PARIISI 2024: Aino Tapola lähtee paralympialaisiin mitali mielessä

Vaaleahiuksinen Tapola lähikuvassa, Suomen paidassa ja silmälaseissa, pää hieman vinossa tuumiva ilme kasvoillaan.

Parapöytätennispelaaja Aino Tapola on lähdössä toisiin paralympialaisiinsa. Vuoden 2022 MM-hopeamitalisti ja 2023 EM-pronssimitalisti tavoittelee Pariisista mitalia kotiintuomiseksi. Vammaluokat 1 ja 2 on yhdistetty, mutta Tapola ei näe sitä esteenä kisoissa menestymiselle.

Aino Tapolan paralympiaturnaukseen valmistautumista on varjostanut vasempaan kyynärpäähän toukokuussa 2023 tullut toisen asteen palovamma, joka ei ota parantuakseen.

Siitä huolimatta Tapola on päässyt harjoittelemaan ja jopa leireilemään heinäkuun lopulla ulkomailla saadakseen riittävästi pelitunteja kovatasoisia vastustajia vastaan.

– Kaksi turnausta ja paljon harjoituksia on jäänyt välistä kyynärpäävammasta seuranneiden tulehdusten ja leikkausten takia, niin tämä viimeisin leiri oli nyt tärkeä. Siellä oli tuttuja vastustajia, ja pelasimme paljon eriä ja otteluita. Jäi hyvä fiilis.

Koska kisoja on jäänyt väliin, Tapola ranking on sijoilla 9.–12. Ensimmäisessä pelissä vastustaja tulee rankingin sijoilta 5.–8., ja mahdollisessa toisessa pelissä rankingin sijoilta 1.–4.

Pariisin turnauksessa vammaluokat 1 ja 2 on yhdistetty, mikä tarkoittaa sitä, että 1-luokassa pelaava Tapola kilpailee samassa sarjassa itseään lievemmin vammaisten urheilijoiden kanssa.

– Yleensä silloin jännitän enemmän, kun olen ennakkosuosikki matsissa. Mieluummin tottakai olisin rankingissa korkeammilla sijoilla, kun nyt ensimmäinen ottelu tulee olemaan tiukempi. Mutta toisaalta se voi olla parempi jatkopelien kannalta.

Tapola kauempaa kuvattuna lyömässä pöytätennispöydän päädyssä palloa oman puoliskonsa kulmasta.

2-luokan pelaajien fyysinen toimintakyky on parempi, mikä tulee parapöytätenniksessä ilmi esimerkiksi mahdollisuutena lyödä voimakkaampia rystylyöntejä kuin Tapola. Hän vinkkaa pöytätenniksen olevan kuitenkin niin taktinen laji, että fyysistä toimintakykyä isompi merkitys on pallon sijoittelulla ja kierteillä.

– Yritämme aina miettiä muutaman pallon eteenpäin ja käyttää ihan röyhkeästi tilanteita hyväksi laittamalla pallon sinne, mihin vastustaja ei yllä tai ehdi. On hyvä huomioida, että peleissämme pallot ovat paljon lyhyempiä (kuin vammattomien peleissä) juuri tästä syystä.

Kisojen tavoite on selkeä

Yhdeksi pääkilpakumppanikseen Tapola mainitsee italialaisen Giada Rossin, joka on maailmanlistan kärjessä vuoron perään korealaisen Su Yeon Seon kanssa.

– Olemme Rossin kanssa pelanneet viisieräisiä tiukkoja matseja, mutta en ole vielä onnistunut voittamaan häntä, joten sen päänahan haluaisin. Mutta toki jokainen pelaaja, joka kaaviossa tulee vastaan, on pystyttävä voittamaan.

Vaikka Pariisin parapöytätennisturnaus ei varsinaisesti poikkeaisi muista arvokisaturnauksista juurikaan, Tapola ennakoi sen olevan erilainen Tokioon verrattuna muun muassa suuremman katsojamäärän vuoksi.

