian Birminghamiin. A-sarjan EM-kisoissa on tarjolla yksi paikka ja maailmankisoissa kaksi paikkaa Pariisiin.

Maalipallon B-sarjan EM-kilpailut, Matosinhos, Portugali 15.–19.11.2022

Joukkueet

MIEHET

  • Lohko A: Suomi, Puola, Portugali, Tanska, Bulgaria
  • Lohko B: Kreikka, Espanja, Iso-Britannia, Ruotsi, Israel

NAISET

  • Lohko X: Unkari, Suomi, Italia, Portugali, Espanja, Kreikka, Ukraina

Otteluohjelma (ajat Suomen aikaa)

TIISTAI 15.11.

  • 11.00 Miehet, lohko A: Suomi–Puola
  • 11.00 Naiset, lohko X: Unkari–Suomi
  • 14.30 Miehet, lohko A: Portugali–Suomi
  • 15.40 Naiset, lohko X: Suomi–Italia

KESKIVIIKKO 16.11.

  • 12.10 Naiset, lohko X: Suomi–Kreikka
  • 15.40 Naiset, lohko X: Ukraina–Suomi
  • 16.50 Miehet, lohko A: Suomi–Tanska

TORSTAI 17.11.

  • 12.10 Naiset, lohko X: Espanja–Suomi
  • 13.20 Miehet, lohko A: Bulgaria–Suomi
  • 15.40 Naiset, lohko X: Suomi–Portugali

PERJANTAI 18.11.

  • 11.00 Miehet, puolivälierä: A1–B4
  • 12.15 Miehet, puolivälierä: B2–A3
  • 13.30 Miehet, puolivälierä: B1–A4
  • 14.45 Miehet, puolivälierä: A2–B3
  • 16.00 Naiset, välierä: 3X–2X
  • 17.15 Miehet, välierä: A1/B4–B2/A3
  • 17.15 Naiset, välierä: 1X–4X
  • 18.30 Miehet, välierä: B1/A4–A2/B3

LAUANTAI 19.11.

  • 11.00 Miehet, sijoitusottelu, sijat 5–8
  • 11.00 Miehet, sijoitusottelu, sijat 9–10
  • 12.15 Miehet, sijoitusottelu, sijat 5–8
  • 12.15 Naiset, sijoitusottelu, sijat 5–6
  • 13.30 Naiset, pronssiottelu
  • 14.45 Miehet, pronssiottelu
  • 14.45 Miehet, sijoitusottelu, sijat 5–6
  • 16.00 Miehet, sijoitusottelu, sijat 7–8
  • 17.00 Naiset, loppuottelu
  • 19.00 Miehet, loppuottelu

Suomen joukkueet

NAISET

  • Miina Grönroos, Riihimäki
  • Iida Kauppila, Vantaa
  • Milla Lappalainen, Espoo
  • Krista Leppänen, Tampere
  • Jasmin Mikkola, Kotka
  • Azra Tayyebi, Espoo

Valmennus

  • Arttu Mäkinen, päävalmentaja
  • Päivi Tolppanen, apuvalmentaja
  • Pia Palosvirta, staff

MIEHET

  • Miika Honkanen, Vantaa
  • Ville Montonen, Espoo
  • Petri Posio, Kouvola
  • Markus Tihumäki, Espoo
  • Joni Ylönen, Espoo
  • Ehsan Zoveidavi, Espoo

Valmennus

  • Jarkko Pokkinen, päävalmentaja
  • Pasi Koivukari, fysiikkavalmentaja
  • Teemu Honkanen, fysioterapeutti

Lisätiedot Goalball.fi-sivustolta ja maalipallon kv. kattojärjestön IBSAn Facebook-sivuilta