PARIISI 2024: Pyöräilijä Teppo Polven paralympiaurakka on tiivis kolmen päivän työmaa – ”Kaikki yli kolmen ensimmäisen sijan on turhia”

Polvi lähikuvassa polkemassa käsipyörällä kilparadalla.

Toista kertaa paralympialaisissa nähtävä nivalalaispyöräilijä Teppo Polvi stressaa normaaliin tyyliinsä lähestyvää kisamatkaan lähtöä ja sadattelee maantieajon yhdistelmäluokkaa, jossa joutuu ajamaan itseään lievempivammaisten urheilijoiden kanssa samassa kilpailussa. Tavoitteet ovat kuitenkin korkealla aika-ajossa, jossa saa urheilla vertaisiaan vastaan.

Vajaat kaksi viikkoa ennen lähtöään Pariisiin on Teppo Polvi vielä leppoisalla tuulella. Pohjoissuomalaisen jalat maassa -asenteen alla tuntuu kuitenkin kasaantuvan jo pientä kisajännitystä.

– Ei kai se Pariisiin lähtö ole sen kummempaa kuin maailmancupiin tai MM-kisoihinkaan lähtö… Samoilla suunnilla ollaan kuin Tokioon lähtiessä, kauheaa säätämistä, lenkkejä ja vaatteiden sovittelua. Tekeminen ei lopu kesken, koko ajan jotakin.

Polvi ei ole lähdössä paralympialaisiin levollisin mielin, mutta siinä ei urheilijan kertoman mukaan ole mitään uutta.

– En ole levollisin mielin ollut koskaan kisoihin lähtiessä, ainahan se on kauhea stressi ollut ja paineita siitä, että kaikki menisi hyvin.

Nivalalainen ei ole tällä kaudella vielä osallistunut kuin muutamiin kilpailuihin, ja on jättänyt muun muassa kaikki maailmancupin osakilpailut väliin. Suunnitelmissa oli käydä yhdessä cup-kilpailussa, ja senkin alla pyöräilijä sairastui.

Parapyöräilyn MM-kilpailut taas ovat luvassa vasta syksyllä paralympialaisten jälkeen, ja niihin osallistumisesta Polvi tekee valmentajansa kanssa päätöksen, kun Pariisi on ohi.

Polvi hieman kauempaa kuvattuna, rinnakkain kilpatoverin kanssa kilparadalla.

Pariisia varten Polven ei olekaan tarvinnut antaa näyttöjä enää kuluvan vuoden aikana, sillä hän tienasi maapaikan Pariisin pyöräilyyn jo vuoden 2022 maailmancupin päätyttyä. Kyseessä oli ensimmäinen Suomen saama maapaikka tämänkertaisiin paralympialaisiin.

– Silloinhan sitä kierrettiin joka puolella. Sen jälkeen olen yrittänyt pitää omaa terveyttä yllä ja saada hyviä treenejä tehtyä – ei mitään ihmeitä.

Treenipäivätkin vaativat välillä keskimääräistä enemmän panostusta, sillä Polvi matkustaa Nivalasta säännöllisesti Jyväskylään KIHU:lle tekemään kuntotestejä ja ajamaan mattotreeniä.

– Siinä kolmen–neljän aikaan aamulla herään ja ajan Jyväskylään pyöräilemään matolla Pariisin reittiä. Ja sitten illalla taas takaisin, tulee pitkiä päiviä.

Vaikea yhdistelmäluokka jarruttaa maantieajon menestysmahdollisuuksia

Pyöräilyssä ajetaan myös paralympialaisissa aika-ajokilpailu ja maantieajo. Kun mainitsee Polvelle yhä näissäkin kisoissa maantieajossa käytössä olevan MH1–2-luokkien yhdistelmäkilpailun, tulee mielipide sekunnissa ja suoraan:

– En tykkää yhtään. Aivan mahdottomuus. Luulin jo, että siitä päästäisiin, mutta viime talvena tuli tieto, että ei meille saada omaa maantiekilpailua. Ei voi muuta sanoa, kuin että se on huono. Vähän kuin ratakelauksessa laitettaisi kolmeneloset radalle viisnelosten kanssa – mitä järkeä on vaikeavammaisempien edes mennä mukaan epätasaväkiseen kisaan, Polvi kuvaa viitaten luokittelun merkitykseen sen mahdollistajana, että jokainen urheilija pääsee kilpailemaan juuri urheilullisten ansioidensa pohjalta.

Aika-ajokilpailussa Polvi sentään pääsee kisaamaan vertaistensa kesken, ja siinä onkin tavoitteet korkealla.

– Kaikki yli kolmen kärkisijan on turhia sijoituksia – ihan sama mikä kisa, urheilija kertoo raa’an mielipiteensä.

Polvi kaukaa kuvattuna ajamassa digitaalista kelloa näyttävän rakennelman alitse Tokion kilparadalla.