– Uskon sillä olevan pelkästään positiivisen vaikutuksen peliini, kun katsomossa on enemmän kannustajia. Kisapaikka on ollut tiedossa jo pitkän aikaa, eli sitäkään ei ole tarvinnut miettiä. Varmaan siellä pääsee hyvin kisatunnelmaan.

Valmentajansa Martti “Mara” Aution kanssa Pariisin lähtevällä Tapolalla on selkeä tulostavoite.

– Mitali. Mitä kirkkaampi, sen parempi. Kunhan ei mitään takapakkia tule kyynärpään takia ja olen hyvässä vireessä niin voin voittaa sieltä ihan kenet vaan.  Meillä on Maran kanssa samat tavoitteet ja usko siihen, että tekeminen on sillä tasolla, että tavoitteet saavutetaan.

Paralympiaturnaukseen Tapolaa on lähdössä kannustamaan hänen kavereitaan sekä veli. Urheilijan Kimmo-koira sen sijaan ei ole kiinnostunut pöytätenniksestä (paitsi pingispalloista) ja jää Suomeen leikkimään parhaan ystävänsä, aprikoosinvärisen Herkon kanssa.

 

Teksti: Sini Forsblom
Kuvat: Harri Kapustamäki /KIHU

 
Tapola, vaaleatukkainen, hieman hymyilevä nainen paralympiajoukkueen prfofiilikuvassa Pohjoisen tähtien sinistä tähtitaivastaustaa vasten. Tekstinä hänen nimensä ja tiedot: pöytätennis,  luokka 1 ja seuransa PTS Wega.

 

Aino Tapola

  • 2. paralympialaiset
  • Ikä: 27
  • Asuinpaikka: Helsinki, kotoisin Vihdistä
  • Urheiluseura: PTS Wega
  • Valmentajat: Martti Autio ja Hannu Sihvo
  • Laji: Pöytätennis, kaksinpeli

  • Luokka: WS1 (Pelaa Pariisissa 1–2-luokkien yhdistetyssä kilpailussa)

    • Luokan 1 määritelmä: Istumaluokka, urheilijalla on sekä ylä- että alaraajoissa sekä vartalon lihaksissa alentunut lihasvoima tai koordinaatioon vaikuttava vamma niin, että urheilijan istumatasapaino ja mailakäden toimintakyky on heikko.

    • Luokan 2 määritelmä: Istumaluokka, urheilijalla on sekä ylä- että alaraajoissa sekä vartalon lihaksissa alentunut lihasvoima tai koordinaatioon vaikuttava vamma niin, että urheilijan istumatasapaino ja mailakäden toimintakyky on alentuntut.

 

Kilpailuohjelma Pariisissa (Suomen aikaa)

  • MA 2.9. klo 21.00 alkaen Naisten kaksinpeli, WS1–2 alkusarja
  • TI 3.9. klo 18.00 alkaen Naisten kaksinpeli, WS1–2 puolivälierät
  • TO 5.9. klo 13.00 alkaen Naisten kaksinpeli, WS1–2 välierät
  • PE 6.9. klo 18.00 Naisten kaksinpeli, WS1–2 finaali

    Katso koko pöytätenniksen ohjelma Pariisissa

 

Aiemmat paralympialaiset

  • Tokio 2021: oman alkuerälohkonsa 3.

 

Aikuisten arvokisamitalit

 

Maailmanranking, elokuu 2024



Muuta

  • Kilpaili Tokiossa 2021 ensimmäisenä suomalainen naispelaajana paralympialaisten pöytätenniksessä.

  • Pelannut aiemmin myös pyörätuolirugbya maajoukkueessa.

 

Lue Ainon nimitysuutinen


Seuraa Ainoa

Instagram: @aimokainen

Facebook: Aino Tapola

Ainon verkkosivusto

 

 

Pariisi 2024 – Lue lisää paralympialaisista ja Suomen joukkueesta

Paralympiajoukkueen 16 urheilijaa Pohjoisen tähtien sinisen tähtisumun keskellä. Keskellä edessä joukkueen logo ja yläkulmassa Paris 2024 -kisalogo. Teksti: #MenestysNäyttääSinulta #PohjoisenTähdet #ParalympicTeamFI, Paralympiajoukkueen sivustolle.