PARIISI 2024: Katja Karjalaisen upea paralympiaura päättyy Pariisissa lainaratsun selässä

 Katja Karjalainen puolilähikuvassa hevosen selässä kilpailussa, hymy kasvoillaan ja pää pystyssä.

Suomen pitkäaikainen ratsastajatähti ja Lontoon 2012 hopeamitalisti Katja Karjalainen lähtee Pariisin joukkueen mukana jo viidensiin paralympialaisiinsa. Kilpailut ovat merkitykselliset, sillä Karjalainen on ilmoittanut niiden olevan hänen uransa viimeiset paralympialaiset.

Kellokoskelainen Katja Karjalainen on nähty Suomen paralympiajoukkueen riveissä kaikissa kesäparalympialaisissa Pekingin 2008 kisoista alkaen. Jokainen kerta paralympiatunnus Agitosten alla on päättynyt vähintään pistesijaan, ja kirkkaimpana muistoissa kiiltelee Lontoon 2012 vapaaohjelman hopeamitali.

Nyt huikea paralympiaura on tulossa päätökseensä, sillä 62-vuotias Karjalainen ilmoittaa Pariisin jäävän viimeiseksi kerraksi kyseisissä karkeloissa.

– Paralympiaurani ei jatku Pariisin jälkeen – Los Angeles 2028 ei ole enää tavoitteena. Huvikseni kyllä katsoin, kun maat ovat ilmoittaneet joukkueitaan, että en ole edes vanhin, vaan vasta kuudenneksi vanhin ratsastaja, Karjalainen naurahtaa.

Uran jatko oli katkolla jo Tokion jälkeen, kun viimeisin oma hevonen Dr. Doolittle, ”Toope”, jäi eläkkeelle. Jatkoksi vielä tulevista viimeisistä paralympialaisista onkin nyt tulossa konkarille poikkeukselliset, sillä ensimmäistä kertaa hänen kilpakumppaninaan nähdään lainaratsu.

– Aikaisemmin on ollut helppoa, kun on ollut omat hevoset ja niillä on pystynyt suunnittelemaan koko paralympiadin välitavoitteineen. Nyt kun on lainahevosesta kyse, on paljon erilaisia asioita mukana kuvioissa. Omaa hevosta en enää hanki, sen olin päättänyt jo Toopen jälkeen, Karjalainen kertoo.

Kamun kanssa kisakunnossa

Lainaratsu Kameon eli ”Kamun” kanssa valmistautuminen Pariisiin on sujunut intensiivisesti.

– Tämä vuosi on ollut hyvin vaihteleva – ollaan opittu koko ajan uutta. Kesäkuun Keski-Euroopan kilpailut eivät menneet odotusteni mukaisesti, mutta on kuitenkin löydetty syy sille, että pisteet tippuivat. Ratsastan vain vasemmalla puolella, joten vasen istuinluu ja lantio ovat avainasemassa. Ollaan nyt harjoiteltu, että lantio ei liikahda pois vaakatasosta, muuten minulla kippaa koko istunta vinoon, mihin hevonen reagoi voimakkaasti.

Kehonhallintaa Karjalainen on opetellut ratsastamalla hevossimulaattorilla kaksi kertaa viikossa, ja työ on tuottanut tulosta paralympialaisten lähestyessä.

– Meillä on sekä hevosen että simulaattorin selässä sama satula, ja opettelen nyt vain siihen satulaan sen ajatuksen, miten vasemman istuinluun kuuluisi olla ja liikkua. Hevonen vastaa jo nyt tosi hyvin, eikä meillä ole enää samoja ongelmia kuin kesäkuun kisoissa. Kaikki on kunnossa Pariisia varten, jos vain saan automatisoitua kaikki harjoitellut asiat, Karjalainen kertaa.

Alkuongelmista huolimatta Karjalainen on erittäin tyytyväinen Kamuun, jota hän kuvaa nimensä mukaisesti ’’kaikkien kaveriksi’’. Karjalainen kiittää Kamun omistajaa Sara Maattola-Lindholmia hevosen lainaamisesta kisaratsuksi, ja kokee olevansa etuoikeutetussa asemassa, kun peräti kolme henkilöä tarjosi hänelle hevostaan Toopen seuraajaksi.

Yksi heistä oli Karjalaisen kanssa Suomea Tokiossa 2021 edustanut paralympiaratsastaja Pia Reitti, jonka hevosella Katja myös kilpaili vuoden 2023 syyskaudella Kamun ohella.

– Olisi hienoa, jos ratsastajat jatkossakin tarjoaisivat hevosiaan lainaksi pararatsastajille, kun jättävät oman kisauransa taakseen, haaveilee Karjalainen.