”On tässä itseä rääkätty”

Suomen viimeisin pyöräilyn paralympiamitali on Jarmo Ollankedon pilottinsa Marko Törmäsen kanssa näkövammaisten tandempyöräilyssä Pekingissä 2008 voittama hopea. Sitä ennen ainoa Suomen mitali paralympiahistoriassa oli Kirsi Rannisen hopea silloisessa CP-vammaisten luokassa 1984 New Yorkin paralympialaisissa.

Polvi edusti Suomea paralympialaisissa ensimmäisen kerran edellisissä Tokion kilpailuissa yhdessä toisen MH1-luokan pyöräilijän Harri Sopasen kanssa, mutta kärkisijoja hän on ehtinyt sitä ennen napsia urallaan jo useita.

Vuonna 2014 hän voitti Suomen ensimmäiset MH1-luokan arvokisamitalit Greenvillen MM-kilpailuista (maantieajon hopean ja aika-ajokilpailun pronssin), ja lisäksi taskussa on yksi MM-pronssi aika-ajokilpailusta (2024) ja kaksi maantieajosta (2015, 2019). Polvi on myös voittanut maailmancupin kokonaiskilpailun luokassaan vuosina 2015 ja 2017.

Mitalien tavoitteluun on nytkin valmistauduttu valmentajan ja lajipäällikön kanssa huolella, vaikkei Polvea kilparadoilla vielä ollakaan kauden aikana suuremmin nähty.

– On tässä itseä rääkätty viime talvi ja tämä kesä aika paljon. Pitäisi vähän alkaa rauhoittamaan kohta, mutta onhan tässä vielä aikaa, Polvi sanoo.

Pariisiin Polvi tekee tiiviin reissun lentäen paikalle viimeisten saapuvien urheilijoiden joukossa ja lähtien kotiin heti omien suoritustensa jälkeen. Kilpailusuoritusten välille ei ole luvassa turhaa luppoaikaa kisakylässä.

– Meillä on sillä tavalla tyhmästi aikataulu, että ensin on reittiin tutustuminen, seuraavana päivänä aika-ajo ja sitä seuraavana päivänä maantieajon kisa – kaikki kolme putkeen ja kotiin. Siinä on työmaa.

 

Polvi hymyilee paralympiajoukkueen profiilikuvassa Pohjoisen tähtien sinistä tähtitaivastaustaa vasten. Tekstinä hänen nimensä, lajinsa maantiepyöräily H1 ja seuransa PyöräRinki.

 

Teppo Polvi

  • 2. paralympialaiset
  • Ikä: 49
  • Asuinpaikka: Nivala
  • Urheiluseura: PyöräRinki
  • Valmentaja: Ari Halmetoja
  • Lajit: käsipyöräilyn aika-ajo ja maantieajo

  • Luokka: MH1

    • Määritelmä: Käsipyöräluokka, jossa ajoasento on makuullaan. Urheilijoilla on vamma tai toimintakyvyn rajoite sekä ylä- että alaraajoissa (joko alentunut lihasvoima tai koordinaatioon vaikuttava vamma).

 

Kisaohjelma Pariisissa

  • KE 4.9. klo 9.00 alkaen Käsipyöräily, miehet MH1 aika-ajot
  • TO 5.9. klo 10.30 alkaen Käsipyöräily, miehet MH1–2 maantieajo

     

Maailmanranking 2024 (World Cup)

  • Maantieajo

    1) Fabrizio Cornegliani, ITA, 224 p.
    2) Patrick Jahoda, CZE, 172 p.
    3) Benjamin Früh, SUI, 140 p.

    Polvella ei ranking-tuloksia kuluvalta kaudelta.


Edelliset paralympialaiset

  • Tokio 2021: aika-ajokilpailun 5., maantiajon 7.


Aikuisten arvokisamitalit

Muuta

  • Kaksinkertainen MH1-luokan maailmancupin kokonaiskilpailun voittaja (2015 ja 2017)

  • Pelasi pitkään pyörätuolirugbya ennen kuin siirtyi käsipyöräilyn maratonkisojen kautta maantiepyöräilyn pariin.

  • Neliraajahalvaantui 21-vuotiaana sukeltaessaan uintireissulla järvenpohjaan.

  • Vuoden Pyöräilijä 2014 


Lue Tepon nimitysuutinen

Teppo Polvi Suomen Pyöräilyn sivustolla



Pariisi 2024 – Lue lisää paralympialaisista ja Suomen joukkueesta

 

Paralympiajoukkueen 16 urheilijaa Pohjoisen tähtien sinisen tähtisumun keskellä. Keskellä edessä joukkueen logo ja yläkulmassa Paris 2024 -kisalogo. Teksti: #MenestysNäyttääSinulta #PohjoisenTähdet #ParalympicTeamFI, Paralympiajoukkueen sivustolle.