Myöskään pitkäaikaisia, erinomaiseksi kehumiaan ratsastustiimejä Karjalainen ei ota itsestäänselvyytenä. Hyvä, sitoutunut tiimi auttaa niin hevosen kunnon ylläpidossa kuin treeneissä ja kilpailuissa. Karjalaisen avustajana toimii tällä hetkellä Minna Reino, jonka hevosella hän kilpaili vuosina 2022–2023 kansainvälisesti.

Tänä vuonna Karjalainen on kisannut maneesissa kotimaassa Ypäjällä järjestetyissä kansainvälisissä kilpailuissa sekä ulkoareenoilla Saksan ja Hollannin pararatsastuksen Grand Prix -kilpailuissa. Näiden kisojen jälkeen Karjalainen on treenannut ja antanut hevoselle aikaa myös levätä ennen paralympialaisia.

Kamu kuljetetaan elokuussa hieman ennen paralympialaisia Saksaan odottelemaan kisapaikalle siirtymistä.

– Matkajärjestelyt ovat nyt paljon helpommat verrattuna Euroopan ulkopuolisiin paralympialaisiin, kun muun muassa kaikki tulliselvittelyt puuttuvat. Niitä varten rumba alkoi jo edellisvuoden puolella, kun piti ilmoittaa tavaramääräkiloja ja selvittää, mitkä rehut on luvallista viedä. Nyt ei ole mitään sellaista huomioitavana, kertoo Karjalainen matkajärjestelyistä.

Karjalainen suhtautuu tuleviin kilpailuihin maltillisin odotuksin, mutta pyrkii aina parhaimpaansa:

– Pitää olla realistinen. Jos siellä on 78 ratsastajaa, ja minun ryhmässänikin yli 20, niin kyllä siinä virheettä pitää mennä, että pääsee kahdeksan joukkoon ja vapaaohjelmaan. Tietenkin haaveena on päästä taas sinne.

Katja Karjalainen ratsastamassa ohjelmaa kilpailussa, taustalla kentän ulkopuolella katsomon edessä seinässä suuret paralympia-Agitokset.

Pitkä tie nuoresta vammattomasta ratsastajasta paralympiatähdeksi

Katja Karjalainen aloitti ratsastuksen aikoinaan jo 9-vuotiaana, ja ratsasti ensimmäiset 12 vuotta vammattomana ratsastajana. 26-vuotiaana hän sairastui vakavaan verisuonitulehdussairauteen, aivovaskuliittiin, josta seurasi näkö- ja liikuntakyvyn heikkeneminen. Karjalaisen oikea silmä poistettiin ja vasemman silmän näkökyky jäi vähäiseksi.

Pararatsastajana Karjalainen aloitti vuonna 1996. Kun hän tuolloin istui hevosen selässä ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen, oli hän kauhuissaan – miten nyt pääsisi satulaan, kun aiemmin opittu tapa ei enää toiminutkaan? Hän ei enää nähnyt samalla tavalla, satulassa istuminen tuntui oudolta, kun ei ollut syvyysnäköä eikä hän tiennyt miten kontrolloida tempoa.

– Edelleen on vaikea ymmärtää, millä nopeudella hevonen liikkuu. Rytmi voi olla koko ajan sama, mutta tempo vaihtelee. Kun tulin ensimmäistä kertaa pararatsastajana alas satulasta, päädyin hevosen vatsan alle, koska oikea jalkani ei mennyt tarpeeksi satulan takakaaaren yli. Siitä lähtien olen joutunut tulemaan alas oikealta puolelta. Tarvitsen edelleen siinäkin apua, mutta se on helpompaa, Karjalainen kertoo.

Paralympiaratsastus muutti muotoaan 2004 Ateenassa, jolloin ensimmäisen kerran ratsastajat toivat omat ratsunsa kilpailuihin, eikä järjestävä maa enää lainannut hevosia. Tuolloin Karjalainen oli mukana vielä katsomon puolella, mutta kun Suomi sai maapaikan seuraaviin Pekingin paralympialaisiin 2008, astui hän ensikertalaisena areenalle Honkongiin järjestetyllä ratsastuksen kisapaikalla. Silloisen ratsunsa Callanin kanssa Karjalainen ratsasti Pekingin henkilökohtaisessa ohjelmassa neljänneksi ja vapaaohjelmassa seitsemänneksi.

Heti seuraavalla kerralla Lontoossa 2012 tuli uran tähänastinen huippu, paralympiahopea vapaaohjelmassa hevosella Rosie. Lontoon henkilökohtaisessa ohjelmassa ratsukko ylsi 5. sijalle. Riossa 2016 Karjalainen ratsasti jo Toopen kanssa, ja oli seitsemäs sekä henkilökohtaisessa että vapaaohjelmassa. Tokiosta 2021 taas tulokseksi tuli molemmissa kuudes sija. Uran varrella on tullut myös MM- ja EM-pronssia, Pohjoismaiden mestaruus sekä lukuisia hopeamitaleja.

Lähes 30-vuotisen pararatsastusuran jälkeen Karjalainen suuntaa nyt viimeisten paralympialaistensa loistokkaalle areenalle Versaillesiin hymyssä suin.

– Fiilikset ovat aivan kympissä jo nyt. Kun viimein pääsen Pariisiin kilpakentille, tulen nauttimaan täysin rinnoin ja tekemään parhaani.

 

Katja ratsastuskypärän kanssa tähtisumun keskellä profiilikuvassa. Teksti: Katja Karjalainen, kouluratsastus, ryhmä I, Kirvunkylän Ratsastajat.

 

KATJA KARJALAINEN

  • 5. paralympialaiset
  • Ikä: 62
  • Asuinpaikka: Kellokoski
  • Urheiluseura: Kirvunkylän Ratsastajat
  • Valmentaja: Sara Maattola-Lindholm, maajoukkuevalmentaja: Janne Bergh
  • Laji: Kouluratsastus
  • Ratsu: Kameo (’’Kamu’’), ruuna, s. 2008

  • Luokka: Ryhmä I

    • Määritelmä: Käyntiluokka. Ratsastajalla on vaikea liikuntavamma, joka vaikuttaa kaikkiin neljään raajaan sekä keskivartaloon. Useimmiten ratsastaja käyttää pyörätuolia jokapäiväisessä elämässään.

 

Katjan kisaohjelma Pariisissa (Suomen aikaa)

  • Ti 3.9. klo 10.00 Ryhmä I, henkilökohtainen ohjelma
  • Pe 6.9. klo 10.30 Joukkuekilpailu (Karjalainen, Kangasniemi, Aaltonen)
  • La 7.9. klo 10.00 Ryhmä I, vapaaohjelma

    Katso ratsastuksen koko kisaohjelma

 

Aiemmat paralympialaiset

  • 2021 Tokio: henkilökohtaisen ohjelman 6., vapaaohjelman 6. (Dr Doolittle)
  • 2016 Río de Janeiro: henkilökohtaisen ohjelman 7., vapaaohjelman 7. (Dr. Doolittle)
  • 2012 Lontoo: hopeaa vapaaohjelmasta, henkilökohtaisen ohjelman 5. (Rosie)
  • 2008 Peking: henkilökohtaisen ohjelman 4., vapaaohjelman 7. (Callan)

 

Aikuisten arvokisamitalit

  • 1 paralympiahopea (vapaaohjelma, Lontoo 2012)
  • 1 MM-pronssi (vapaaohjelma, Lexington 2010)
  • 1 EM-pronssi (vapaaohjelma, Moorsele 2011)
  • 2 PM-kultaa (henkilökohtainen & vapaaohjelma, Kristiansand 2014)

 

Maailmanranking 2024

  • Ryhmä I
  1. Mari Durward-Akhurst, GBR, 1583 p.
  2. Sara Morganti, ITA, 1576 p.
  3. Roxanne Trunnell, USA, 1562 p.
    … 13. Katja Karjalainen, FIN, 1289 p.

    Katso ranking-lista


Pararatsastajat, kaikki

  1. Mari Durward-Akhurst, GBR, 1583 p.
  2. Sara Morganti, ITA, 1576 p.
  3. Tobias Thorning Joergensen, DEN, 1575 p.
    … 42. Katja Karjalainen, FIN, 1289 p.

    Katso ranking-lista


Muuta

  • Ratsasti vammattomana ratsastajana 9-vuotiaasta eteenpäin 12 vuotta. Piti 13 vuoden tauon ja palasi takaisin pararatsastajana ollessaan 34-vuotias vuonna 1996.

  • Karjalainen sairastui 25-vuotiaana vakavaan verisuonitulehdussairauteen, vaskuliittiin, josta seurasi näkö- ja liikuntakyvyn heikkeneminen.

  • Osallistuu ensimmäistä kertaa kilpailuihin lainaratsulla oman hevosen sijaan. Ratsuna Pariisissa toimii Kameo, ’’Kamu’’ (s. 2008, ruuna).




Lue lisää Katjan arvokisahistoriasta paralympiajoukkueen esittelysivulta

Lue Katjan valintatiedote

Katja Karjalainen Suomen Ratsastajainliiton sivustolla


Seuraa Katjaa sosiaalisessa mediassa


 

Pariisi 2024 – Lue lisää paralympialaisista ja Suomen joukkueesta

Paralympiajoukkueen 16 urheilijaa Pohjoisen tähtien sinisen tähtisumun keskellä. Keskellä edessä joukkueen logo ja yläkulmassa Paris 2024 -kisalogo. Teksti: #MenestysNäyttääSinulta #PohjoisenTähdet #ParalympicTeamFI, Paralympiajoukkueen sivustolle.